Riston koirablogi

"Etsi" uudelleen

Sunnuntai 12.7.2015 klo 8:18 - Risto

Kirjoitin keväällä ”etsi”-käskystä. Blogikirjoitus hävisi ja korvautui toisella tekstillä, ilmeisesti jonkin teknisen ongelman takia. Kirjoitan nyt uudelleen samasta aiheesta ja tällä kerralla maltan jättää kopion omalle koneelleni.

Opetan pennuille etsi-käskyn heti kun nouto on kaikilta osin kunnossa. Noudon kunnossa ololla tarkoitan sitä, ettei pennulla saisi olla noudossa enää mitään perusvirhettä, jota se toistaa. Esimerkiksi, jos pentu pitää tapanaan tiputtaa noudettavan, ei luovutus ole kunnossa.  Mikäli tässä tilanteessa toistaa noutoja (tai etsi-käskyä), vahvistaa samalla väärää toimintaa eli tiputtamista. Mitä pidempään väärää toimintaa vahvistaa ja opettaa, sen vaikeampaa siitä on päästä eroon. Lisäksi vaarana on pilata nouto muiltakin osin, jos komentelemalla yrittää saada noudon loppuosan eli luovutuksen kuntoon. Ainakin noudon iloisuus vaihtuu helposti alavireiseksi. Opetan luovutuksen erillisenä osasuorituksena, en noutosuorituksen jatkeena.

Tarkoitus oli kertoa etsimisestä ja miten olen sitä opettanut. Jätän pennun istumaan pihalle ja vien noutoesineen muutaman metrin päähän koirasta niin että se näkee koko toimituksen ja komennan ”etsi”. En mene lähettäessäni koiran vierelle, kuten noudossa, vaan jään koiran etupuolelle ja osoitan kädellä suuntaa noudettavaa kohti. Yleensä heti ensimmäisellä kerralla pentu suorittaa noudon. Seuraavilla kerroilla voi lisätä vaikeusastetta ja kävellä vaikka hieman katveeseen, niin ettei pentu näe noutoesineen jättämistä. Suunnan näyttäminen kädellä vahvistaa luonnollisesti suunnan opettamista ja samalla nopeuttaa mahdollisesti etsittävän löytymistä.

Aika nopeasti pennun voi jättää vaikkapa rakennuksen nurkan taakse istumaan ja laittaa sieltä pentu etsimään piilossa olevaa noutosesinettä edellä kuvatulla tavalla. Ensimmäisillä kerroilla saatan näyttää ja haistattaa noutoesinettä, jotta pentu tietää mitä etsitään. Varsinkin omalla pihalla mieluisia keppejä ja muuta noudettavaa löytyy yllin kyllin. Pyrin seuraamaan etsimistä eleettömästi ja ohjaamatta. Se ei ole aina helppoa. Kokenutta koiraa voin ohjata siitä syystä, että haluan opettaa ohjaamista. Pennulle haluan opettaa itsenäistä työskentelyä, hajuaistin hyödyntämistä ja sitkeyttä. Aluksi pentu saattaa unohtaa saamansa tehtävän, jos etsiminen pitkittyy, eikä noutoesinettä ala löytymään. Tällöin yllytän pentua jatkamaan ”etsi”-käskyä toistaen. Sitkeyden kehittymisen kannalta on tärkeää, että etsittävä löytyy jokaisella kerralla. Tätä varten kannattaa varata toinen noutoesine varalle, jonka voi tarvittaessa nakata helpottamaan suoritusta. Paikkaus tietenkin niin, ettei pentu näe heittoa.

Ohjauksesta pidättäytyminen on joskus yllättävän vaikeaa pennun toheltaessa väärällä suunnalla. Minulla on tapana pikkuhiljaa hivuttautua huomaamattomasti noutoesineen suuntaan ja samalla toivoa, että pentu sillä tavoin ohjautuisi oikealle alueelle.  Pidän rintamasuunnan aina noutoesinettä kohti. En tiedä onko edellisistä apua muulle kuin itsehillinnälle. Kummasti helpottaa, kun ei näe koiran tuusaamista selän takana väärässä suunnassa. Ohjatessa huulet saa liikkua, mutta ääntä ei saa kuulua J

Voin harjoitella etsimistä myös maastossa. Koiran kehittyessä voin liittää ohjaamisen mukaan, kuitenkin loppuun saakka varoen, etten opeta koirasta kyselijää. Tarkoitan kyselijällä sellaista, joka vähän väliä pysähtyy anoen katsomaan ohjaajaa, että mitä nyt, mihin suuntaan jatketaan, vai jatketaanko. Mikäli tällaisia merkkejä ilmenee ja koira jää paikoilleen tuijottamaan apua kaivaten, pitää malttaa olla ohjaamatta, jotta suoritus jatkuisi oma-aloitteisena. Koirilla on yksilöllisiä eroja siinä miten järjestelmällisesti ne osaavat haravoida aluetta. Jotkut juoksevat samaa rataa useampaan kertaan, toiset osaavat hyödyntää tuulen ja maaston paremmin.

Käytän "etsi"-käskyn lähetysrituaalia suunnannäyttöineen myös lähettäessäni koiran hakuun metsällä ollessani, jos minulla on esimerkiksi näköhavainto maastossa lymyävästä riistasta, josta koiralla ei ole tietoa. Tässä tilanteessa voin ohjata koiraa voimakkaastikin oikean suunnan säilyttämiseksi, jos katson sen tarpeelliseksi. Juuri hakuun päässyttä koiraa on vaikeampi saada ohjattua, kuin opettaa siitä kyselijää.

Koiran työskentelyä ja etsimistekniikan kehittymistä on hauska seurata, ja harjoitus tekee mestarin tässäkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Etsi", Nouto, Koulutus

"Etsi"

Sunnuntai 19.4.2015 klo 11:48 - Risto

Jututtelin äskettäin kokeneen saksanseisojaharrastajan kanssa haun opettamisesta. Hän kertoi laittaneensa aikuisen koiransa haun kuntoon treenaamalla kuviohakua metsässä, koska haku oli ollut hänen mielestään liian epämääräistä. Tiedän hänen arvostavan hyvää säännöllistä hakua ja olevan siinä asiassa itseäni kriittisempi. Kaveri kertoi haetuttaneensa aluksi aina samaa maastoa, kunnes hakukuvio ja yhteydenpito olivat tyydyttäneet häntä. Tämän jälkeen hän kertoi siirtyneensä uuteen maastoon, jossa oli taas kuljettu niin kauan kunnes homma oli alkanut toimimaan. Lopulta oli vaihdellut maastoja ja kulkenut uusia, todeten homman pelaavan joka paikassa!

Minulle tuo oli uutta ja mielenkiintoista. Olen aina ollut vähän siinä luulossa, että hakukuvio perustuu luontaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteydenpitoon ja tuulenkäyttöön, joita ei niinkään voisi opettaa. Kaverini puhui kuitenkin muuta omien kokemustensa perusteella ja kaiken lisäksi kyseessä oli aikuisen koiran opettaminen. Sanojensa vakuutena hänellä on muutama itse kouluttamansa käyttövaliokoira.

Hyviä neuvoja voi saada monelta suunnalta mutta varsinkin kokemattoman harrastajan kannattaisi kuunnella ensisijaisesti heitä joilla on omia näyttöjä kyseisestä asiasta. Eräs kasvattajakaverini manasi kerran, että hänen kasvattinsa omistaja kyseenalaistaa häneltä saamansa neuvon ja toimi toisaalta saamansa ohjeen mukaisesti. Kaveri kertoi lopulta tiedustelleensa kasvattinsa omistajalta, että ”montako käyttövaliota toisella neuvojalla on tarhassa”.

