Eilinen päivä kului tavanomaisissa merkeissä hirvimetsällä. Kolmatta kuukautta jatkunut jahti käy raskaaksi kanakoiraharrastajalle, ja varsinkin kotona odottaville koirille. Pientä lohtua ja purtavaa tulee tosin aina kun saamme saalista, kuten eilen kävi.

Tänä aamuna päätin, että Piitu ja Erra ovat saaneet odottaa metsälle pääsyä jo tarpeeksi kauan. Monena viikonloppuna ne ovat seuranneet kaihoisasti auton pakkaamista ja aikaista lähtöäni metsälle. Eipä tarvinnut aamulla montaa kertaa kutsua koiria auton kyytille. Piitu pääsi ensin maastoon Erran jäädessä autoon odottamaan omaa vuoroaan. Maaston vaihdon jälkeen tuli Erran vuoro.

Koirani nauttivat juoksemisesta ja minä nautin niiden seuraamisesta! Minusta riistaintoisen koiran työskentelyn seuraaminen on lumoavaa katsottavaa. Koiran hakiessa riistaa verenperintönä saamiensa viettien varassa sen kokema nautinto oikein huokuu ulospäin ja tarttuu katsojaan. Edellisestä voi toisaalta päätellä miten turhaudun, jos koiran työskentelyinto on puutteellista. Koiran, varsinkin pennun, haun pitää olla kurinalaista mutta hakuinnon voi saada sammumaan liiallisella kahlitsemisella, näin ainakin sanotaan. En tiedä onnistuisinko hakuinnon sammuttamisessa, siitä ei ole kokemusta. Saaliin määrä ei enää nykyisin ole pääasia mutta koirille soisi riistakosketuksia palkkioksi antaumuksella tehdystä työstä.

Ohjaan hakua pillillä vain harvoin ja tarpeeseen. Välillä saatan patistaa koirat johonkin suuntaan pelkästään osoittaakseni, että minä päätän viime kädessä. Pilliä ei silti voi unohtaa kovin syvälle taskunpohjalle, koska metsästysmaillani on junarata ja vilkkaasti liikennöityjä teitä. Rusakon tai metsäjäniksen karkotessa pilli pitää löytyä äkkiä. Koiran päästessä kunnolla ajoon loitommalla, varsinkin jos se näkee ajettavan, ovat konstit vähissä. Luotan enemmän Piitun tottelevaisuuteen kuin omapäisemmän Erran, josta johtuen Piitu on useimmin irti vaarallisimpina pitämilläni alueilla. Metsästän myös rusakoita ja jäniksiä, joten tottelevaisuutta tarvitaan, ja tuuria. Tottelevaisuutta ei ole koskaan liikaa, eikä pelkällä tuurilla kovin pitkälle pötkitä.

Kirjoitin viimeksi koirien kiemurtelusta. Tarkoitin tätä...

 ...ja tätä.

Lumen tultua osat vaihtuivat. Ruskea Piitu ei välttämättä tarvitse huomioliiviä mutta Erran päälle sen joutuu pukemaan.