Riston koirablogi

Muutama kuva

Tiistai 15.1.2019 klo 22.13

Tässä muutama kuva Piitusta ja Demosta odotellessa. Odottelen kuukauden loppupuolelle ajoittuvaa ultrausta ja sopivaa hetkeä kehuakseni lisää yhdistelmän koiria :-)

Kennelin kaikilla koirilla alkoi juoksut Demon vierailun aikana. Uroksen mielestä myös Jessi vaikutti hyvin viehättävältä, eikä Jessikään olisi vastustellut läheisempää tuttavuutta.

demo_ja_jessi.jpg

Demosta otettiin muutama kuva kovassa pakkasessa juuri ennen kotimatkaa.

demo_sivusta_p.jpg

demo_istuu_p.jpg

Kuvassa Demo lähdössä kotimatkalle tyttären auton takapenkillä.

demo_kotimatkalla_p.jpg

Piitu rentoutuu sulhasen lähdettyä.

piitu_juoksee_radanvarressa_3.jpg

Muutama kesäinen kuva Piitusta.

Piitu_suolla_2015_p.jpg

piitu_kantaa_sorsaa_p.jpg

piitu_nayttelyssa_3.jpg

Avainsanat: Jalostus, Piitu

Piitu ja Demo

Lauantai 5.1.2019 - Risto

Syntymättömien pentujen kauppa käy kuumana. Varaa sinäkin omasi😊

Piitu_ja_Demo.jpeg

Astutusilmoitus on mielestäni hieno ja ottaisin mielelläni kaiken kunnian sen tekemisestä itselleni, mutta kukapa minua uskoisi.

Taulu on Jenni Hyytiäisen käsialaa, kiitos Jenni avusta!

Yhdistelmästä tulossa lisää tarinaa lähiaikoina..

 

Avainsanat: Piitu, Jalostus

Lisää hyviä lintukoiria

Tiistai 1.1.2019 klo 15.57 - Risto

Vuosi vaihtui elinvoimaisissa merkeissä, kun Taavi-Tuulin Amadeus astui Uudenjoen Parta-Piitun tänään 1.1.2019. Pentujen odotetaan syntyvän maaliskuun alkupäivinä.

Astutusreissu Merjan ja Jarin luokse Turkuun viime torstaina oli auttamattomasti liian aikaisessa. Perjantaiaamuna otettu progesteroniarvo ei käynyt yksiin Piitun käyttäytymisen kanssa. Lyhyen neuvonpidon jälkeen päätimme, että Amadeus eli tuttavallisemmin Demo, lähtee Haapajärvelle kosiomatkalle. Kova yritys tuotti tänä aamuna tulosta ja koirat olivat hyvän aikaa kiinni toisissaan.

Demosta voin lyhyellä kokemuksella sanoa, että se oli mainio automatkakaveri ja on sopeutunut huomaamattomaan elämään meillä kodinhoitohuoneessa. Se on itsevarma, hyväluonteinen ja miellyttävä koira, joten ei ole ihme, että se on kotiväen mieleinen. Demolla ei ole meillä mitään hätää, mutta Turussa tuntuu olevan jo kova ikävä. Kirjoitan yhdistelmän koirista ja uroksen valintaperusteista myöhemmin tarkemmin.

Ajatusten selkiydyttyä Piitun toisessa pentueessa on tarkoitus palata oman pitkän narttulinjan suuntaa. Piitun ja Demon yhdistelmässä tavoitellaan kotikonstein koulutettavia innokkaita ja yhteistyöhaluisia koiria, joiden käyttöominaisuudet soveltuvat pienriistan metsästykseen sekä maalla että vedessä. Raakaa petoeläinkovuutta löytyy molemmasta vanhemmasta. Omistajien kertomusten ja koekertomusten perusteella voi päätellä Demon olevan taitava koira. Pennunotosta kiinnostuneiden ei tarvitse olla luulopuheiden varassa, koirien taustat ja terveystulokset ovat kaikkien saavutettavissa useiden sukupolvien ajalta. Kannattaa soittaa ja kysellä lisää, jos tavoitteiden mukainen koiranpentu kiinnostaa.

Mielestäni yhdistelmässä toteutuu mainiosti Uudenjoen kennelin kotisivuilla mainittu jalostustavoite: ”Kennelin ensisijaisena jalostustavoitteena on rotumääritelmän mukainen riistaintoinen ja monipuolinen metsästyskoira, joka haluaa työskennellä ahkerasti koko reissun ajan ja viihtyy kotioloissa rauhallisesti. Jalostusyksilöiden valinnassa terveys-, luonne- ja ulkomuoto-ominaisuuksilla on ratkaiseva merkitys.”

Vaikka ulkomuoto-ominaisuudet mainitaan tavoitteista viimeisimpänä, myös niillä on merkitystä. Yhdistelmän molemmat koirat ovat hyväkarvaisia Suomen Muotovalioita.

Kuvassa Taavi-Tuulin Amadeus ja Uudenjoen Parta-Piitu tauolla koiratalossa.

Demo_ja_Piitu_2.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus

Tosi-pennut Junkkarissa

Keskiviikko 24.10.2018

Tosi-pentue kokoontui Toholammelle peltotreeneihin viikkoa ennen Junkkaria.

Junkkaritreenit_Toholla_p.jpg

Olin tyytyväinen näkemääni. Kaikki koirat olivat heränneet riistalle ja esittivät riistalle pyrkivää hakua. Myös ohjaajat olivat tehneet kotiläksynsä kiitettävän hyvin. Treenipaikan isäntä Jarno avusti harjoituksissa ja totesimme yhdessä, että Junkkarista voi odottaa vaikka kuinka hyviä tuloksia, jos tuurit sattuvat kohdalleen. Olen aina korostanut noutokoulutuksen tärkeyttä. Kaikilla ei vielä ollut tarpeeksi jämäkkää ote koiristaan, joten noudon onnistumisesta ei ollut täyttä varmuutta.

Pentueen edesottamukset näyttivät siltä mitä Brunontytön Einon ja Uudenjoen Parta-Piitun pennuista uskalsin odottaa ja mitä blogiin kirjoitin pentuetta suunnitellessani: ”Yhdistelmästä on täysi syy odottaa syntyvän samaa käyttökoiratyyppiä, jota Uudenjoen kennelin koirat ovat aikaisemminkin edustaneet. Ainakin varhaiskypsiä ja liikkuvia pentuja luulisi tulevan. Molemmat vanhemmat ovat tervepäisiä ja hyväluonteisia, joten pennuista voi odottaa myös kotioloihin sopeutuvia. Kokonsa puolesta molemmat ovat sopusuhtaisia ja pienehköjä kiinteitä koiria. Minun silmääni molemmat näyttävät metsästyskoirilta.”Tässä koko blogikirjoitus.

Junkkari meni hienosti ja kasvattaja saa taas olla ylpeä ja kiitollinen aktiivisista kasvatinomistajista. Kiitos teille kaikille!

Tosi-Ruska, l. Mira

Mirap.jpg

Tosi-Tazzi

Tosi-Tazzip.jpg

Tosi-Oma

Omap.jpg

Tosi-Terri

Tosi-Terrip.jpg

Tosi-Varma

Tosi-Varmap.jpg

Tosi-Raju

Raju1p.jpg

Junkkarissa lauantain kova tuuli aiheutti vaikeat olosuhteet nuorille koirille. Jukka ja Tosi-Terri sekä Seppo ja Tosi-Oma oli arvottu samaan ryhmään, jonka edesottamuksia lähdin maastoon seuraamaan. Lintuja ei löytynyt, ne lymysivät jossakin tuulelta suojassa ja koirilta piilossa.

Tauko paikalla maastossa.

Seppo_Oma_p.jpg

JukkaTerri_maasto_p.jpg

Päivän hakuerien aikana ainoastaan yksi koira löysi linnut seitsemän koiran ryhmästä mutta valitettavasti sekin epäonnistui, eikä saanut seisontaa. Päivän päätteeksi siirryimme perinteiseen ”fasaanipankkiin”, josta lintuja löytyisi varmasti. Terri ja Jukka pääsivät kokeilemaan onneaan riistapellossa, josta pomppasi noin kymmenen fasaania siivilleen heti alkuvaiheessa, takajoukon vielä kolistellessa autojensa ovia kiinni. Säikähdin Terrin päivän päättyvän tähän mutta koirapa ei höntyillyt lintujen perään. Päinvastoin kuulimme kohta laukauksen ja näimme linnun siivittävän. Ajattelin, että olipa hieno suoritus nuorelta koiralta myrskytuulessa.

Kritiikissä tuomari oli ylistänyt Tosi-Oman hakua. Totesin saman taidon päivällä, kun seurasin sen tuulta myötäilevää kuviohakua ja ihmettelin kuinka vaivattoman näköisesti Seppo ohjaa koiraansa. Ketään ei palkittu ryhmästämme, eikä Terrin riistatyötä hyväksytty riistatyöksi. Mahdollisesti tuomari ei havainnut ensikertalaisen KAER-koeosallistujan ilmoitusta seisonnasta, eikä nähnyt seisovaa koiraa.

Muut neljä Tosi-pentua ylsivät hienosti palkinnoille. Sokerina pohjalla kaksi ensikertalaista saksanseisojan omistajaa ja kokeissa kävijää räjäyttivät pankin. Jiri ja Tosi-Varma saivat NUO1-tuloksen ja parivaljakko palkittiin lauantain kovimmalla tuloksella, 93 pisteellä. Joonas ja Tosi-Raju saavuttivat myös NUO1-palkinnon. Jouni ja Tosi-Tazzi NUO2- ja Janne ja Tosi-Ruska NUO3-palkinnot. Pienestä jäivät kiinni ykköset Tazzilla ja Mirallakin.

Palkittujen ryhmäkuva alla ja ammattilaistasoiset yksilökuvat edellä ovat Jenni Hyytiäisen kuvaamia. Kiitos Jenni hienoista kuvista!

palkitut_p.jpg

Ulkomuotonsa osalta useampi Tosi-pentu saa vielä kehittyä. Varmalla on näyttelyistä serti ja muillekin niitä on jatkossa lupa odottaa, jos omistajat innostuvat asiasta ja perehtyvät näyttelyetikettiin.

Sain kunnian olla haastateltavana Koiramme-lehden 10/2018 Junkkaria käsittelevää juttua varten. Lehtikuvan ilmeestä voi päätellä, miten ylpeänä kennelin isäntä Lapualla esiintyi😊

Koiramme_Junkkari_2018_p.jpg

Kuvassa oikealta Seppo ja J-miehet, Joonas, Jouni, Janne, Jiri ja Jukka.

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

AIka-pentujen luovutus

Lauantai 5.5.2018 klo 16.50

Viimeiset Aika-pentueen pennut lähtivät eilen uusiin koteihinsa ja pentujen jatkuva huolenpito siirtyi samalla kasvattajalta uusille omistajille. Kasvattaja on kiinnostunut jatkossakin pennun elämästä ja edesottamuksista. Tätä varten perustettu WatssApp-ryhmä on toiminut alusta alkaen aktiivisesti ajatusten, valokuvien ja videoiden välittäjänä.  

Jokainen pennunottaja sai mukaansa perinteisen Uudenjoen Kennelin pentuohjepaketin, joka sisältää mm. kyseiselle rodulle laaditun käyttöohjekirjasen, Saksanseisojan koulutusoppaan. Kasvattajan omassa pentuohjeessa annetaan opaan lukemista varten mm. seuraava ohje: ”Yritä sisäistää oppaan hengen mukainen täsmällinen ja nopea reagointi koiran tekemisiin. Ohita oppaan hulluimmat rankaisutavat, niitä sinä et tarvitse.” Useimmalla pennunottajalla on ollut aikaisemminkin saksanseisojia, joten koulutus ja koiran rodunomainen käytös ovat entuudestaan tuttuja juttuja.