Nyt alan siis opettamaan metsähakua kuviolla, saamieni ohjeiden mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä se vaikuttaa. Varsinkin itsenäisempi ja omapäisempi Erra joutuu kuviohakukouluun, vaikka se on mielestäni luontaisesti hyvä tuulenkäyttäjä ja hakija. Piitu pitää metsässä hyvin yhteyttä mutta kouluun sekin joutuu. Jännä miten sitä aina innostuu, kunnes taas lannistuu…

Opetan haun alkeet kulkemalla pennun kanssa aina vastatuuleen. Aluksi avoimessa maastossa, josta ei oletettavasti löydy riistaa sekoittamaan pennun päätä. Esimerkiksi joen jäältä tai turvesuolta voi löytää sopivia riistavapaita paikkoja. Erra ja Piitu aloittivat haun opettelun pellolla, jossa en juuri itse juoksentele mutta kävelen siihen suuntaan (sille puolelle), johon haluaisin koirani menevän ja osoitan suunnan kädellä. Aina kun koira ohittaa minut niin käännyn päinvastaiseen suuntaan sivutuuleen.

Viheltelen maastossa vain sen verran, että pentu oppii vihellysten merkistykset, kuten luoksetulon, sunnanvaihdon tai maahanmenon ja että saan sen tottelemaan itseäni. Otan pillin käyttöön vasta siirtyessäni maastoon, kotikoulutus tapahtuu suuvihellyksin siihen saakka. Käytän pilliä säästäväisesti. Ainakin aikaisemmat koirani ovat kehittyneet sellaisiksi, että voin ohjata niitä käsimerkin lisäksi ottamalla askeleen tai pari siihen suuntaan, johon haluan niiden menevän, vaikka ne olisivat kauempanakin.

Vaatimustaso kasvaa. Kääntymiseen pitää riittää yksi vihellys, korkeintaan vielä toinen mutta jos sitäkään ei uskota, tulee piiitkä vihellys ja maahan meno. Välillä patistan koiran käymään jossakin maastonkohdassa tai suunnassa johon haluan sen menevän. Osoitan suuntaa ja moitin, jos koira ei älyä mennä oikeaan suuntaan ja vaikenen heti kun suunta on oikea. Puurtamiseen annan lyhyttä pip pip pip vihellystä, kuten muihinkin asioihin, joista joudun torumaan. Vihellysten lisäksi juoksen puurtavaa koiraa kohti ja hätistän sen liikkeelle, jos pääsen perille asti. Tätä ei tarvitse toistaa kovin monesti.

Koirani ovat maastossa vapaina vain haussa ollessaan. Muun ajan pidän niitä komentoni alla tai hihnassa, joten liikettä ja iloa riittää, kun ne pääsevät hakuun.

Opetan koirille ”ei mene kauas” -käskyn, jonka turvin ne voivat kulkea irrallaan muutaman metrin etäisyydellä mutta komennossani. Yhtenään saa muistuttaa, ettei liian kauas mennä mutta helpottaa se silti maastossa liikkumista taluttimessa pitoon verrattuna, vaikka välillä joutuu komentamaan koiran odottamaan paikoilleen tai tulemaan luokse. Erralle ja Piitulle olen opettanut seuraamisesta vasta alkeita. Vaadin seuraamisen aika jämptisti, joten sen valvominen on rasittavaa minulle, eikä ole mukavaa koirille. En halua kiusata seuraamisella koiriani tai itseäni kuin muutaman askeleen verran, varsinkaan maastossa, jossa käytän seuraamista lähinnä rangaistusluonteisesti.

Maastossa pitää olla mukavaa. En lähde maastoon pitämään tottelevaisuuskoulutusta pelkän äkseeraamisen takia mutta tottelevaisuutta tarvitaan, koska riista on haastavin häiriötekijä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, "Etsi"