Mukava reissu ja VJP-koe Saksassa ovat nyt takana. Autoon tuli viikon aikana parituhatta ajokilometriä laivamatkojen lisäksi. Kuvassa ikkunapaikalla loikoilevat koirat oppivat ainakin matkustamista.

Tutustuminen Saksan kuvioihin antoi paljon koiraharrastukseen ja -jalostukseen liittyvää uutta ajateltavaa. Uusia näkökulmia on mieluisaa avata blogissa myöhemmin pienempinä palasina.

Saksan koevaatimuksiin saimme parasta mahdollista opastusta Jessin eli Yessy II vom Spanger-Forstin kasvattajalta, kolminkertaiselta Hegewald-voittajalta Hermann Hellwinkeliltä, jonka luona saimme majoittua matkamme ajan. Hermann oli etukäteen suunnitellut meille harjoitusmaastot, joissa hän kulki mukanamme kaksi pitkää päivää opastaen ja arvostellen koiriemme työskentelyä.

Kuvassa Hermann ja hänen vuoden 2015 Hegewald-voittajakoira Senta II vom Spanger-Forst, jonka hakua näimme mallisuorituksena.

Menestyimme hyvin VJP-kokeeseen osallistuneiden 35 koirakon joukossa. Jarnon ja Jukin tulos 74 pistettä on erinomainen suoritus, kuten myös Jessin 71 pistettä. Juki sai lisäksi kokeesta tottelevaisuutta kuvaavan A.H.-merkinnän tilanteesta jossa se jäi komennosta paikalleen rusakon karkottuessa seisonnalta. Eli KAER-koesäännöin kerrottuna koira ei mennyt perään.

Rusakkoseisontaa seurannut jatkotilanne kuvaa hyvin koesääntöjen ja ehkäpä saksanseisojien käyttötarkoitustenkin eroavaisuutta Saksan ja Suomen välillä. Rusakon paetessa näkymättömiin Juki laskettiin vapaaksi, jotta voitiin arvioida sen työskentelyä jäljellä. Suomessa olisi arvosteltu vain seisonta ja riistatyö mutta Saksassa jälki oli seisontaa arvostetumpaa! Jälkityön pisteiden kerroin on kaksi ja seisonnan pisteiden kerroin on yksi. Eli jos molemmissa tulee 10 pisteen suoritus, on jäljen osuus kokonaispisteissä 20 pistettä.

VJP-kokeessa meidät oli järjestetty samaan ryhmään Brunkenin pariskunnan ja heidän koiransa Deli v.d.Reiterstadtin kanssa. Rouva Merit Brunkenin tulkkausapu oli myös tärkeässä roolissa onnistuneiden suoritustemme taustalla.

Kuvassa koeryhmää, etualalla Jessi, Juki, Jarno ja Merit.

Käsittelen tässä bloggauksessa epäonnistumiset perusteellisesti niin jatkossa voin keskittyä mukavampiin asioihin:-) Koiriemme koetulokset vastasivat tismalleen Hermannin harjoitusarvosteluja lukuun ottamatta Jessin epäonnista jälkeä, jolla oli ratkaiseva merkitys loppupisteisiin kaksinkertaisen pistekertoimen takia. Jälkiharjoitukset sujuivat kasvattajan mielestä Jessiltä jopa täysien pisteiden (12p) arvoisesti mutta kokeessa jäimme 10 pisteeseen.

Useimmat kanakoirakokeisiin osallistuneet ovat koesuorituksen jälkeen joutuneet miettimään miten olisi pitänyt toimia. Minulle on sattunut muutamia tapauksia, joissa en ole toiminut varman päälle, koska olen luottanut liikaa koirani kykyihin. Harjoituksissa Jessi näytti intonsa ja sitkeytensä rusakoiden jäljestykseen. En panostanut tarpeeksi koiran jäljelle lähettämiseen, vaikka Hermann sen hyvin yksityiskohtaisesti meille opetti. Hän oli varannut meille molemmille ohuet narut, joilla koira saatetaan jäljelle. Oikeaoppisesti toimien koiraa kuljetetaan pitkin jälkeä ja lasketaan naru liukumaan irti koiran pannasta aiheuttamatta minkäänlaista vastanykäisyä. VJP-sääntöjen mukaan koiraa saa saattaa jäljellä 30 metriä. Katsoin ettei tässä ole mitään uutta suomalaiseen VOI-luokan jälkityön lähettämiseen verrattuna. Helppo homma! Uusien VOI-luokan sääntöjen mukaan koiraa ei osoiteta jäljelle vaan sen pitää itse etsiä jälki lähialueelta ja lähteä omatoimisesti seuraamaan sitä. Mielestäni tämän suuntainen lähetystyyli ja normaali talutushihna riittäisivät aivan hyvin Jessille, joka kyllä etsii jäljen sitkeästi ja riistaintoisesti. En tullut ajatelleeksi kuinka vähän aikaa rusakon jälki haisee kuivassa ja lämpimässä säässä. Tämä kostautui kokeen +20C lämpötilassa ja lisäksi kielimuuri esti onnistumisen lopullisesti.

Koeryhmä käveli nurmipellossa rintamassa ja aina rusakon karkottuessa etumaastosta koirat komennettiin maahan ja niitä estettiin näkemästä rusakon pakoloikka. Tuomarin kutsusta lähin koira tuotiin jäljelle. Omalla vuorollani laskin Jessin irti tuomarin osoittaman jäljen vasemmalle puolelle. Taktikoin kun arvelin hienoisen tuulenvireen kuljettavan jälkihajua alatuulen puolelle. Valitettavasti Jessi ajautui liiaksi vasemmalle ja edelliselle koiralle tehdylle jäljelle jota se lähti seuraamaan. Aika kului ja tuomari neuvoi kärsimättömän kuuloisesti minua laittamaan Jessin uudelleen jäljelle. Kysyin saanko vielä käyttää hihnaa lähettämiseen. Jarnon tulkinnan mukaan, ja kuin pisteeksi iin päälle, käsitin vastauksenkin väärin, enkä käyttänyt hihnaa. Siinä seikkaillessa haju haihtui ja tilanne hiipui.

Onneksi olimme saaneet 10 pistettä ensimmäisestä jälkityöstä, joka alkoi kun Jessin seisonnalta karkottui rusakko koiran huomaamatta. Tällä kerralla meillä oli onni mukana sillä Jessin edetessä ja selvitellessä jälkiä rusakko näyttäytyi koiralle ja siitähän se riemu repesi. Kumma ettei koira repinyt itseään ajaessaan täyttä vauhtia rusakkoa ainakin kolmen piikkilanka-aidan läpi. Tämänkaltaiset takaa-ajotilanteet kesken kokeen kirvoittavat naurut Suomessa ja Saksassa mutta eri syistä. Se mitä kauhistelemme täällä aiheuttaa Saksassa innostunutta kehumista!

VJP-kokeen aluksi eläinlääkäripariskunta Merit ja Eckhard Brunken tarkastivat koirien hampaat ja urosten kivekset hyvin perusteellisesti.

Hermannin oma koira Walli II vom Spanger-Forst oli kokeen toiseksi paras koira 76 pisteellä.

Kiitos vieraanvaraisuudesta ja avusta Merit, Eckhard ja Hermann!