Toivotamme Jessin kanssa hurjasti onnea pennuille ja uusille omistajille!

kayttoohjekirjap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Pommi lähti Piiroisten perheeseen Pohjois-Karjalaan.

1Pommi_hakup.jpg1Pommi_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Repe jäi Haapajärvelle Tossavaisen Juhan perheeseen Uudenjoen Parta-Paten kaveriksi.

2Repe_hakup.jpg2Repe_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-poika Jedi matkasi Etelä-Suomeen Torniaisten mukana.

3Jedi_hakup.jpg3Jedi_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Iines lähti Kokkolaan Nurmen perheeseen.

4Iines_hakup.jpg4Iines_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Rymy lähti Eskon ja Kaijan kaveriksi Oulaisiin.

5Rymy_hakup.jpg5Rymy_paap.jpg

Jesse Santti otti Uudenjoen SF Aika-Koneen kaverikseen savonmaalle.

6Kone_hakup.jpg6Kone_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Astrithr (Alli) lähti Tiaisten miesten mukana vähentämään Toholammin riistakantaa ja parantamaan paikallista koirakantaa.

7Alli_hakup.jpg7Alli_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Jiro matkasi Hytösen Matin mukana Etelä-Suomeen.

8Jiro_hakup.jpg8Jiro_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Lumi lähti Lounais-Suomeen Lasse Huuskon huostaan.

9Lumi_hakup.jpg9Lumi_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Kyllikki on Kauhavalla Timosen perheen ilona.

10Kyllikki_hakup.jpg10Kyllikki_paap.jpg

Uudenjoen SF Aika-Sauhu suuntasi Tornioon Turusen Jarkon jahtikaveriksi.

11Sauhu_hakup.jpg11Sauhu_paap.jpg

Avainsanat: Jessi, Yessy&Vico, Jalostus, Aika-pentue

Aika-Pennut 6 viikkoa

Lauantai 5.5.2018 klo 15.44

Pennut alla syntymäjärjestyksessä. 1u, 2u, 3u, 4n, 5u, 6n,7n, 8u, 9n, 10n ja 11u.

1u_sivup.jpg1u_etup.jpg

2u_sivup.jpg2u_etup.jpg

3usivup.jpg3uetup.jpg

4n_sivup.jpg4n_etup.jpg

5u_sivup.jpg5u_etup.jpg

6n_sivup.jpg6n_etup.jpg

7n_sivup.jpg7n_etup.jpg

8u_sivup.jpg8u_etup.jpg

9n_sivup.jpg9n_etup.jpg

10n_sivup.jpg10n_etup.jpg

11u_sivup.jpg11u_etup.jpg

Avainsanat: Jessi, Yessy&Vico, Jalostus, Aika-pentue

Mahapäivitys2

Sunnuntai 4.3.2018 klo 21.35

Laskettu aika on ensi lauantaina. Jessin paino on noussut kuluneen viikona aikana noin kolme kiloa. Nyt vaan seurataan tilannetta ja odotetaan penikointia.

MahaIIbp.jpgMahaIIp.jpg

Avainsanat: Yessy&Vico, Jessi, Jalostus

Mahapäivitys

Maanantai 26.2.2018 klo 19.24 - Risto

Maha kasvaa vielä pari viikkoa. Kuvat viime lauantailta.

maha1_2p.jpgmaha2_2p.jpgmaha3_2p.jpgmaha4_2p.jpg

Avainsanat: Yessy&Vico, Jessi, Jalostus

Odotusta ja koulutusta

Lauantai 17.2.2018

Penikointiin on noin kolme viikkoa aikaa. Jessi vankistuu päivä päivältä mutta se ei näytä vielä itse huomanneen pyylevöitynyttä olemustaan. Se ei enää saa juosta vapaana muiden koirien kanssa, eikä hypätä maasturin korkean takalaudan päälle, vaikka menohaluja olisi. Mammakoira vaikutti suorastaan hölmistyneeltä nostaessani sitä ensimmäisiä kertoja autoon.

Pidimme tänään koulutustilaisuuden muutaman koirakaverin kanssa. Oli taas mukava huomata koirien kanssa tehdyn työn vaikutus koirien osaamistasoon. Tosi-pentujen koulutuksen tärkeimmät painopisteet liittyvät tottelevaisuuteen ja noutoon. Tottelevaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, että koiran pitää kuunnella isäntää ja malttaa olla nätisti, vaikka vieressä olisi yhtä hölmö velipoika. Tosi-pennut ovat 9 kuukauden ikäisiä. Tässä iässä noutotekniikka on hiottu kuntoon viimeistä piirua myöten ja hyvistä suorituksista on aina palkittu makupaloilla ja kovalla kehumisella. Nyt koira ei enää halua tehdä sitä minkä se hyvin osaa! Kesken noudon koira kiinnostuu jostakin muusta ja riistan kanssa nouto menee pelleilyksi. Mitäs nyt?

Edellä kuvattu tilanne on tuttu useimmille. Nyt on päästy siihen, jolloin koiralta pitää vaatia se minkä se hyvin osaa. Koiran pitää tehdä osaamansa asia silloin kun ohjaaja sitä haluaa, ei pelkästään silloin kun se itse haluaa. Yksinkertaista mutta valitettavan monimutkaista kirjoittaa neuvoja ymmärrettävästi. Tästä syystä näytän mallia omilla koirilla. Nouto on herkkä laji, jossa koiran ja ohjaajan yhteistyö punnitaan. Tavoitteena on intoa pursuva kurinalainen suoritus.

Jessikin pääsi tänään noutamaan. Kuvassa sillä on suussaan uusi tuttavuus näätä, johon se suhtautui hyvin myötämielisesti.

koulutus17.2.2018hp.jpg

Avainsanat: Yessy&Vico, Koulutus, Jalostus, Jessi, Tosi-pentue

Jalostusvaatimukset

Tiistai 6.2.2018 klo 19.15 - Risto

Jessin ja Vicon pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon ja tätä varten Saksan rekisterissä olevat vanhemmat on ensin rekisteröitävä Suomeen. Koirien tietoja ei löydy vielä muualta kuin näiltä sivuilta. Tämänkaltaiselle ulkomaiselle yhdiselmälle ei myönnetä Saksanseisojakerhon kotimaista tietokantamerkintää rodun jalostusvaatimukset täyttävästä yhdistelmästä, jos joku on huomannut kiinnittää asiaan huomiota.

Molemmat koirat ovat osallistuneet kokeisiin Saksassa. Molemmilla on hyvät pisteen kevätkokeesta (VJP), joka on taipumuskoe, jossa mitataan nuorten koirien perinnöllisiä ominaisuuksia.

Jessi ja Vico ovat osallistuneet Saksassa myös rodun pääkilpailuun Hegewaldiin. Voin Suomen ja Saksan kokeisiin osallistuneena vakuuttaa, että kisavaatimuksiin treenattu, vasta n. 1,5 vuotias koira täyttää koulutettavuus- ja jalostusvaatimukset monessa mielessä, myös rodun kotimaassa Saksassa. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Jessillä yksi osasuoritus epäonnistui ja sitä myötä koko kisa. Kokemus oli mahtava mutta Suomen ja Saksan harjoitusten perusteella odotin parempaa.

Yessy II vom Spanger-Forst, syntynyt 3.6.2016

Kaikin puolin terve koria.

Lonkat kunnossa, HD frei, A/A

Olat ja kyynärät kunnossa, OCD ja ED frei.

Rakenne erittäin hyvä (sehr gut) 10 ja karva erittäin hyvä (sehr gut) 10. Hegewaldin ulkomuotoarvostelu.

VJP 71p, HZP – 

Vico v.d. Dachswiese, syntynyt 14.7.2008

Kaikin puolin terve ja ikäisekseen virkeä koira.

Lonkat kunnossa, HD frei.

Rakenne erittäin hyvä (sehr gut) 9 ja karva erittäin hyvä (sehr gut) 10. Hegewaldin ulkomuotoarvostelu.

VJP 72p, HZP 204 

Avainsanat: Jessi, Yessy&Vico, Jalostus

Iso pentue tulossa

Maanantai 5.2.2018 klo 22.02

Jessille on tulossa iso pentue! Kirjoitin samoin Piitu ultran jälkeen ja silloin pentuja oli 10. Nyt ultrassa näytti samalta.

Tämänkertainen astutus oli omansalaisensa tapaus. Laskin Vicon aamuisin ja iltaisin samaan tarhaan Jessin kanssa. Ehdin viikon verran seurata, kuinka ne viihtyivät leppoisasti kahdestaan, kuten pitkään toisensa tuntenut pari konsanaan. Mitään muuta merkittävää ei toiveistani huolimatta tapahtunut.

sphva.jpg

Huomasin Jessin juoksujen alkamisen yllättäen 21.12. En osannut tuota vielä odottaa, koska vanhemmat koirat Piitu ja Erra eivät osoittaneet merkkejä kiiman alkamisesta ja yleensä nuorimmaisen juoksu alkaa myöhemmin. Tässä vaiheessa minulle tuli kova kiire sopia Vicon omistajan kanssa astutusjärjestelyistä. Sovimme joustavan suunnitelman, jonka mukaan hakisin Vicon 28.12 ja palauttaisin sen myöhemmin sovittavaan ajankohtaan.

Vicon tullessa meille oli 8. päivä juoksujen alkamisesta, tai siitä kun huomasin asian. Aluksi koirat vaikuttivat olevan kiinnostuneita toisistaan. Jonkinlaisia astutusyrityksiäkin oli mutta ne laantuivat loppuen kokonaan, kuten edellä kirjoitin. Tässä vaiheessa kasvattajan päässä liikkuu vaikka ja mitä, kuten moni samassa tilanteessa ollut tietää. Epäilin, että sopiva aika oli mennyt ohi, koska en mahdollisesti ollut huomannut juoksujen oikeaa alkamisajankohtaa. Tätä skenaariota tukivat alkuvaiheen yritykset, jotka laantuivat, eivätkä muuttuneetkaan toiveideni mukaisesti kiihkeämmiksi. Samoin Vicon kiinnostus tarhan vanhoista hajuista vahvisti pelkoani parhaiden päivien ohimenosta. Vico kaivoi ja nuuski lumen peittämiä vanhoja pissijälkiä nartun katsoessa vierestä. Soittelin kokeneemmille kasvattajakavereille ja ihmettelimme tilannetta. Selvittelin mahdollisuutta palauttaa Vico perjantaina 5.1 mutta onneksi se ei onnistunut.

Lauantaina 6.1 oli 18. kiimapäivä laskujeni mukaan ja silloin alkoi tapahtua. Muutamaa päivää myöhemmin koiratarhan kalteritkaan eivät tuntuneet pidättelevän kiihkeää parivaljakkoa.

tparha.jpg

Astutuksen uusinta onnistui vaivattomasti vielä tiistaiaamuna. Tässä tapauksessa saattoi olla vakuuttunut oikeasta astutusajankohdasta, jota iso pentumäärä osaltaan vahvistaa.

Toivotaan että kaikki menee hyvin jatkossakin.

Avainsanat: Jessi, Yessy&Vico, Jalostus

Uutta verta, Yessy&Vico

Perjantai 19.1.2018

Saksalaiset urokset ovat vahvistaneet kotimaisia saksanseisojalinjoja kautta aikojen. Monen menestyneen sakanseisojan takaa löytyy alkuperämaan sukujuuret, näin on myös Uudenjoen kennelissä. Esimerkiksi Uudenjoen Sänki-Avattaren (Riistakoira 2017) isä on Saksasta tuotu koira ja samoin Sänki-pentueen emän Uudenjoen Erä-Vimman isä oli saksantuonti.

Saksalaisesta koirasta haaveileva saattaa nähdä hännän typistyksen ongelmallisena, koska lyhythäntäisellä koiralla ei ole asiaa Suomen näyttelyihin tai kokeisiin. Nyt on varattavissa pitkähäntäisiä saksansukuisia pentuja mielenkiintoisella sukutaululla!

Yessy II vom Spanger-Forst ja Vico v.d. Dachswiese ovat kokeissa palkittuja hyväluonteisia koiria, joiden rakenteet ja karvoitukset on arvioitu erittäin hyviksi Saksassa rakennekatselmuksessa. Molemmilla on rungonmyötäinen ja peittävä karvoitus. Koirat tulevat erittäin menestyneistä kenneleistä, jotka tunnetaan kotimaassaan ja sen ulkopuolella. Vain kahden kennelin kasvatit ovat voittaneet arvostetun Hegewald-kisan kolme kertaa. Nämä kennelit ovat Spanger-Forst ja Dachswiese!! Lisätietoa tästä.

Molemmat koirat rekisteröidään Suomen Kennelliittoon, kuten myös pennut. Yessy ja Vico ovat Saksan rekisterissä, joten niiden tietoja ei löydy vielä Koiranetistä.

Pentueen onnistuminen on aina eräänlaista geenilottoa mutta taustojensa perusteella pentujen voi hyvällä syyllä olettaa soveltuvan metsästykseen, kokeisiin tai näyttelyihin.

Kuvissa Jessi ja Vico mutta kumpi on kumpi?

aakumpi_on_kumpi_p.jpg

aaEt_saa_tulla_rajan_taa_p.jpg

 

Yessy II vom Spanger-Forst

aaafasu_p.jpg

Mielestäni perimä vaikuttaa voimakkaasti siihen minkälaisen pennusta saa muokattua. Esimerkiksi riista- ja hakuintoa voi hillitä ja rajoittaa mutta keinot niiden lisäämiseksi ovat hyvin rajalliset. Pentua etsiessäni kiinnitin huomiota myös narttulinjaan ”mutter line”, jonka varaan osa perimästä rakentuu. Linja selviää koiran sukutaulusta tarkastelemalla emää, emänemää ja niin edelleen. Uudenjoen koirilla on pitkä suomalainen narttulinja, josta olen kirjoittanut useita blogikirjoituksia.

Jessin sukutaulussa on emän puolella pitkä rivi Spanger-Forstin narttuja ja vastaavasti isän puolella pitkä Böckenhagenin kennelin narttulinja. Perinteikkään Spanger- Forstin kennelin jalostusnarttuina ovat tällä hetkellä Jessin äiti Lava II, sen sisaret ja näiden äiti Grandel II.

jessi2_001.jpg

Kolmen tuomarin tarkka syyni Saksassa rakennekatselmuksessa

aaTarkka_syyni_p.jpg

Minun silmääni Jessi on nätti koira. Aluksi pelkäsin, ettei sen hakuinto ole sitä, mihin olin tottunut. Tämä harmitti ja tuntui yllättävältä, koska Jessin vanhemmat ovat huipputuloksin menestyneitä koiria ja yleinen käsitys Spanger- Forstin koirista antoi odottaa aivan muuta. Onneksi hakuun on tullut oikeanlaista ilmettä ja paloa riistakosketusten myötä. Jessin seisontataipumus on vahvistunut pentuajoista ja mielestäni se osaa paikantaa ja käsitellä linnut taitavasti. Jälkityö on sille mieluisaa ja jäljen seuraaminen onnistuu itsenäiseltä koiralta pidempiäkin matkoja.

Jessi oli helppo matkakaveri saksanmaalla matkustaessani, oltiinpa sitten autossa, laivassa, koiratapahtumissa tai ihmisvilinässä. Se tervehtii vieraat ihmiset ja koirat reippaasti hännäntöpö heiluen. Syksyn se kulki mukanani hirvimetsällä autossa odottaen, jos sattuisin sitä tarvitsemaan. Passissa ollessani ei tarvinnut pelätä hirvien kuulevan koiranulinaa autosta. Samoin passipyynnissä Jessi malttaa odottaa rauhassa ja hiljaisena. Pidän Jessiä hyväluonteisena, riistaintoisena ja itsenäisenä koirana.

Saksassa kaupunkikierroksella Jukka, Hermann, Yessy II ja Walli II vom Spanger-Forst

aakaljalla_p.jpg

Kuvan ulkopuolella tepastelevat pulut kiinnostivat koiria

 aaJukka_ja_Jessi_Hermann_ja_Walli_p.jpg

Vico v.d. Dachswiese

Vivopaa_p.jpg

Kaverillani Jarnolla on kaksi nuorta urosta Dachswiesen kennelistä. Juki (Bosco) ja Esko ovat aivan mainioita tyyppejä molemmat. Niiden innoittamana aloin etsimään saman kennelin urosta Jessin puolisoksi. Muistin Vicon muutaman vuoden takaa, jolloin se tuli Suomeen parin vuoden ikäisenä. Teerenpelin kennel käytti Vicoa tuolloin jalostukseen. Tuomolle oli jäänyt uroksesta hyvin myönteinen käsitys. Sain itse saman käsityksen tutustuttuani Vicoon, joka asui meillä yli kaksi viikkoa. Tuossa ajassa ehti touhuta ja tutustua koiraan paljon paremmin, kuin tavanomaisella astutusreissulla. Vicon sukutaulussa on linjausta Dachswiesen narttulinjan alkupään koiriin.

vicoo2_001.jpg

Ulkomuodoltaan Vico ja Jessi ovat hyvin samanoloista saksalaista koiratyyppiä. Vico on noin 64 cm korkea, eli ei liian suuri. Koiran luonteesta kertoo hyvin paljon omistajan suhtautuminen kysymykseen, voisinko ottaa koiran mukaani, jos astutus ei näyttäisi heti onnistuvan. Vastaus oli, että ilman muuta, Vico kyllä pärjää! Omistaja kertoi, että Vico on tottunut matkustamaan ja asumaan vieraissa paikoissa. Pärjäsimme Vicon kanssa erittäin hyvin. Se otti minut heti kaverikseen ja uskoi käskyjäni kohtuullisesti, vaikka olimme juuri tutustuneet. Se jäi annetulle paikalle tyytyväisenä ja odotti rauhassa ja hiljaa, milloin tulen sitä hakemaan. Tärppipäivien aikana pidin koiran varmuuden vuoksi mukanani autossa, ettei sen päähän pälkähtäisi mitään päätöntä. Metsästyskäytössä Vico on omistajansa mukaan ollut maalinnun pyynnissä metsämaastossa ja noutavana koirana sorsa- ja hanhimetsällä.

Lisätietoja uroksesta voi kysellä koiran omistajalta, Jyrki Mäki p.050 041 2036.

Kasvattajan tuki

Koulutusneuvoja ja maastokoulutusta uskallan luvata kysyntää vastaavasti. Pentupäiviä pidetään perinteistesti ja kertoilen mielelläni, miten olen toiminut koirieni kanssa aikaisemmin. Neuvoja tulee pyynnöstä ja ilman :-)

Pennunottajat

Uudenjoen Kennel kasvattaa koiria metsästyskäyttöön. Kotisivuilla mainitaan kennelin jalostustavoitteeksi rotumääritelmän mukainen riistaintoinen ja monipuolinen metsästyskoira, joka haluaa työskennellä ahkerasti koko reissun ajan ja joka viihtyy kotioloissa rauhallisesti.

Pennunottajan pitää olla sitoutunut koiransa kouluttamiseen. Kaikenlainen koiraharrastustoiminta on hyväksi ja näyttelyistä kiinnostuneille saattaa olla menestystä luvissa.

Uskon Jessin ja Vicon pennuissa riittävän kapasiteettia muuhunkin kuin maalinnun pyyntiin. Jessin saksalaisessa kotikennelissä koiria käytetään apuna mm. villisikojen metsästyksessä. Ihannekodissa koira pääseekin mukaan monenlaiseen metsästykseen.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos yhdistelmä kiinnostaa!

Risto Lassila p. 0400300513

Avainsanat: Jessi, Jalostus, Yessy&Vico

Jessin sulhasen Vicon kuvia

Sunnuntai 7.1.2018 - Risto

Muutama kuva Vico V.D. Dachswiesestä tältä päivältä.

sivupaap.jpg

istuup.jpg

juoksuap.jpg

paap.jpg

seisoop.JPG

sivup.JPG

Avainsanat: Jessi, Jalostus, Yessy&Vico

Saksalaismallinen pentue, Yessy&Vico

Lauantai 6.1.2018 klo 21.03 - Risto

Laitoin äsken saksanseisojavälitys-palstalle ilmoituksen saksalaismallisten koiranpentujen tilauksesta, jota Uudenjoen kennelissä on salaa suunniteltu. Jessi eli Yessy II vom Spanger-Forst aloitti juoksut yllättäen ensimmäisenä meidän koiralaumasta. Tänään on 18. päivä siitä, kun havaitsin Jessin tiputtavan. Ehdin jo luovuttaa ja luulla astutusajan menneen ohitse, koska narttu ja urokseksi valittu Vico V.D. Daschwiese eivät kiinnostuneet seurustelusta riittävästi. Tänä päivänä tilanne muuttui ja nyt olen siis pahasti myöhässä kirjottaessani tapahtuneesta ja yhdistelmän koirista. Lisäilen tänne lähiaikoina uutta juttua ja kuvia.

Yessy ja Vico ovat hyväluonteisia, hiljaisia ja terveitä koiria. En ole havainnut Jessissä vihaisuutta ja pidin erittäin tärkeänä, ettei sitä ole uroksessakaan. Ulkomuodollisesti koirat ovat hyvin samanoloisia ja samaa rotutyyppiä, kuten tulossa olevista kuvista voi havaita. Etsin Jessille umpisaksalaista kumppania, sillä ajatuksella, että haluan pentujen soveltuvan linnunmetsästyksen ohella saksalaisen jalostustavoitteen mukaisesti monipuoliseen metsästykseen. Tämän vakuudeksi molemmat koirat ovat saaneet hyvät pisteet saksalaisesta VJP-kevätkokeesta.

Pennunottoa harkitsevien kannattaa ottaa yhteyttä pikaisesti. Yhdistelmä tulee yllätyksenä, joten nopeat syövät hitaat, ja varauslistalle voi vielä päästä hyvällä sijanumerolla😊

Avainsanat: Jessi, Jalostus, Yessy&Vico

Tosi-pentujen pentupäivä

Sunnuntai 26.11.2017 klo 14.46 - Risto

Eilinen Uudenjoen Tosi-pentueen pentupäivä innosti sivujen päivitykseen pitkästä aikaa ja tähän tarjoutui sopivasti myös hyvä mahdollisuus, koska vilustuin eilen enkä flunssaisena viitsinyt lähteä tänään hirvimetsälle.

Edellisestä päivityksestä on kulunut pitkä aika. Päivitystä seuraavana päivänä 20.8 alkoi sorsanmetsästys jota varten olin järjestellyt viikon loman. Käytin lomaviikon metsästäen sorsia ja treenasin samalla Yessy II vom Spanger-Forstia. Vesityöskentely elävän sorsan kanssa on tärkeässä roolissa Saksan Hegewald-kokeessa, johon osallistuimme syyskuussa. Jessin treenaaminen ja lähes kahden viikon saksanreissu toivat paljon uusia koira-ajatuksia ja kerrottavaa täällä blogissa. Lisäksi kasvattikoiran tämänsyksyisen Riistakoiravoiton jälkeen pohdin onko Uudenjoen narttulinjaan kytkeytyvien koirien huikea SM-menestys pelkästään hyvää tuuria. Näihin palaan mutta nyt siis eiliseen pentutapaamiseen.

Tällä kerralla pentupäivät pidettiin Erä-Ässällä Karstulassa. Halusin keskittyä pentujen ja ohjaajien edesottamuksiin ammattikouluttajien hoitaessa koulutuksen. Pelkäsin hieman ennakolta, maltanko olla hiljaa ja kehotinkin sitomaan minut puuhun kiinni, jos puutun koulutukseen häiritsevästi. Pidin suuni kiinni aika hyvin omasta mielestäni ja sain liikkua vapaasti.

Kiitos Mika Harjulle ja Paula Torrolle asiantuntevasta ja hyvin järjestetystä koulutuspäivästä. Opettajilla riitti koirasilmää ja juttua pimeästä pimeään mukavilla esimerkeillä ja huomioilla höystettynä. Tästä meidän on hyvä jatkaa.

Alemmassa kuvassa Mika näyttää miten koiraa voi opettaa houkuttelevan palkan avulla.

Paula_ja_Raju_p.jpg

Raju_ja_MikaH_p.jpg

Kasvatteja oli paikalla hienosti 8/10. Kaikille ajankohta ei aina sovi, se on selvä. Saan eilisen perusteella olla tyytyväinen aktiivisiin kasvatinomistajiin, hyvään osanottoon ja mukavannäköisiin yhteistyöhaluisiin koiriin. Panin merkille, että hieman yli puolivuotiaat pennut malttoivat virkeydestään huolimatta olla hiljaa odottaessaan vuoroaan autoissa ja muutenkin. 

Koulutuskeskustelu pentueen WhatsApp-ryhmässä on ollut vilkasta. Tämän lisäksi aloitan koulutusiltojen (tai päivien) pidon joka kuukausi ensi kevään ajan. Keskitymme aluksi tottelevaisuuskoulutukseen ja noutoon.

Alla kuvia pentupäiviltä satunnaisista tilanteista. Kiitos kaikille mukavasta päivästä. (Hoksasin vasta nyt, että ryhmäkuvan jäi kiireen keskellä ottamatta.)

porukka_p.jpgRajupaa_p.jpgOma_ja_sepe_p.JPGHilla_ja_MikaP2_p.jpg

Sako_ja_Jiri_p.jpgTerri_ja_Jukka_p.jpgTerri_p.jpgUrho_ja_Jukka_p.jpgUrhopaa_p.jpg

Tazzi_p.jpgTazzi_ja_Jouni2_p.jpgSako_tuo_fasua_p.jpgRaju_ja_Joonas2.JPGMikat_ja_Hilla_varis_p2.jpgOma_paa_p.jpgJanne_ja_Mira_p.jpgMira_p.jpgOma_ja_Seppo_p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Tosi-pentujen luovutus

Lauantai 19.8.2017 - Risto

Piitun pennut ovat olleet uusissa kodeissaan jo yli kuukauden ajan. Pennut pääsivät matsästäviin koteihin, joissa pentuajan koulutus on aloitettu aivan niin kuin pitääkin. Alla kuvat pentujen hakijoista ja pennuista 5 viikon ikäisinä.

Tosi-Elmo lähti Tommi Stedtin mukana Lapinlahdelle.

Tosi-Elmo.jpgTommi_Stedt_p.jpg

Tosi-Uuno lähti Ristaniemien perheeseen Vantaalle.

Ristaniemet_p.jpgTosi-Uuno.jpg

Tosi-Seita lähti Mika Pyykkösen metsästyskaveriksi KajaaniinMika_Pyykkonen_p.jpg

Tosi-Seita.jpg

Tosi-Ruska muutti Väisästen luokse Vantaalle.

Vaisaset_p.jpg

Tosi-Ruska.jpg

Jiri Tromperi otti ja vei Tosi-Varman Isoonkyröön.

Jiri_Trompari_p.jpg

Tosi-Varma.jpg

Tosi-Raju lähti Kälviälle Riippojen perheeseen.

Riipat_p.jpg

Tosi-Raju.jpg

Tosi-Urho on Soinissa Leppälän Jukan kaverina.

Jukka_Leppanen_p.jpg

Tosi-Urho.jpg

Raija ja Seppo Ylivainioilla on nyt Tosi-Oma Lestijärvellä.

Ylivainiot_p.jpg

Tosi-Oma.jpg

Tosi-Tazzi lähti Vantaalle Seppästen perheeseen.

Seppaset_p.jpg

Tosi-Tazzi.jpg

Tosi-Terri jäi Haapajärvelle Pirisen perheeseen.

Piriset_p.jpg Tosi-Terri.jpg

Avainsanat: Jalostus, Piitu, Tosi-pentue

Piitun pennut 5 viikkoa

Tiistai 13.6.2017 klo 22.10 - Risto

Tänään 5 viikkoa täyttävät pennut voivat hyvin. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, ettei päivityksiin ole riittänyt aikaa eikä tarmokkuutta. Alla olevat pentukuvat otettiin jo kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pentujen ollessa 3,5 viikon ikäisiä. Kyseisenä viikonloppuna valokuvauksen pääkohteena oli kuitenkin nuorin neljästä tyttärestämme, joka valmistui vuorollaan ylioppilaaksi.

Kuvan siskokset ovat tottuneita koiranpentujen hoitajia.

yo_2.jpeg

Piitu on hoitanut vauvojaan mallikkaasti. Tässä näyte pystybaarista.

pystybaari_p.jpg

Pentueesta tulee Tosi-pentue, siis ainakin nimeltään. Pentujen varaajat miettivät nimiehdotuksia etuliitteen jatkoksi. Tässä porukka tosi nälkäisenä tänään...

ruokailu_2p.jpg

...ja tässä tosi väsyneenä syönnin jälkeen.

nukkujat_2p.jpg

Pennut poseeraavat 3,5 viikon ikäisinä.

1u

IMG_3769_2p.jpg

2u

IMG_3776_2p.jpg

3n

IMG_3790_2p.jpg

4n

IMG_3796_2p.jpg

5u

IMG_3783_2p.jpg

6u

IMG_3786_2p.jpg

7u

IMG_3800_2p.jpg

8u

IMG_3808_2p.jpg

9u

IMG_3811_2p.jpg

10u

IMG_3817_2p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Piitun pennut 2 viikkoa

Sunnuntai 28.5.2017 klo 12.37

Pentulaatikossa elämä on vilkastunut huomattavasti pentujen täytettyä 2 viikkoa. Ääniin reagoidaan jo selvästi ja silmät ovat hieman raollaan. Pientä haukahtelua ja keskinäistä nujakointia on jo havaittavissa nukkumisen ohella. Muutama horjuvin jaloin otettu kävelyaskel päättyy vääjäämättä kellahtamiseen aika nopeasti.

Piitu suhtautuu hoitoapulaisiin hyvin luottavaisesti.

hoitoapua_p.jpg

Alla pentukuvat kahden viikon iässä.

1u

1u_2p2.jpg

2u

2u_2p2.jpg

3n

3n_2p2.jpg

4n

4n_2p2.jpg

5u

5u_2p2.jpg

6u

6u_2p2.jpg

7u

7u_2p2.jpg

8u

8u_2p2.jpg

9u

9u_2p2.jpg

10u

10u_2p2.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Koulutusopit ja oppaat

Sunnuntai 21.5.2017 klo 14.04 - Risto

Piitun ja Ukon pentujen tulevien omistajien ei kannata liikaa paineistua, vaikka suunnittelimme jo Mukarin Antin kanssa miten autamme pentujen koulutuksessa. Selviytymispaketit ovat tulossa  tuonnempana:-)

Antti lupasi lahjoittaa pennunottajille nettikaupassaan Korpimetso.com myynnissä olevan opetusvideon pennusta seisojaksi, jonka pääosassa esiintyy pentueen isä Ukko eli Bruntytön Eino. Tästä opetusvideon traileriin.

”Pennusta seisojaksi on opetuselokuva seisovan lintukoiran kouluttamisesta. Liikkeelle lähdetään pennun valinnasta ja päädytään siihen, kun koirasta on tullut osaava pyyntikoira ja koemenestyjä. Lisäksi dvd sisältää extrana suuren valikoiman erilaisia harjoitteita tieltä pennusta eräkoiraksi. Dvd on erinomainen työkalu niille, joilla pennun kouluttaminen on edessä. Ensimmäisen seisojan pentunsa kouluttajille dvd on suureksi avuksi, mutta voi antaa kokeneemmallekin harrastajalle uusia ideoita kouluttamiseen. Elokuvassa esiintyvästä koirasta tuli Suomen historian nuorin käyttövalio 2 vuoden ja 7kk ikäisenä!”

Kerroin tämän blogin ensimmäisessä koulutusta käsittelevässä kirjoituksessani Usko itseesi, mihin omat koulutusoppini perustuvat. Minulta pennunottajat saavat tutun tietopaketin, jonka viestin monet menestyksekkäästi koiriaan kouluttaneet ovat oivaltaneet, ja soveltaneet sitä KARKEAKARVAISIIN SAKSANSEISOJIIN, kunkin aikakauden elämänmenoon soveltuvalla tavalla.

koulutusopas.jpg

En tuomitse uusia koirankoulutussuuntauksia mutta siitä olen huolissani, jos uusia harrastajia johdetaan harhaan kaupallisin perustein. Mielestäni esimerkiksi positiivista koulutusta ei koskaan voi olla liikaa mutta sillä ei pelkästään pärjää. Tottelevaisuuden sijasta nykyisin puhutaan koiran hallinnasta. Jokainen tietää kuinka ajoneuvon hallinnan menettää helposti, jos painaa aina kaasua, eikä käytä jarrua. Omat kokemukseni karkkareista ovat sen suuntaisia, että riistan astuessa kuvaan ohjaaja saa seistä jarrupolkimella koko painollaan, eikä kaikkien paino edes riitä. Koiran luontaisten pyyntihalujen hallinnassa ja riistalle totuttelussa voi menestyksekkäästi hyödyntää kyyhkyjä tai näin keväisin kaikenlaisia lentäviä tirriäisiä, jotka toimivat mainioina harjoitusvastustajina ennen siirtymistä riistalle. Asteittain edeten ei riistan kanssa ehkä tarvita täyspainoisia lukkojarrutuksia, joiden seurauksena ajoneuvo menettää ohjattavuuden ja vastaavasti koirankoulutukseen voi tulla muitakin lukkoja.

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Koulutus

Piitun pennut 12pv

Sunnuntai 21.5.2017 klo 11.12

Pentulaatikkon kuulumiset ovat hyvin samanlaisia mitä viime päivityksessä. Piitu on ollut huolehtivainen äiti ja pennut ovat olleet tyytyväisiä. 

Työpäivisin pentulaatikon asukkaat viettävät laatuaikaa omalla porukalla radiota kuunnellen. Piitun ruoka-ajoista ja tarpeilleen pääsystä pitää tietysti huolehtia. Pennut kasvavat ja pentulaatikon laajennus alkaa olla kohta ajankohtaista.

Piitu_imettaa12pv.jpg

Massut täynnä on mukava ottaa pikku tirsat.

pennut_keralla.jpg

Piitu lähtee välillä tuulettumaan, jos seura käy liian tutuksi.

IMG_3479_3p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Vanhemmat kirjoitukset »