Riston koirablogi

Koulutusopit ja oppaat

Sunnuntai 21.5.2017 klo 14:04 - Risto

Piitun ja Ukon pentujen tulevien omistajien ei kannata liikaa paineistua, vaikka suunnittelimme jo Mukarin Antin kanssa miten autamme pentujen koulutuksessa. Selviytymispaketit ovat tulossa  tuonnempana:-)

Antti lupasi lahjoittaa pennunottajille nettikaupassaan Korpimetso.com myynnissä olevan opetusvideon pennusta seisojaksi, jonka pääosassa esiintyy pentueen isä Ukko eli Bruntytön Eino. Tästä opetusvideon traileriin.

”Pennusta seisojaksi on opetuselokuva seisovan lintukoiran kouluttamisesta. Liikkeelle lähdetään pennun valinnasta ja päädytään siihen, kun koirasta on tullut osaava pyyntikoira ja koemenestyjä. Lisäksi dvd sisältää extrana suuren valikoiman erilaisia harjoitteita tieltä pennusta eräkoiraksi. Dvd on erinomainen työkalu niille, joilla pennun kouluttaminen on edessä. Ensimmäisen seisojan pentunsa kouluttajille dvd on suureksi avuksi, mutta voi antaa kokeneemmallekin harrastajalle uusia ideoita kouluttamiseen. Elokuvassa esiintyvästä koirasta tuli Suomen historian nuorin käyttövalio 2 vuoden ja 7kk ikäisenä!”

Kerroin tämän blogin ensimmäisessä koulutusta käsittelevässä kirjoituksessani Usko itseesi, mihin omat koulutusoppini perustuvat. Minulta pennunottajat saavat tutun tietopaketin, jonka viestin monet menestyksekkäästi koiriaan kouluttaneet ovat oivaltaneet, ja soveltaneet sitä KARKEAKARVAISIIN SAKSANSEISOJIIN, kunkin aikakauden elämänmenoon soveltuvalla tavalla.

koulutusopas.jpg

En tuomitse uusia koirankoulutussuuntauksia mutta siitä olen huolissani, jos uusia harrastajia johdetaan harhaan kaupallisin perustein. Mielestäni esimerkiksi positiivista koulutusta ei koskaan voi olla liikaa mutta sillä ei pelkästään pärjää. Tottelevaisuuden sijasta nykyisin puhutaan koiran hallinnasta. Jokainen tietää kuinka ajoneuvon hallinnan menettää helposti, jos painaa aina kaasua, eikä käytä jarrua. Omat kokemukseni karkkareista ovat sen suuntaisia, että riistan astuessa kuvaan ohjaaja saa seistä jarrupolkimella koko painollaan, eikä kaikkien paino edes riitä. Koiran luontaisten pyyntihalujen hallinnassa ja riistalle totuttelussa voi menestyksekkäästi hyödyntää kyyhkyjä tai näin keväisin kaikenlaisia lentäviä tirriäisiä, jotka toimivat mainioina harjoitusvastustajina ennen siirtymistä riistalle. Asteittain edeten ei riistan kanssa ehkä tarvita täyspainoisia lukkojarrutuksia, joiden seurauksena ajoneuvo menettää ohjattavuuden ja vastaavasti koirankoulutukseen voi tulla muitakin lukkoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Piitu, Jalostus, Koulutus

VJP-pisteet

Perjantai 14.4.2017

Mukava reissu ja VJP-koe Saksassa ovat nyt takana. Autoon tuli viikon aikana parituhatta ajokilometriä laivamatkojen lisäksi. Kuvassa ikkunapaikalla loikoilevat koirat oppivat ainakin matkustamista.ikkunapaikka.jpg

Tutustuminen Saksan kuvioihin antoi paljon koiraharrastukseen ja -jalostukseen liittyvää uutta ajateltavaa. Uusia näkökulmia on mieluisaa avata blogissa myöhemmin pienempinä palasina.

Saksan koevaatimuksiin saimme parasta mahdollista opastusta Jessin eli Yessy II vom Spanger-Forstin kasvattajalta, kolminkertaiselta Hegewald-voittajalta Hermann Hellwinkeliltä, jonka luona saimme majoittua matkamme ajan. Hermann oli etukäteen suunnitellut meille harjoitusmaastot, joissa hän kulki mukanamme kaksi pitkää päivää opastaen ja arvostellen koiriemme työskentelyä.

Kuvassa Hermann ja hänen vuoden 2015 Hegewald-voittajakoira Senta II vom Spanger-Forst, jonka hakua näimme mallisuorituksena.h_ja_r.jpg

Menestyimme hyvin VJP-kokeeseen osallistuneiden 35 koirakon joukossa. Jarnon ja Jukin tulos 74 pistettä on erinomainen suoritus, kuten myös Jessin 71 pistettä. Juki sai lisäksi kokeesta tottelevaisuutta kuvaavan A.H.-merkinnän tilanteesta jossa se jäi komennosta paikalleen rusakon karkottuessa seisonnalta. Eli KAER-koesäännöin kerrottuna koira ei mennyt perään.

Rusakkoseisontaa seurannut jatkotilanne kuvaa hyvin koesääntöjen ja ehkäpä saksanseisojien käyttötarkoitustenkin eroavaisuutta Saksan ja Suomen välillä. Rusakon paetessa näkymättömiin Juki laskettiin vapaaksi, jotta voitiin arvioida sen työskentelyä jäljellä. Suomessa olisi arvosteltu vain seisonta ja riistatyö mutta Saksassa jälki oli seisontaa arvostetumpaa! Jälkityön pisteiden kerroin on kaksi ja seisonnan pisteiden kerroin on yksi. Eli jos molemmissa tulee 10 pisteen suoritus, on jäljen osuus kokonaispisteissä 20 pistettä.

VJP-kokeessa meidät oli järjestetty samaan ryhmään Brunkenin pariskunnan ja heidän koiransa Deli v.d.Reiterstadtin kanssa. Rouva Merit Brunkenin tulkkausapu oli myös tärkeässä roolissa onnistuneiden suoritustemme taustalla.

Kuvassa koeryhmää, etualalla Jessi, Juki, Jarno ja Merit.koeryhmap.jpg

Käsittelen tässä bloggauksessa epäonnistumiset perusteellisesti niin jatkossa voin keskittyä mukavampiin asioihin:-) Koiriemme koetulokset vastasivat tismalleen Hermannin harjoitusarvosteluja lukuun ottamatta Jessin epäonnista jälkeä, jolla oli ratkaiseva merkitys loppupisteisiin kaksinkertaisen pistekertoimen takia. Jälkiharjoitukset sujuivat kasvattajan mielestä Jessiltä jopa täysien pisteiden (12p) arvoisesti mutta kokeessa jäimme 10 pisteeseen.

Useimmat kanakoirakokeisiin osallistuneet ovat koesuorituksen jälkeen joutuneet miettimään miten olisi pitänyt toimia. Minulle on sattunut muutamia tapauksia, joissa en ole toiminut varman päälle, koska olen luottanut liikaa koirani kykyihin. Harjoituksissa Jessi näytti intonsa ja sitkeytensä rusakoiden jäljestykseen. En panostanut tarpeeksi koiran jäljelle lähettämiseen, vaikka Hermann sen hyvin yksityiskohtaisesti meille opetti. Hän oli varannut meille molemmille ohuet narut, joilla koira saatetaan jäljelle. Oikeaoppisesti toimien koiraa kuljetetaan pitkin jälkeä ja lasketaan naru liukumaan irti koiran pannasta aiheuttamatta minkäänlaista vastanykäisyä. VJP-sääntöjen mukaan koiraa saa saattaa jäljellä 30 metriä. Katsoin ettei tässä ole mitään uutta suomalaiseen VOI-luokan jälkityön lähettämiseen verrattuna. Helppo homma! Uusien VOI-luokan sääntöjen mukaan koiraa ei osoiteta jäljelle vaan sen pitää itse etsiä jälki lähialueelta ja lähteä omatoimisesti seuraamaan sitä. Mielestäni tämän suuntainen lähetystyyli ja normaali talutushihna riittäisivät aivan hyvin Jessille, joka kyllä etsii jäljen sitkeästi ja riistaintoisesti. En tullut ajatelleeksi kuinka vähän aikaa rusakon jälki haisee kuivassa ja lämpimässä säässä. Tämä kostautui kokeen +20C lämpötilassa ja lisäksi kielimuuri esti onnistumisen lopullisesti.

Koeryhmä käveli nurmipellossa rintamassa ja aina rusakon karkottuessa etumaastosta koirat komennettiin maahan ja niitä estettiin näkemästä rusakon pakoloikka. Tuomarin kutsusta lähin koira tuotiin jäljelle. Omalla vuorollani laskin Jessin irti tuomarin osoittaman jäljen vasemmalle puolelle. Taktikoin kun arvelin hienoisen tuulenvireen kuljettavan jälkihajua alatuulen puolelle. Valitettavasti Jessi ajautui liiaksi vasemmalle ja edelliselle koiralle tehdylle jäljelle jota se lähti seuraamaan. Aika kului ja tuomari neuvoi kärsimättömän kuuloisesti minua laittamaan Jessin uudelleen jäljelle. Kysyin saanko vielä käyttää hihnaa lähettämiseen. Jarnon tulkinnan mukaan, ja kuin pisteeksi iin päälle, käsitin vastauksenkin väärin, enkä käyttänyt hihnaa. Siinä seikkaillessa haju haihtui ja tilanne hiipui.

Onneksi olimme saaneet 10 pistettä ensimmäisestä jälkityöstä, joka alkoi kun Jessin seisonnalta karkottui rusakko koiran huomaamatta. Tällä kerralla meillä oli onni mukana sillä Jessin edetessä ja selvitellessä jälkiä rusakko näyttäytyi koiralle ja siitähän se riemu repesi. Kumma ettei koira repinyt itseään ajaessaan täyttä vauhtia rusakkoa ainakin kolmen piikkilanka-aidan läpi. Tämänkaltaiset takaa-ajotilanteet kesken kokeen kirvoittavat naurut Suomessa ja Saksassa mutta eri syistä. Se mitä kauhistelemme täällä aiheuttaa Saksassa innostunutta kehumista!

VJP-kokeen aluksi eläinlääkäripariskunta Merit ja Eckhard Brunken tarkastivat koirien hampaat ja urosten kivekset hyvin perusteellisesti.hammasp.jpg

Hermannin oma koira Walli II vom Spanger-Forst oli kokeen toiseksi paras koira 76 pisteellä.Hermannp.jpg

 

Kiitos vieraanvaraisuudesta ja avusta Merit, Eckhard ja Hermann!

7 kommenttia . Avainsanat: Koulutus

Pennun kanssa puuhastelua

Tiistai 10.1.2017 - Risto

Viime aikoina koiraharrastus on ollut hitusen aktiivisempaa mitä blogin päivitys, vaikka molemmilla osa-alueilla on rutkasti parantamisen varaa. Täytyy taas ryhdistäytyä.

Koirankoulutus on ollut pääasiassa 7 kuukautta täyttäneen Jessin eli Yessy II vom Spanger-Forstin kanssa puuhastelua. Vähän päivässä mutta lähtökohtaisesti joka päivä jotakin. Jos ei muuta niin ainakin pari luoksetuloa tai paikalla-komentoa on keskeyttänyt Jessin kirmaamisen isojen koirien kanssa pihamaalla. Jessi on saanut erivapauksia olla välillä sisäkoirana, kuten pentukoirat aikaisemminkin, vaikka yleensä koirat ovat päivisin tarhassa ja sisällä ollessaan ne oleskelevat koirille varatussa tilassa. Jessistä on kehittynyt aivan kiva kaveri ja orastavaa yhtestyöhaluakin on havaittavissa:-) Yksi oleellisimmista pennulle koulutettavista asioista on nouto, josta aiheesta lisää tuonnempana.

Viime viikonloppuna etsimme peltopyitä ja rusakoita Nivalan pelloilta. Piitu ja Erra päästelivät karkeasta kelistä huolimatta riistaintoista ja nautittavaa hakua tyylilleen uskollisina. Jessin haku ei ole vielä auennut, eikä tähän saatu parannusta, koska hakuinnon piristäjiksi toivottuja peltopyitä ei tavattu. Erran tassut kuluivat sen verran lauantaina, että se sai jäädä huilaamaan kuvassa poseeraavien jatkaessa hakuhommia vielä sunnuntaina. Tarkemmin sanottuna Piitu haki ja Jessi haeskeli.

Jessi_ja_Piitu_Nivalassa.jpg

Yhtenä hyvänä syynä jättää blogipäivitykset tekemättä on ollut tietokone, josta tuli tosi rasittava työkalu sen jälkeen kun Windows 10 asentui siihen pyytämättä ja yllättäen vastustelustani huolimatta. Koneella ei tämän jälkeen ole pystynyt tekemään mitään asiallista ilman jatkuvaa kaatuilua ja kiroilua. Kirjotan tätä nyt uudella läppärillä, joten jatkossa en voi käyttää enää samaa tekosyytä. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani noudon opettamisesta. Pentuvaiheen noutokoulutuksen alkeita käsittelevä kirjoitus löytyykin jo blogista. Pidän noutoa koulutuskysymyksenä ja yhtenä tärkemmistä koulutettavista asioista!

Piitun juoksua odotellessa...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jessi, Nouto, Koulutus

Eskon Puumerkki 2016

Keskiviikko 28.9.2016 klo 23:55 - Risto

Metsälenkkejä on tullut tehtyä sen verran, että hirvikärpäsiä juoksee päänahassa jo kotona, kun laittaa metsästyskamppeita päälle. Koiratkin alkavat olla jo jonkinlaisessa juoksukunnossa ja riistaakin on tavattu.
Innostuin viime viikonlopuna osallistumaan Erran kanssa Eskon Puumerkki-kisaan Lapualla. Tämä oli osaltani kolmas kerta kyseisessä Saksanseisojakerhon kisassa. Alma sijoittui aikoinaan kolmanneksi ja Erran mummu Vimma voitti Puumerkin hieman yli kaksivuotiaana. Eskon Puumerkissä hyvä riistatyö on ratkaisevassa roolissa voittajaa valittaessa. Kisasta löytyy lisätietoa Saksanseisojakerhon sivuilta:

Aamupäivän karsintaeriin osallistui neljä ryhmää eli parikymmentä koiraa. Ensimmäiset hakuerät olivat 20 minuutin pituisia. Erra aloitti hakueränsä tehokkaasti ja jo muutaman minuutin jälkeen se otti seisonnan metsäsaarekkeessa. Tuumimme tuomarin kanssa, ettei tiedotuksesta saisi kovin hyvää arvosanaa lyhyestä matkasta johtuen. Päätin tehdä riistatyön, josta tulikin aivan kelpo suoritus, vaikka kurppa jatkoi lentoaan. Jatkoimme tästä hakua ja kohta Erra katosi näkyvistäni. Odottelin aikani ja puhalsin pilliin sillä seurauksella, että Erra tuli tiedottamaan toisesta metsäsaarekkeesta. Tiedotusvienti johti uuteen seisontaan ja toiseen kurppariistatyöhön. Tällä kerralla lintu lähti avanssitilanteessa koiran sivulta, mutta Erra jatkoi jatkoi kulkuaan linnun lähtöpaikalle ja sen ylikin. 
Tämänkaltainenkin rauhattomuus Erran kohdalla tuli yllätyksenä, enkä huomannut edes komentaa mitään. Tästä peräänmenoksi tulkittavasta tilanteesta johtuen hyvin alkanut kisamme päättyi lyhyeen. Tavallisissa KAER-kokeissa virheitä voi paikata paremmilla suorituksilla myöhemmin, mutta kisoissa karsinta on kovaa. Tilanteessa tuli selvä virhe ja tuomarin näkemys ja ratkaisu olivat aivan oikeita.
Kuvassa Erra jännittää valtavasti tulevaa koitosta koepäivän aamuna odottaessaan minua vessasta;-)
erra_puumerkissa2.jpg

Olen koirieni kohdalla tyytyväinen tiedotuksen ja tiedotusviennin kehittymiseen näissä olosuhteissa. Lintutilanne on ollut huono koko Piitun ja Erran elinajan. Jos ei ole lintuja niin ei voi tulla seisontoja riistalle, ja jos ei ole seisontaa riistalle, ei koiralle voi opettaa tiedotusta. Silloin harvoin, kun koira tapaa riistaa ja seisoo, ei millään malttaisi hieroa tiedotusta ja riskeerata harvinaista riistatilannetta. Itselläni on aina ollut pyrkimys saada pudotuksia koiran ensimmäisistä tiedotuksista. Tämä siksi, jotta koira ymmärtäisi paremmin miksi sen kannattaa hakea minut paikalle pyssymieheksi. Tilanne on ristiriitainen koiran kannalta, kun sitä aletaan irrottamaan pois seisonnalta ja houkuttelevan riistan hajuilta. Yleensä koira ei aluksi malttaisi lähteä. Tiedotustaipumusta voi tosin vahvistaa muutenkin kuin riistalla. Esimerkiksi, koska koira ei saa ilman lupaa ottaa ruokaansa, voi ruokakupin piilottaa pihamaalle ja koiran löytäessä ruokansa sen on haettava omistajansa paikalle, jotta saa syöntiluvan. Kupin paikkaa kannattaa vaihdella ja viedä se vaikka maastoon. Jotkut koirat ovat tiedotuksen opettamisen osalta helpompia ja voivat tulla hakemaan pennusta saakka aivan luontaisestikin. Tähän tyyliin voi liittyä muita ongelmia.

Miksi Erra oli rauhaton toisessa riistatyössä? Usein tiedotusviennin päätteeksi koira on varovainen ja jää seisomaan kauemmaksi mistä alun perin lähti tiedottamaan, ettei riista karkottuisi. Luultavasti Errakin teki näin, koska seisonnasta ja avanssista näin heti, ettei se tarkalleen tiedä missä lintu lymyää. Lintukin saattoi olla liikkunut alkuperäisestä paikastaan tai Erran nokka ei ollut parhaassa iskussa, koska kurppa karkottui Erran sivusta. Nyt ei toteutunut Erran tavaramerkki, jossa ajetaan suoraan lintuun ja jäädään rauhallisesti paikalle linnun lähtiessä.

Edellisistä aiheista lisää aikaisemmassa blogikirjoituksessa tiedotuksen pikakuuri: Tiedotus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, Tiedotus

Pennusta seisojaksi

Torstai 19.11.2015 - RIsto

Katsoin tänään mielenkiintoisen opetuselokuvan seisovan lintukoiran kouluttamisesta. Pennusta seisojaksi-elokuvassa pääosaa esittivät Brunontytön Eino ja Antti Mukari. Elokuva on valmistunut tänä vuonna Antin ja Videosaran yhteistyönä. Vakuutuin entisestään elokuvaa katsoessani Parta-Piitun urosvalinnan osuvuudesta. Eino eli Ukko on oppivainen, hyväluonteinen ja riistaintoinen koira. Elokuvassa juontajana esiintyvä Ukon kasvattaja Mervi Kukkonen voi syystä olla tyytyväinen.

Täytyy nostaa hattua Mukarin Antin taitavuudelle ja aktiivisuudelle koirankouluttajana. Antin taidoista voi tosin vakuuttua myös hänen näyttöjensä perusteella, vaikka ei toteaisi asiaa elokuvasta. Tulokset puhuvat puolestaan.

Kuten DVD:n takakannessa mainitaan, elokuva on suureksi avuksi ensimmäistä seisojanpentuaan kouluttavalle mutta se voi antaa kokeneemmallekin harrastajalle uusia ideoita koiran kouluttamiseen. Opetan Antin tavoin koirilleni asioita pilkkomalla kokonaisuudet palasiin, joita opetan palanen kerrallaan. Olen varmaan maininnutkin tästä aikaisemmissa kirjoituksissani blogissa. DVD:n riistatyöosiota katsoessani havahduin, että en ole jakanut riistatyötä samalla tavalla osasuorituksiin. Videolla pennulle opetetaan aluksi, ettei liikkuvien kohteiden tai lentävien lintujen perään saa mennä ja vasta tämän jälkeen siirrytään harjoittamaan etenemistä eli avanssia. Molempia osasuorituksia harjoitetaan aluksi ilman riistalintuja, siivillä ja kyyhkysillä. Oma suoraviivaisempi riistalla tapahtuva koulutusmallini on riskialttiinpi etenemisvaikeuksille. Aina voi oppia uutta.

Opetusvideon voi tilata Korpimetson nettikaupasta:

Video

Esimakua elokuvasta saa trailerista:

Trailer

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Piitu, Koulutus

Suuria suunnitelmia

Sunnuntai 8.11.2015 klo 23:54 - Risto

Kanakoiran koulutus voittajaluokan tasolle vie paljon aikaa. Pentuvaiheesta ja peruskoulutuksesta selviää vielä kohtuullisen vähällä ajankäytöllä. Koiran kehittyessä toiminta siirtyy entistä enemmän maastoon ja elävän riistan pariin. Johdonmukaisesti etenevä koulutus mahdollistaa harkitsevaisen metsästyksen aloittamisen jo koiran ensimmäisenä syksynä. (Ikä ei tosin ole oikea mittari metsästyskelpoisuuden, eikä kypsyyden arviointiin.) Metsästyksestä muodostuu vähitellen koiran tärkein koulutusmuoto. Riistakosketukset kehittävät nuorta koiraa ja osoittavat kouluttajalle koiran hyvät puolet sekä kehitystä kaipaavat ominaisuudet, joita ohjaaja voi omilla toimillaan tukea. Koira ei voi opetella riistankäsittelyä, eikä riistatöitä, ilman riistaa.

Riistakosketusten etsiminen Piitulle ja Erralle on vienyt luvattoman paljon aikaa. Tämä johtuu huonoista lintuvuosista sekä siitä, että samanaikaisesti opetettavana on kaksi hurvatonta koiraa. Aikaisemmin minulla on ollut pentujen rinnalla myös kokeneempia koiria, joilla on voinut hakea riistaa. Nyt etsintä on jäänyt noviisien harteille. Olen useina vuosina istuttanut keväisin muutamia munivia fasaanikanoja maastoon. Kahtena viime syksynä sekä fasaanien, että metsäkanalintujen pesinnät ovat epäonnistuneet. Tästä johtuen riistakosketusten välissä on joutunut kävelemään pitkiä matkoja. Metsästys on mukavaa mutta joskus tuntuu, että tyhjää saa pyytämättäkin.

Olen vakavasti harkinnut fasaanien ja kyyhkysten tarhaamisen aloittamista. Tarhalinnut helpottaisivat omien koirien koulutusta ja kasvattikoirien omistajille voisi tarjota samaa mahdollisuutta. Laakson talon ympäristöön voisi helposti kehittää verrattomat puitteet kanakoirien kouluttamiselle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus

Tiedotuksen pikakuuri

Lauantai 3.10.2015 - Risto

Tiedotuksen pikakuuri on hieman himmentänyt Erran riistatöitä. Olen ottanut tiedotuksen pillillä lähes jokaisesta tilanteesta tämän syksyn aikana. Mielestäni tässä on syy hienoiseen varovaisuuden lisääntymiseen riistan otossa nuorella koiralla. Itse asiassa tämänkaltainen varovaisuus on juuri se syy, jonka takia en enää pitkään aikaan ole vaatinut pentukoiralta tiedotuksia ennen kuin olen tyytyväinen sen rohkeuteen lähestyä riistaa ja hakeutua seisontatilanteeseen. Olen päinvastoin rohkaissut pentua tekemään ratkaisut oma-aloitteisesti. Käytännössä rohkaiseminen on helppoa ja minulle oikein sopivaa, koska ei tarvitse tehdä mitään. Saa olla vaan hiljaa ja seurata koiran työskentelyä katseella.

Riistatyöstä ei muodostu paras mahdollinen, jos koira seisoo, vaikka ei tarkalleen tiedä missä lintu on. Epävarman hännänheilutusseisonnan jälkeen se ei osaa kohdistaa avanssia suoraan lintuun, jos ylipäätään avansseeraa. Kun koira osuu, on piikissä olleeseen lintuun helpompi osua haulikollakin myöhemmin. Kokemusteni mukaan luontainen peräänmenohalu on vähäisempää koiralla, joka seisoo lintua, eikä linnun hajua. Nämä tosin ovat omia näkemyksiä ja makuasioita, joista on turha kiistellä. Jokainen taaplaa tyylillään. Myös koiran perimällä on vaikutusta siihen miten tai minkälaisella koulutuksella voi edesauttaa sen työskentelyä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, Tiedotus

Räminäpurkki

Keskiviikko 22.7.2015 - Risto

Kävi kuten arvelinkin eli en kiirehtinyt suotta vesityökokeisiin. Piitulla on nyt juoksuaika parhaimmillaan. Erran juoksut olivat ensiksi, silläkin sopivasti ennen metsästyskautta. Seuraavat juoksut ajoittunevat molemmilla sopivaan aikaan kevään 2016 pennutusta ajatellen.

Nivalassa järjestettiin viikko sitten koirankoulutustilaisuus. Eränkävijöiden majalle oli kokoontunut innokasta väkeä, joista suurin osa ilman koiraa, mutta koiraoppilaitakin oli mukana toistakymmentä. Kouluttajana oli Mika Harju. Oli mukava tutustua Mikaan ja kuunnella hänen ajatuksiaan. Tilaisuus todisti taas kerran, että aina voi oppia uutta, vaikka luulee tietävänsä jo kaiken J

Koulutuksen pääasiallisena teemana oli koiran hallinta. En ole vuosikausiin osallistunut koulutustilaisuuksiin, joten seurasin uteliaana mistä tänä päivänä puhutaan. Koulutus keskittyi lähinnä pentukoirien opettamiseen, oppilaskoirien ikärakenteesta johtuen. Mielestäni tärkein havainto omien pentuajan toimieni ja Mikan oppien välillä oli, ettei eroavaisuutta oikeastaan ole... Konstit ovat monet mutta samoja yksinkertaisia lainalaisuuksia opetuksessa joutuu noudattamaan, jos aikoo saavuttaa tuloksia. Koiria on koulutettu jo tuhansien vuosien ajan. Koulutuksessa käytetty terminologia ja konstit ovat muuttuneet tuona aikana. Silti koira saa perimässään alkuperäisen oppimiskyvyn, jonka varaan koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö rakentuu. Konstien paremmuudesta tai käytetyistä termeistä voi saada aikaan verisen väittelyn, vaikka itse asiassa puhutaan samasta asiasisällöstä. Esimerkiksi pennun hallintakoulutus kuvaa oikein hyvin tuohon ikäkauteen sopivaa iloista puuhailua. Itse saatan epähuomiossa käyttää termiä tottelevaisuuskoulutus, vaikka jo Sarparanta&Virkkunen tekivät oppaassaan selvän eron pentuajan koulutuksen ja myöhemmän tottelevaisuuskoulutuksen välille.

Kouluttajan taidot punnitaan koiranlukutaidon kautta. Se mikä käy yhdelle, ei käy kaikille. Mika osoitti taitonsa antamalla jokaiselle oppilaskoiralle yksilöllisesti sopivaa opastusta, vaikka koirat olivat hänelle pääasiassa entuudestaan vieraita! Mikan puheissa korostui motivaation tärkeys eli että pennun pitää olla motivoitunut tekemä se, mitä siltä vaaditaan. Olen samaa mieltä ja sama pätee myös varttuneemman koiran koulutuksessa. Aikuisen koiran pitää tehdä mitä siltä vaadin mutta en ole onnistunut koulutuksessa täysin, ellei koirani tee tehtäväänsä iloisesti ja mielellään. Pyrin antamaan kehut ja moitteet niin ilmeikkäästi, että koira tietää kummasta on kysymys. Pelkästään kehumalla tai moittimalla ei pärjää, molempia tarvitaan. Palautteen oikea ajoitus eli nopeus on tärkeää. Koira tekee oletettavasti mieluisammin sen mistä kehutaan.

En ole käyttänyt räminäpurkkia koirankoulutuksessa. Siis tyhjää tölkkiä, jonka sisälle on tiputettu muutamia kiviä, jotta purkki rämisee kun sitä heiluttaa. Totesin räminän tehokkaan vaikutuksen oppilaskoiriin, Mikan käyttäessä kyseistä koulutusvälinettä. Siitä huolimatta, ja vaikka omin silmin näin, ymmärsin räminän perimmäisen tarkoituksen vasta koulutustilaisuuden jälkeen. Koulutuksessa mietin ja taisin sanoa ääneenkin, että noitumisella saa saman vaikutuksen kuin räminällä mutta purkki sopii paremmin yleisötilaisuuksiin, jopa kaljapurkki. Kuulin räminäpurkista ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten kasvattini omistajalta. Naureskelin ja pidin asiaa aivan höpönä. Tuumasin, että vastaava ääni pitää tulla kurkusta, jotta se on aina tarvittaessa saatavilla. Taisin mainita myös, että jatkossa kun koirasi niskuroi pitkän luovin päässä metsällä, joudut heiluttelemaan 200 litran tynnyriä.

Tajusin vasta koulutuksen jälkeen räminän hyödyt. Ulkopuolisen aiheuttama räminä sai ”kuuron” koiran turvautumaan epävarmana ohjaajaansa. Samalla koira unohti senhetkisen epätoivotun toiminnon, jota se itsepäisesti harjoitti. Ohjaajan ja pennun välinen yhteistyö ja luottamuksellinen suhde kehittyvät oikeaan suuntaan, kun pentu turvautuu ohjaajaansa.

1 kommentti . Avainsanat: Koulutus

"Etsi" uudelleen

Sunnuntai 12.7.2015 klo 8:18 - Risto

Kirjoitin keväällä ”etsi”-käskystä. Blogikirjoitus hävisi ja korvautui toisella tekstillä, ilmeisesti jonkin teknisen ongelman takia. Kirjoitan nyt uudelleen samasta aiheesta ja tällä kerralla maltan jättää kopion omalle koneelleni.

Opetan pennuille etsi-käskyn heti kun nouto on kaikilta osin kunnossa. Noudon kunnossa ololla tarkoitan sitä, ettei pennulla saisi olla noudossa enää mitään perusvirhettä, jota se toistaa. Esimerkiksi, jos pentu pitää tapanaan tiputtaa noudettavan, ei luovutus ole kunnossa.  Mikäli tässä tilanteessa toistaa noutoja (tai etsi-käskyä), vahvistaa samalla väärää toimintaa eli tiputtamista. Mitä pidempään väärää toimintaa vahvistaa ja opettaa, sen vaikeampaa siitä on päästä eroon. Lisäksi vaarana on pilata nouto muiltakin osin, jos komentelemalla yrittää saada noudon loppuosan eli luovutuksen kuntoon. Ainakin noudon iloisuus vaihtuu helposti alavireiseksi. Opetan luovutuksen erillisenä osasuorituksena, en noutosuorituksen jatkeena.

Tarkoitus oli kertoa etsimisestä ja miten olen sitä opettanut. Jätän pennun istumaan pihalle ja vien noutoesineen muutaman metrin päähän koirasta niin että se näkee koko toimituksen ja komennan ”etsi”. En mene lähettäessäni koiran vierelle, kuten noudossa, vaan jään koiran etupuolelle ja osoitan kädellä suuntaa noudettavaa kohti. Yleensä heti ensimmäisellä kerralla pentu suorittaa noudon. Seuraavilla kerroilla voi lisätä vaikeusastetta ja kävellä vaikka hieman katveeseen, niin ettei pentu näe noutoesineen jättämistä. Suunnan näyttäminen kädellä vahvistaa luonnollisesti suunnan opettamista ja samalla nopeuttaa mahdollisesti etsittävän löytymistä.

Aika nopeasti pennun voi jättää vaikkapa rakennuksen nurkan taakse istumaan ja laittaa sieltä pentu etsimään piilossa olevaa noutosesinettä edellä kuvatulla tavalla. Ensimmäisillä kerroilla saatan näyttää ja haistattaa noutoesinettä, jotta pentu tietää mitä etsitään. Varsinkin omalla pihalla mieluisia keppejä ja muuta noudettavaa löytyy yllin kyllin. Pyrin seuraamaan etsimistä eleettömästi ja ohjaamatta. Se ei ole aina helppoa. Kokenutta koiraa voin ohjata siitä syystä, että haluan opettaa ohjaamista. Pennulle haluan opettaa itsenäistä työskentelyä, hajuaistin hyödyntämistä ja sitkeyttä. Aluksi pentu saattaa unohtaa saamansa tehtävän, jos etsiminen pitkittyy, eikä noutoesinettä ala löytymään. Tällöin yllytän pentua jatkamaan ”etsi”-käskyä toistaen. Sitkeyden kehittymisen kannalta on tärkeää, että etsittävä löytyy jokaisella kerralla. Tätä varten kannattaa varata toinen noutoesine varalle, jonka voi tarvittaessa nakata helpottamaan suoritusta. Paikkaus tietenkin niin, ettei pentu näe heittoa.

Ohjauksesta pidättäytyminen on joskus yllättävän vaikeaa pennun toheltaessa väärällä suunnalla. Minulla on tapana pikkuhiljaa hivuttautua huomaamattomasti noutoesineen suuntaan ja samalla toivoa, että pentu sillä tavoin ohjautuisi oikealle alueelle.  Pidän rintamasuunnan aina noutoesinettä kohti. En tiedä onko edellisistä apua muulle kuin itsehillinnälle. Kummasti helpottaa, kun ei näe koiran tuusaamista selän takana väärässä suunnassa. Ohjatessa huulet saa liikkua, mutta ääntä ei saa kuulua J

Voin harjoitella etsimistä myös maastossa. Koiran kehittyessä voin liittää ohjaamisen mukaan, kuitenkin loppuun saakka varoen, etten opeta koirasta kyselijää. Tarkoitan kyselijällä sellaista, joka vähän väliä pysähtyy anoen katsomaan ohjaajaa, että mitä nyt, mihin suuntaan jatketaan, vai jatketaanko. Mikäli tällaisia merkkejä ilmenee ja koira jää paikoilleen tuijottamaan apua kaivaten, pitää malttaa olla ohjaamatta, jotta suoritus jatkuisi oma-aloitteisena. Koirilla on yksilöllisiä eroja siinä miten järjestelmällisesti ne osaavat haravoida aluetta. Jotkut juoksevat samaa rataa useampaan kertaan, toiset osaavat hyödyntää tuulen ja maaston paremmin.

Käytän "etsi"-käskyn lähetysrituaalia suunnannäyttöineen myös lähettäessäni koiran hakuun metsällä ollessani, jos minulla on esimerkiksi näköhavainto maastossa lymyävästä riistasta, josta koiralla ei ole tietoa. Tässä tilanteessa voin ohjata koiraa voimakkaastikin oikean suunnan säilyttämiseksi, jos katson sen tarpeelliseksi. Juuri hakuun päässyttä koiraa on vaikeampi saada ohjattua, kuin opettaa siitä kyselijää.

Koiran työskentelyä ja etsimistekniikan kehittymistä on hauska seurata, ja harjoitus tekee mestarin tässäkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Etsi", Nouto, Koulutus

Tikusta asiaa

Maanantai 29.6.2015 klo 21:38 - Risto

29.6.2015

Vesi- ja jälkityöharjoitukset ovat sujuneet aivan mukavasti tähän saakka. Koirat eivät ole vielä lähellekään valmiita, mutta koska mitään perusongelmaa ei ole ollut korjattavana, niin suoritusten vaikeusastetta on voinut lisätä pikkuhiljaa.

Metsässä ja hakkuuaukolla jäljen seuraaminen luonnistuu paremmin kuin pellolla, jossa homma karkaa liian vauhdin myötä turhan yläpäiseksi hauksi, vaikka lintu toki löytyy silläkin tyylillä. Olen tehostanut laahausjäljen hajuvanaa laittamalla narunnokkaan jälkieläimen lisäksi viimesyksyisten saalislintujen nahkoja, joista irtoaa lisähajusteeksi mm. verta. Tällaista konstia en aikaisemmin ole käyttänyt mutta nyt kokeilin, kun huomasin pakastimessa pussin perkuujätteitä, jotka olin varannut supiloukun syöteiksi. Aluksi lisätehoste voi olla tarpeen, jotta koira sisäistää nenän käytön ja jäljen seuraamisen kunnolla. Jälkityön opettaminen ensimmäiselle seisojalleni Almalle tuntui aluksi työläältä. Aina kun löysäsin koiran jäljelle, se nosti nokkansa ja säännöllisellä hakukuviolla etsi saaliin, jonka toi minulle iloisena kehumista ja palkintoa odottaen. Minulla loppuivat konstit väärän tekniikan kitkemiseen mutta tuuri tuli avuksi. Kyyhkysen metsästys oli jo alkanut ja päätin uhrata yhden saaliiksi saamani linnun jälkieläimeksi. Lintu ehti riippua arveluttavan kauan lämpimässä säässä ja kun vedin sillä jäljen, niin huomasin selkeän höyhenvanan myös irronneen linnusta. Tästä jäljestä tuli ensimmäinen, jonka Alma suoritti jälkivainuisesti. Jatkossa suoritukset paranivat, kun idea oli oivallettu.

Jotkut treenaavat jälkeä jo pentukoirille ja tämä on käsittääkseni aivan hyvä ajatus. En usko siitä ainakaan mitään haittaa olevan, vaikka sellaistakin joskus kuulee sanottavan, koska pelätään koiran oppivan liiaksi nuohoamaan maajälkiä. Itselläni ei ole kokemusperäistä tietoa asiasta. Olen opettanut jäljen vasta kun se on tullut ajankohtaiseksi koiran noustessa VOI- luokkaan. Aika on rajallista, joten yleensä joudun keskittymään vain oleellisina pitämieni asioiden opettamiseen tai ongelmien korjaamiseen. Koiran metsästyskelpoiseksi saaminen on minulla aina tavoite numero 1. Todellisen jälkityön eli haavakkoeläimen jäljityksen koirat oppivat käytännön kautta.

Vesitöistä ei ole sen kummempaa kerrottava tässä vaiheessa. Koirieni hienoisesta tyylierosta veteenmenossa voi saada osviittaa oheisista kuvista :)

Erran_veteenmeno.JPGPiitun_veteenmeno.JPG

Ihmettelin tänään Piitun pahanhajuista hengitystä. Suuta tarkastellessani huomasin kitalaessa tikun, joka oli juuttunut poikittain ylähampaiden väliin. Jäljistä päätellen tikku oli ollut suussa jo jonkin aikaa, enkä olisi huomannut sitä vieläkään ilman outoa hajua.

Tikku_piilossa2.jpg

 

Tällaisesta voi kehittyä paha tulehdus ajan kanssa.

Kaikkea voi sattua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, Jälki, Piitu, Erra

Osta auto

Lauantai 30.5.2015 klo 9:51 - Risto

Koirien treenaus ei ole vielä sillä tasolla mitä se tässä vaiheessa kesää pitäisi olla. Piitu ja Erra alkavat kohta olla todellisessa kesäkunnossa :-) Toisaalta kesäkin on antanut odottaa itseään, eikä koleus ole lisännyt intoa hakeutua vetten äärelle. Olemme harjoitelleet jälkeä vasta kahdesti ja vesitöitä kerran. Selityksiä löytyy ja aika ei riitä. Saatan olla kohta selitysten mestari mutta en muuta, koska vanha totuus pätee eli harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Vedin viime kerralla kaksi jälkeä rehupellolle (heinäpellolle) molemmille koirille. Ensimmäiset jäljet vein valjaissa ja toisille jäljille päästin koirat laiskuuttani vapaiksi. Sorsat löytyivät ja nouto onnistui molemmilla koirilla kummallakin kerralla, vaikka pentumaiselta haparoinnilta homma näyttää vielä tässä vaiheessa, kuten arvata saattaakin. Erran suoritus oli paremmin jälkeä hyödyntävä ja Piitun oli vauhdikkaampi. Piitun suoritus jäi vaivaamaan mieltäni, koska sorsa löytyi ilmavainun avulla. Piitu ajautui loppumatkasta pois jäljeltä tuulen alle noutoeläimestä katsottuna. Pidän suoritusta erityisen huonona jäljen kouluttamisen kannalta, koska saatuaan vainun ilmasta Piitu löysi sorsan nopeasti nokka pystyssä.

Jälkeä harjoittaessani yritän opettaa koiralle, että saalis löytyy jäljen päästä eli että jälkeä kannattaa seurata. Pidän oppimisen kannalta arvokkaana sellaista suoritusta, jossa koira hyödyntää jälkeä juuri silloin, kun se löytää kohde-eläimen. Mitä koira oppii, jos se etenee tarkasti jälkeä hyödyntäen pitkän matkan mutta kun mitään ei löydy, se nostaa nokkansa ja heti tärppää?

Osasin ennakoida lopputuloksen, kun havaitsin Piitun ajautuvan pois jäljeltä tuulen alle. Olisin kokeneemman koiran kyseessä ollessa mahdollisesti katkaissut suorituksen luoksetulokutsulla ja laittanut sen uudelleen jäljelle paremman suorituksen toivossa. Piitu on kuitenkin vielä niin noviisi, että ajattelin kokonaisuuden kannalta olevan parempi, jos annan sen hoitaa homman loppuun asti oma-aloitteisesti, enkä sekoita suoritusta keskeyttämällä tässä vaiheessa. Näin tein tällä kerralla. Jälki vaatii koiralta oma-aloitteisuutta. Koirasta saa helposti kyselijän, jos puuttuu liikaa suoritukseen jälkeä harjoittaessaan, varsinkin vähemmän itsenäisen koiran kyseessä ollessa. Vesi- ja jälkitreenit alkavat todenteolla viikon kuluttua.

Oulussa sijoituksessa oleva kasvattini Siiri (Uudenjoen Metsän Haltia) oli meillä hoidossa hiljattain. Siiri on iloinen ja reipas koira, kuten kuvasta voi päätellä sen taistellessa tasavertaisesti vuotta vanhempien sisarpuoltensa kanssa.

siiri.jpg

vetokoiria.jpg

Osta auto! Autokuume iski ja lopputuloksena Toyota Land Cruiser on myytävänä Nettiautossa, ID 7075522,  http://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/7075522.

Auton kehtaa myydä tutullekin, koska se on erinomaisessa kunnossa ja kaikin puolin moitteeton. Näillä ajetaan pitkään.

etuoik.jpg

 

Maasturilla voit helposti päästellä paikkoihin, joihin muilla ei ole asiaa ja joista sinunkin on vaikea päästä pois :-)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, Jälki

Jälki

Tiistai 19.5.2015 klo 20:46 - Risto

Sain tänään uutta vahvistusta sille olettamukselle, että en vielä ole koiranäyttelyiden paras asiantuntija, kuten edellisessä blogikirjoituksessa itsekin epäilin :-)

Kasvattajakaveri tiedusteli saiko Erra näyttelyissä erinomaisen vai erittäin hyvän kuten kirjoitin. Oikaisuna edelliseen kirjoitukseeni, Erra sai erinomaisen ja varasertin. Hyvä Erppa!

Kävin sunnuntai-iltana pikaisesti harjoittelemassa jälkityötä ensimmäisen kerran nykyiselle koirakalustolle. Pikaisuus johtui lähinnä jääkiekon MM-loppuottelusta, joka oli juuri alkamassa. Vedin molemmille koirille kaksi noin 100 metrin jälkeä.

Aikaisemmat koirani Alma, Vimma ja Ome ovat suorittaneet jälkityön yleensä hyväksytysti mutta kaikilla on ollut liikaa vauhtia. Ne ovat tukeutuneet lähinnä ilmavainuunsa, jota hyödyntäen jälkieläin on löytynyt kyllä yleensä nopeasti, mutta ei aina aivan tyylipuhtaasti täysillä pisteillä. Kovassa vauhdissa pienikin haksahdus voi aiheuttaa turhan pitkän harhailun ennen kuin haju taas löytyy.

Aikaisemmin opettaessani olen laskenut koirat vapaasti jäljelle mutta nyt vein Erran ja Piitun valjaissa koko jäljen linnulle asti. Erra meni rauhallisemmin ja tarkasti jälkeä hyödyntäen. Piitun touhu näytti tutummalta ja vauhtia oli välillä enemmän kuin järkeä.

Palataan asiaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jälki, Koulutus, Näyttelyt

Nouto-oppeja pikkupennulle

Lauantai 16.5.2015 klo 23:33 - Risto

Juteltiin tänään näyttelyissä noudon opettamisesta ja nouto-ongelmista. Tästä tuli mieleeni, että kirjoitin taannoin pikkupentujen omistajille noudon alkeita käsittelevän sähköpostin.

Koska en pitkään aikaan ole kirjottanut mitään koulutuksesta, lainaan laiskuuttani hieman alle 3 kuukauden ikästen pentujen omistajille lähettämääni sähköpostia:

" Nyt kun pentu kantelee tavaroita mielellään, olisi otollista saada se tuomaan niitä teille (oikeaoppisesti luovuttaen).

Opetus on palapelin palasten etsimistä ja palasten yhdistämistä toisiinsa.

Kun olen opettanut pennulle luoksetuloa ja istumista erillisinä asioina, niin yhdistän opit toisiinsa ja otan luoksetulossa pennun aina istumaan eteeni. Luoksetulokäskynä on aluksi pennun nimi. Jos kutsun pentua muuten vaan, enkä edellytä eteen istumista, niin kutsun sitä jollakin muulla sanalla kuin nimellä. Yleensä lempinimillä tai höpöttelen mitä sattuu. Alma oli amppi, Vimma oli vimppe, Ome(lia) on omppi, Piitu  on ..!...pilli ja Erra on erppa.

Siis, jos kutsun oikealla nimellä tai "tänne", niin silloin istutaan eteen. Muilla käskyillä riittää, kunhan minut noteerataan ja tullaan samaan kinkeripiiriin missä olen.

Jatkoa ajatellen teidän kannattaa pyrkiä narraamaan pentu luovuttamaan istualtaan. Ymmärrettävää on, että asiassa auttaa, jos se pentu on tottunut jo aikaisemmin istumaan luoksetulossa eteenne.

Sitten kun pentu luovuttaa istualtaan luontevasti, noudosta puuttuu enää vain lähtö sivulta istuen. Ja istuahan se jo osaa, joten palapelistä puuttuu vain sivulle meno-palanen. Se opetetaan tietenkin omana palana, ei noudon yhteydessä.

Tuuppa näyttään! Yritän houkutella pentua, jotta se tulisi näyttämään minulle oma-aloitteisesti suuhun ottamaansa ja kantamaansa esinettä. Tilanteissa, joissa se tulee oma-aloitteisesti tai pyynnöstä näyttämään minulle kantamaansa esinettä, otan sen suusta vain hetkeksi ja palautan. En välttämättä (ainkaan aluksi) vaadi edes istumista.

Mitään kiirettä Teillä ei vieläkään ole koulutuksen kanssa mutta opetus on nyt helppoa, jos osaatte suhtautua siihen niin kepeästi, että pennun häntä heiluu aina iloisesti! Oleellisinta on iloisuus, se kuuluu tähän ikäkauteen. Mustat pilvet eivät näyttäydy vielä. Aurinko paistaa. "

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, Nouto

Hakuoppeja

Keskiviikko 29.4.2015 klo 22:54 - Risto

Jututtelin äskettäin kokeneen saksanseisojaharrastajan kanssa haun opettamisesta. Hän kertoi laittaneensa aikuisen koiransa haun kuntoon treenaamalla kuviohakua metsässä, koska haku oli ollut hänen mielestään liian epämääräistä. Tiedän hänen arvostavan hyvää säännöllistä hakua ja olevan siinä asiassa itseäni kriittisempi. Kaveri kertoi haetuttaneensa aluksi aina samaa maastoa, kunnes hakukuvio ja yhteydenpito olivat tyydyttäneet häntä. Tämän jälkeen hän kertoi siirtyneensä uuteen maastoon, jossa oli taas kuljettu niin kauan kunnes homma oli alkanut toimimaan. Lopulta oli vaihdellut maastoja ja kulkenut uusia, todeten homman pelaavan joka paikassa!

Minulle tuo oli uutta ja mielenkiintoista. Olen aina ollut vähän siinä luulossa, että hakukuvio perustuu luontaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteydenpitoon ja tuulenkäyttöön, joita ei niinkään voisi opettaa. Kaverini puhui kuitenkin muuta omien kokemustensa perusteella ja kaiken lisäksi kyseessä oli aikuisen koiran opettaminen. Sanojensa vakuutena hänellä on muutama itse kouluttamansa käyttövaliokoira.

Hyviä neuvoja voi saada monelta suunnalta mutta varsinkin kokemattoman harrastajan kannattaisi kuunnella ensisijaisesti heitä joilla on omia näyttöjä kyseisestä asiasta. Eräs kasvattajakaverini manasi kerran, että hänen kasvattinsa omistaja kyseenalaistaa häneltä saamansa neuvon ja toimi toisaalta saamansa ohjeen mukaisesti. Kaveri kertoi lopulta tiedustelleensa kasvattinsa omistajalta, että ”montako käyttövaliota toisella neuvojalla on tarhassa”.

Nyt alan siis opettamaan metsähakua kuviolla, saamieni ohjeiden mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä se vaikuttaa. Varsinkin itsenäisempi ja omapäisempi Erra joutuu kuviohakukouluun, vaikka se on mielestäni luontaisesti hyvä tuulenkäyttäjä ja hakija. Piitu pitää metsässä hyvin yhteyttä mutta kouluun sekin joutuu. Jännä miten sitä aina innostuu, kunnes taas lannistuu…

Opetan haun alkeet kulkemalla pennun kanssa aina vastatuuleen. Aluksi avoimessa maastossa, josta ei oletettavasti löydy riistaa sekoittamaan pennun päätä. Esimerkiksi joen jäältä tai turvesuolta voi löytää sopivia riistavapaita paikkoja. Erra ja Piitu aloittivat haun opettelun pellolla, jossa en juuri itse juoksentele mutta kävelen siihen suuntaan (sille puolelle), johon haluaisin koirani menevän ja osoitan suunnan kädellä. Aina kun koira ohittaa minut niin käännyn päinvastaiseen suuntaan sivutuuleen.

Viheltelen maastossa vain sen verran, että pentu oppii vihellysten merkistykset, kuten luoksetulon, sunnanvaihdon tai maahanmenon ja että saan sen tottelemaan itseäni. Otan pillin käyttöön vasta siirtyessäni maastoon, kotikoulutus tapahtuu suuvihellyksin siihen saakka. Käytän pilliä säästäväisesti. Ainakin aikaisemmat koirani ovat kehittyneet sellaisiksi, että voin ohjata niitä käsimerkin lisäksi ottamalla askeleen tai pari siihen suuntaan, johon haluan niiden menevän, vaikka ne olisivat kauempanakin.

Vaatimustaso kasvaa. Kääntymiseen pitää riittää yksi vihellys, korkeintaan vielä toinen mutta jos sitäkään ei uskota, tulee piiitkä vihellys ja maahan meno. Välillä patistan koiran käymään jossakin maastonkohdassa tai suunnassa johon haluan sen menevän. Osoitan suuntaa ja moitin, jos koira ei älyä mennä oikeaan suuntaan ja vaikenen heti kun suunta on oikea. Puurtamiseen annan lyhyttä pip pip pip vihellystä, kuten muihinkin asioihin, joista joudun torumaan. Vihellysten lisäksi juoksen puurtavaa koiraa kohti ja hätistän sen liikkeelle, jos pääsen perille asti. Tätä ei tarvitse toistaa kovin monesti.

Koirani ovat maastossa vapaina vain haussa ollessaan. Muun ajan pidän niitä komentoni alla tai hihnassa, joten liikettä ja iloa riittää, kun ne pääsevät hakuun.

Opetan koirille ”ei mene kauas” -käskyn, jonka turvin ne voivat kulkea irrallaan muutaman metrin etäisyydellä mutta komennossani. Yhtenään saa muistuttaa, ettei liian kauas mennä mutta helpottaa se silti maastossa liikkumista taluttimessa pitoon verrattuna, vaikka välillä joutuu komentamaan koiran odottamaan paikoilleen tai tulemaan luokse. Erralle ja Piitulle olen opettanut seuraamisesta vasta alkeita. Vaadin seuraamisen aika jämptisti, joten sen valvominen on rasittavaa minulle, eikä ole mukavaa koirille. En halua kiusata seuraamisella koiriani tai itseäni kuin muutaman askeleen verran, varsinkaan maastossa, jossa käytän seuraamista lähinnä rangaistusluonteisesti.

Maastossa pitää olla mukavaa. En lähde maastoon pitämään tottelevaisuuskoulutusta pelkän äkseeraamisen takia mutta tottelevaisuutta tarvitaan, koska riista on haastavin häiriötekijä.

2 kommenttia . Avainsanat: Koulutus

"Etsi"

Sunnuntai 19.4.2015 klo 11:48 - Risto

Jututtelin äskettäin kokeneen saksanseisojaharrastajan kanssa haun opettamisesta. Hän kertoi laittaneensa aikuisen koiransa haun kuntoon treenaamalla kuviohakua metsässä, koska haku oli ollut hänen mielestään liian epämääräistä. Tiedän hänen arvostavan hyvää säännöllistä hakua ja olevan siinä asiassa itseäni kriittisempi. Kaveri kertoi haetuttaneensa aluksi aina samaa maastoa, kunnes hakukuvio ja yhteydenpito olivat tyydyttäneet häntä. Tämän jälkeen hän kertoi siirtyneensä uuteen maastoon, jossa oli taas kuljettu niin kauan kunnes homma oli alkanut toimimaan. Lopulta oli vaihdellut maastoja ja kulkenut uusia, todeten homman pelaavan joka paikassa!

Minulle tuo oli uutta ja mielenkiintoista. Olen aina ollut vähän siinä luulossa, että hakukuvio perustuu luontaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteydenpitoon ja tuulenkäyttöön, joita ei niinkään voisi opettaa. Kaverini puhui kuitenkin muuta omien kokemustensa perusteella ja kaiken lisäksi kyseessä oli aikuisen koiran opettaminen. Sanojensa vakuutena hänellä on muutama itse kouluttamansa käyttövaliokoira.

Hyviä neuvoja voi saada monelta suunnalta mutta varsinkin kokemattoman harrastajan kannattaisi kuunnella ensisijaisesti heitä joilla on omia näyttöjä kyseisestä asiasta. Eräs kasvattajakaverini manasi kerran, että hänen kasvattinsa omistaja kyseenalaistaa häneltä saamansa neuvon ja toimi toisaalta saamansa ohjeen mukaisesti. Kaveri kertoi lopulta tiedustelleensa kasvattinsa omistajalta, että ”montako käyttövaliota toisella neuvojalla on tarhassa”.

Nyt alan siis opettamaan metsähakua kuviolla, saamieni ohjeiden mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä se vaikuttaa. Varsinkin itsenäisempi ja omapäisempi Erra joutuu kuviohakukouluun, vaikka se on mielestäni luontaisesti hyvä tuulenkäyttäjä ja hakija. Piitu pitää metsässä hyvin yhteyttä mutta kouluun sekin joutuu. Jännä miten sitä aina innostuu, kunnes taas lannistuu…

Opetan haun alkeet kulkemalla pennun kanssa aina vastatuuleen. Aluksi avoimessa maastossa, josta ei oletettavasti löydy riistaa sekoittamaan pennun päätä. Esimerkiksi joen jäältä tai turvesuolta voi löytää sopivia riistavapaita paikkoja. Erra ja Piitu aloittivat haun opettelun pellolla, jossa en juuri itse juoksentele mutta kävelen siihen suuntaan (sille puolelle), johon haluaisin koirani menevän ja osoitan suunnan kädellä. Aina kun koira ohittaa minut niin käännyn päinvastaiseen suuntaan sivutuuleen.

Viheltelen maastossa vain sen verran, että pentu oppii vihellysten merkistykset, kuten luoksetulon, sunnanvaihdon tai maahanmenon ja että saan sen tottelemaan itseäni. Otan pillin käyttöön vasta siirtyessäni maastoon, kotikoulutus tapahtuu suuvihellyksin siihen saakka. Käytän pilliä säästäväisesti. Ainakin aikaisemmat koirani ovat kehittyneet sellaisiksi, että voin ohjata niitä käsimerkin lisäksi ottamalla askeleen tai pari siihen suuntaan, johon haluan niiden menevän, vaikka ne olisivat kauempanakin.

Vaatimustaso kasvaa. Kääntymiseen pitää riittää yksi vihellys, korkeintaan vielä toinen mutta jos sitäkään ei uskota, tulee piiitkä vihellys ja maahan meno. Välillä patistan koiran käymään jossakin maastonkohdassa tai suunnassa johon haluan sen menevän. Osoitan suuntaa ja moitin, jos koira ei älyä mennä oikeaan suuntaan ja vaikenen heti kun suunta on oikea. Puurtamiseen annan lyhyttä pip pip pip vihellystä, kuten muihinkin asioihin, joista joudun torumaan. Vihellysten lisäksi juoksen puurtavaa koiraa kohti ja hätistän sen liikkeelle, jos pääsen perille asti. Tätä ei tarvitse toistaa kovin monesti.

Koirani ovat maastossa vapaina vain haussa ollessaan. Muun ajan pidän niitä komentoni alla tai hihnassa, joten liikettä ja iloa riittää, kun ne pääsevät hakuun.

Opetan koirille ”ei mene kauas” -käskyn, jonka turvin ne voivat kulkea irrallaan muutaman metrin etäisyydellä mutta komennossani. Yhtenään saa muistuttaa, ettei liian kauas mennä mutta helpottaa se silti maastossa liikkumista taluttimessa pitoon verrattuna, vaikka välillä joutuu komentamaan koiran odottamaan paikoilleen tai tulemaan luokse. Erralle ja Piitulle olen opettanut seuraamisesta vasta alkeita. Vaadin seuraamisen aika jämptisti, joten sen valvominen on rasittavaa minulle, eikä ole mukavaa koirille. En halua kiusata seuraamisella koiriani tai itseäni kuin muutaman askeleen verran, varsinkaan maastossa, jossa käytän seuraamista lähinnä rangaistusluonteisesti.

Maastossa pitää olla mukavaa. En lähde maastoon pitämään tottelevaisuuskoulutusta pelkän äkseeraamisen takia mutta tottelevaisuutta tarvitaan, koska riista on haastavin häiriötekijä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutus, "Etsi"

Usko itseesi

Maanantai 13.4.2015 - Risto

Ajattelin kirjoittaa tänne blogiin koirankoulutukseen liittyviä ajatuksiani ja kokemuksiani silloin kun on sopivasti kirjoitusintoa ja ajankohtainen aihe mielessä. Nyt olisi molempia mutta koska kello on jo liikaa, tästä ei taida syntyä kovinkaan pitkää tarinaa.

Tämänkertaisten ajatusteni taustalla on äskettäinen keskustelu eräästä nuoresta kasvatistani, joka protestoi ja rimpuili hihnassa, eikä enää kunnolla muutoinkaan totellut ohjaajaansa. (Huomaan, että tästäkin tapauksesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka laajasti, mutta keskityn siihen mitä neuvoin.) Ongelma kuulosti putipuhtaalta protestoinnilta, johon tehoaa sopiva kurinpalautus.

Luovutan pennunottajille vanhan Sarparannan&Virkkusen laatiman Saksanseisojan kolutus-ohjekirjasen, jonka opein itse olen pärjännyt ja mielestäni muutkin voivat pärjätä, ainakin karkkareiden kanssa, ilman muita krumeluureja. Neuvon lukemaan opasta ajatuksen kanssa siten, että ymmärtää ja sisäistää mitä kirjoittajat tarkoittavat. Oppaassa on taitavasti kuvattu koulutustapatumia ja koiran käyttäytymistä ja vaikka ajat ovat muttuneet ja tekstin kieliasu on vanhahtava, voi ajatteleva lukija sisäistää oleellisen. Koiran kannalta vanhat opit ovat vielä ajankohtaisia, ei koiran ajatusmaailma ole kehittynyt muun maailman mukana. Kerron tosin kaikille, ettei kirjasen hulluimpia konsteja kannata käyttää, riittää kun sisäistää pyrkimyksen ja soveltaa konstit tähän päivään sopiviksi.

Kurinpalautukseen annoin neuvoksi lukea ja kerrata aluksi (sisäistää) mitä oppaassa kirjoitetaan tottelevaisuuskoulutuksesta. Tämän jälkeen kehoitin kouluttamaan (vaatimaan) vain muutamaa peruskäskyä. Eli neuvoin palaamaan taaksepäin ja aloittamaan perusasioiden koulutuksen uudelleen sillä asenteella, ettei koiralle sallita minkäänlaista lipsumista tai mahdollisuutta itse päättää mitä se tekee. Kolutuksessa edetään vasta sitten, kun ohjaaja uskoo satavarmasti koiran tekevän hänen tahtonsa mukaisesti uuden asian tai saman asian haastavammassa ympäristössä. Koiralle ei tarjota mahdollisuutta tehdä väärin.

Usko itseesi. Koira ei usko sinua, jos et itse usko itseesi ja siihen että se tottelee. Jatkuu toiste...

2 kommenttia . Avainsanat: Koulutus