Riston koirablogi

Hakuoppeja

Share |

Keskiviikko 29.4.2015 klo 22:54 - Risto


Jututtelin äskettäin kokeneen saksanseisojaharrastajan kanssa haun opettamisesta. Hän kertoi laittaneensa aikuisen koiransa haun kuntoon treenaamalla kuviohakua metsässä, koska haku oli ollut hänen mielestään liian epämääräistä. Tiedän hänen arvostavan hyvää säännöllistä hakua ja olevan siinä asiassa itseäni kriittisempi. Kaveri kertoi haetuttaneensa aluksi aina samaa maastoa, kunnes hakukuvio ja yhteydenpito olivat tyydyttäneet häntä. Tämän jälkeen hän kertoi siirtyneensä uuteen maastoon, jossa oli taas kuljettu niin kauan kunnes homma oli alkanut toimimaan. Lopulta oli vaihdellut maastoja ja kulkenut uusia, todeten homman pelaavan joka paikassa!

Minulle tuo oli uutta ja mielenkiintoista. Olen aina ollut vähän siinä luulossa, että hakukuvio perustuu luontaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteydenpitoon ja tuulenkäyttöön, joita ei niinkään voisi opettaa. Kaverini puhui kuitenkin muuta omien kokemustensa perusteella ja kaiken lisäksi kyseessä oli aikuisen koiran opettaminen. Sanojensa vakuutena hänellä on muutama itse kouluttamansa käyttövaliokoira.

Hyviä neuvoja voi saada monelta suunnalta mutta varsinkin kokemattoman harrastajan kannattaisi kuunnella ensisijaisesti heitä joilla on omia näyttöjä kyseisestä asiasta. Eräs kasvattajakaverini manasi kerran, että hänen kasvattinsa omistaja kyseenalaistaa häneltä saamansa neuvon ja toimi toisaalta saamansa ohjeen mukaisesti. Kaveri kertoi lopulta tiedustelleensa kasvattinsa omistajalta, että ”montako käyttövaliota toisella neuvojalla on tarhassa”.

Nyt alan siis opettamaan metsähakua kuviolla, saamieni ohjeiden mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä se vaikuttaa. Varsinkin itsenäisempi ja omapäisempi Erra joutuu kuviohakukouluun, vaikka se on mielestäni luontaisesti hyvä tuulenkäyttäjä ja hakija. Piitu pitää metsässä hyvin yhteyttä mutta kouluun sekin joutuu. Jännä miten sitä aina innostuu, kunnes taas lannistuu…

Opetan haun alkeet kulkemalla pennun kanssa aina vastatuuleen. Aluksi avoimessa maastossa, josta ei oletettavasti löydy riistaa sekoittamaan pennun päätä. Esimerkiksi joen jäältä tai turvesuolta voi löytää sopivia riistavapaita paikkoja. Erra ja Piitu aloittivat haun opettelun pellolla, jossa en juuri itse juoksentele mutta kävelen siihen suuntaan (sille puolelle), johon haluaisin koirani menevän ja osoitan suunnan kädellä. Aina kun koira ohittaa minut niin käännyn päinvastaiseen suuntaan sivutuuleen.

Viheltelen maastossa vain sen verran, että pentu oppii vihellysten merkistykset, kuten luoksetulon, sunnanvaihdon tai maahanmenon ja että saan sen tottelemaan itseäni. Otan pillin käyttöön vasta siirtyessäni maastoon, kotikoulutus tapahtuu suuvihellyksin siihen saakka. Käytän pilliä säästäväisesti. Ainakin aikaisemmat koirani ovat kehittyneet sellaisiksi, että voin ohjata niitä käsimerkin lisäksi ottamalla askeleen tai pari siihen suuntaan, johon haluan niiden menevän, vaikka ne olisivat kauempanakin.

Vaatimustaso kasvaa. Kääntymiseen pitää riittää yksi vihellys, korkeintaan vielä toinen mutta jos sitäkään ei uskota, tulee piiitkä vihellys ja maahan meno. Välillä patistan koiran käymään jossakin maastonkohdassa tai suunnassa johon haluan sen menevän. Osoitan suuntaa ja moitin, jos koira ei älyä mennä oikeaan suuntaan ja vaikenen heti kun suunta on oikea. Puurtamiseen annan lyhyttä pip pip pip vihellystä, kuten muihinkin asioihin, joista joudun torumaan. Vihellysten lisäksi juoksen puurtavaa koiraa kohti ja hätistän sen liikkeelle, jos pääsen perille asti. Tätä ei tarvitse toistaa kovin monesti.

Koirani ovat maastossa vapaina vain haussa ollessaan. Muun ajan pidän niitä komentoni alla tai hihnassa, joten liikettä ja iloa riittää, kun ne pääsevät hakuun.

Opetan koirille ”ei mene kauas” -käskyn, jonka turvin ne voivat kulkea irrallaan muutaman metrin etäisyydellä mutta komennossani. Yhtenään saa muistuttaa, ettei liian kauas mennä mutta helpottaa se silti maastossa liikkumista taluttimessa pitoon verrattuna, vaikka välillä joutuu komentamaan koiran odottamaan paikoilleen tai tulemaan luokse. Erralle ja Piitulle olen opettanut seuraamisesta vasta alkeita. Vaadin seuraamisen aika jämptisti, joten sen valvominen on rasittavaa minulle, eikä ole mukavaa koirille. En halua kiusata seuraamisella koiriani tai itseäni kuin muutaman askeleen verran, varsinkaan maastossa, jossa käytän seuraamista lähinnä rangaistusluonteisesti.

Maastossa pitää olla mukavaa. En lähde maastoon pitämään tottelevaisuuskoulutusta pelkän äkseeraamisen takia mutta tottelevaisuutta tarvitaan, koska riista on haastavin häiriötekijä.

Avainsanat: Koulutus


Kommentit

8.5.2015 12:10  Juha Pärnänen

Onpa hienoa, että olet ruvennut pitämään blogia! Tällaisia kirjoituksia juuri harrastajat tarvitsevat! Ei muuta kun lisää juttuja!

Onnittelut Kasvattajapalkinnosta ja Käyttöjalostuspalkinnosta, ne on palkintoja tekemästäsi suuresta työstä koiriesi kanssa!

16.5.2015 21:39  Risto

Kiitos onnitteluista!

Kirjottelen kokemuksistani kun on ajankohtainen aihe mielessä ja tulee sopiva tilaisuus.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini