Riston koirablogi

Pennun kanssa puuhastelua

Share |

Tiistai 10.1.2017 - Risto


Viime aikoina koiraharrastus on ollut hitusen aktiivisempaa mitä blogin päivitys, vaikka molemmilla osa-alueilla on rutkasti parantamisen varaa. Täytyy taas ryhdistäytyä.

Koirankoulutus on ollut pääasiassa 7 kuukautta täyttäneen Jessin eli Yessy II vom Spanger-Forstin kanssa puuhastelua. Vähän päivässä mutta lähtökohtaisesti joka päivä jotakin. Jos ei muuta niin ainakin pari luoksetuloa tai paikalla-komentoa on keskeyttänyt Jessin kirmaamisen isojen koirien kanssa pihamaalla. Jessi on saanut erivapauksia olla välillä sisäkoirana, kuten pentukoirat aikaisemminkin, vaikka yleensä koirat ovat päivisin tarhassa ja sisällä ollessaan ne oleskelevat koirille varatussa tilassa. Jessistä on kehittynyt aivan kiva kaveri ja orastavaa yhtestyöhaluakin on havaittavissa:-) Yksi oleellisimmista pennulle koulutettavista asioista on nouto, josta aiheesta lisää tuonnempana.

Viime viikonloppuna etsimme peltopyitä ja rusakoita Nivalan pelloilta. Piitu ja Erra päästelivät karkeasta kelistä huolimatta riistaintoista ja nautittavaa hakua tyylilleen uskollisina. Jessin haku ei ole vielä auennut, eikä tähän saatu parannusta, koska hakuinnon piristäjiksi toivottuja peltopyitä ei tavattu. Erran tassut kuluivat sen verran lauantaina, että se sai jäädä huilaamaan kuvassa poseeraavien jatkaessa hakuhommia vielä sunnuntaina. Tarkemmin sanottuna Piitu haki ja Jessi haeskeli.

Jessi_ja_Piitu_Nivalassa.jpg

Yhtenä hyvänä syynä jättää blogipäivitykset tekemättä on ollut tietokone, josta tuli tosi rasittava työkalu sen jälkeen kun Windows 10 asentui siihen pyytämättä ja yllättäen vastustelustani huolimatta. Koneella ei tämän jälkeen ole pystynyt tekemään mitään asiallista ilman jatkuvaa kaatuilua ja kiroilua. Kirjotan tätä nyt uudella läppärillä, joten jatkossa en voi käyttää enää samaa tekosyytä. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani noudon opettamisesta. Pentuvaiheen noutokoulutuksen alkeita käsittelevä kirjoitus löytyykin jo blogista. Pidän noutoa koulutuskysymyksenä ja yhtenä tärkemmistä koulutettavista asioista!

Piitun juoksua odotellessa...

Avainsanat: Jessi, Nouto, Koulutus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini