Riston koirablogi

Piitu on kantavana

Share |

Keskiviikko 30.1.2019 klo 21:56 - Risto


Piitu todettiin tänään kantavaksi eli odotus jatkuu! Lupasin kehua yhdistelmän koiria suunnitelmien edetessä.

Odotan FI MVA Taavi-Tuulin Amadeuksen ja J-14 FI MVA Uudenjoen Parta-Piitun yhdistelmästä syntyväksi rotumääritelmän mukaisia liikkuvia ja hyväluonteisia metsästyskoiria. Uskon että pennut ovat vanhempiensa tavoin varhaiskypsää koiratyyppiä, joille nouto ja vesityöskentely ovat mieluisia. Molemmat vanhemmat ovat terveitä eikä niillä ole ruoka-aineallergioita tai muitakaan sairauksia.

Amadeusta voi käydä katsomassa kotona Turussa tai 2.2.2019 fasaanijahdissa Mouhijärvellä. Lisätiedot Ristolta p. 0400 300 513 tai Jarilta p. 040 504 7318. Pentutiedusteluille on aikaa vielä reilu kuukausi eli pentujen syntymään ja varausmaksuvaiheeseen saakka.

Uroksen valinta käynnistyi toden teolla vasta Toholammin uroskatselmuksessa joulukuussa, vaikka mietintämyssy on toki ollut päässä pitkin syksyä. Katselmukseen osallistui monta hyvää urosta. Olin kiinnostunut katselmukseen ilmoittautuneista Amadeuksesta ja veljestään Artusta, mutta kumpikaan ei päässyt paikalle.

Tarkastelin aluksi urosten lonkkaperimää, luonteita ja ulkomuotoseikkoja. Ruskeat urokset ohitin, kuten myös mustapäistäriköt, jotka ovat kiellettyjä täysruskealle nartulle. Yritin muodostaa kuvan käyttöominaisuuksista KAER-koekertomusten sekä kuulemani ja näkemäni perusteella. Koekertomusten teksteistä ja laatuarvostelupisteistä saa hyvän kuvan koirien ominaisuuksista. Tästä kiitos tuomareille ja koejärjestelmällemme. Hausta, vauhdista ja erityisesti metsästyshalusta saadut pisteet ovat minulle tärkeitä, koska arvostan aikaansaavaa koiratyyppiä. Yritän järkeillä mahdollisimman paljon mutta lopulta valinta syntyy tunteella ja tuntemuksella. Haluttu uros ei välttämättä ole aina käytettävissä, joten yhden kortin varaan ei voi jättäytyä. Ennen astutuspäätöstä koirien terveystilanne varmistetaan uroksen omistajan sekä kasvattajan kesken ja pyydetään jalostusneuvonnan mielipide, niin tehtiin nytkin.

Saksan reissujen jälkeen ajatukseni oli etsiä Piitun uros tutuista Suomen suvuista ja mielellään oman narttulinjan suunnalta. Omien kasvattieni jälkeläisistä olisi löytynyt hyviä vaihtoehtoja, mutta vielä ei ollut niiden aika. Amadeuksen taustoista löytyy monia menestyneitä koiria ja tuttuja sukuja.

Yhdistelmän sukutaulu

Amadeuksen eli Demon koekertomuksista saa kuvan riistaintoisesta liikkuvasta koirasta. Tämä vastaa hyvin sitä mitä omistajapariskunta Merja ja Jari koirastaan kertoivat ja minkä totesin itsekin piipahtaessamme pellolla. Demo on Jarin metsästyskoira ja Merjan Agility-kaveri. Se on riistainnostaan huolimatta yhteistyökykyinen ja pysyy hyvin hallinnassa, aivan kuten Piitukin. Jarin kertomus Demon ja mäyrän kohtaamisesta vakuutti petoeläinkovuuden osalta. Piitun edesottamukset tuntien en voi suositella pentuja kissatalouteen.

Alla linkkejä Demon koekertomuksiin, joista kannattaa huomioida ominaisuuspisteet suhteessa rodun keskimääräisiin pisteisiin. Alla myös blogissa aikaisemminkin esillä ollutta materiaalia Piitusta.

Minulla oli vaikeuksia löytää vanhoja kirjoituksia, koska avainsanalistaus löytää niitä hyvin suurpiirteisesti😊 Onneksi hakutulosten alareunan painikkeella saa lisää vanhempia kirjoituksia näkyville. Pitäisi ryhdistäytyä avainsanojenkin osalta.

Demon koetulosten keskiarvot

Demon AVO 1

Demon VOI 1

Tietoa Piitusta ensimmäisen pentueen yhteydessä

Piitun noutovideoita


Kommentit

30.1.2019 22:19  Harri Laukkanen

Hieno juttu että Piitu on kantavana ja hyvää vointia teille. Milloinka on mahdollista sopia pennun varaamisesta? T. Harri

30.1.2019 22:19  Harri Laukkanen

Hieno juttu että Piitu on kantavana ja hyvää vointia teille. Milloinka on mahdollista sopia pennun varaamisesta? T. Harri

1.2.2019 18:53  Risto

Kiitos kommentista ja toivotuksista! Varausmaksu tulee ajankohtaiseksi, kun pennut ovat viikon tai parin viikon ikäisiä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini