Riston koirablogi
Tikusta asiaaMaanantai 29.6.2015 klo 21.38 - Risto 29.6.2015 Vesi- ja jälkityöharjoitukset ovat sujuneet aivan mukavasti tähän saakka. Koirat eivät ole vielä lähellekään valmiita, mutta koska mitään perusongelmaa ei ole ollut korjattavana, niin suoritusten vaikeusastetta on voinut lisätä pikkuhiljaa. Metsässä ja hakkuuaukolla jäljen seuraaminen luonnistuu paremmin kuin pellolla, jossa homma karkaa liian vauhdin myötä turhan yläpäiseksi hauksi, vaikka lintu toki löytyy silläkin tyylillä. Olen tehostanut laahausjäljen hajuvanaa laittamalla narunnokkaan jälkieläimen lisäksi viimesyksyisten saalislintujen nahkoja, joista irtoaa lisähajusteeksi mm. verta. Tällaista konstia en aikaisemmin ole käyttänyt mutta nyt kokeilin, kun huomasin pakastimessa pussin perkuujätteitä, jotka olin varannut supiloukun syöteiksi. Aluksi lisätehoste voi olla tarpeen, jotta koira sisäistää nenän käytön ja jäljen seuraamisen kunnolla. Jälkityön opettaminen ensimmäiselle seisojalleni Almalle tuntui aluksi työläältä. Aina kun löysäsin koiran jäljelle, se nosti nokkansa ja säännöllisellä hakukuviolla etsi saaliin, jonka toi minulle iloisena kehumista ja palkintoa odottaen. Minulla loppuivat konstit väärän tekniikan kitkemiseen mutta tuuri tuli avuksi. Kyyhkysen metsästys oli jo alkanut ja päätin uhrata yhden saaliiksi saamani linnun jälkieläimeksi. Lintu ehti riippua arveluttavan kauan lämpimässä säässä ja kun vedin sillä jäljen, niin huomasin selkeän höyhenvanan myös irronneen linnusta. Tästä jäljestä tuli ensimmäinen, jonka Alma suoritti jälkivainuisesti. Jatkossa suoritukset paranivat, kun idea oli oivallettu. Jotkut treenaavat jälkeä jo pentukoirille ja tämä on käsittääkseni aivan hyvä ajatus. En usko siitä ainakaan mitään haittaa olevan, vaikka sellaistakin joskus kuulee sanottavan, koska pelätään koiran oppivan liiaksi nuohoamaan maajälkiä. Itselläni ei ole kokemusperäistä tietoa asiasta. Olen opettanut jäljen vasta kun se on tullut ajankohtaiseksi koiran noustessa VOI- luokkaan. Aika on rajallista, joten yleensä joudun keskittymään vain oleellisina pitämieni asioiden opettamiseen tai ongelmien korjaamiseen. Koiran metsästyskelpoiseksi saaminen on minulla aina tavoite numero 1. Todellisen jälkityön eli haavakkoeläimen jäljityksen koirat oppivat käytännön kautta. Vesitöistä ei ole sen kummempaa kerrottava tässä vaiheessa. Koirieni hienoisesta tyylierosta veteenmenossa voi saada osviittaa oheisista kuvista :)
Ihmettelin tänään Piitun pahanhajuista hengitystä. Suuta tarkastellessani huomasin kitalaessa tikun, joka oli juuttunut poikittain ylähampaiden väliin. Jäljistä päätellen tikku oli ollut suussa jo jonkin aikaa, enkä olisi huomannut sitä vieläkään ilman outoa hajua.
Tällaisesta voi kehittyä paha tulehdus ajan kanssa. Kaikkea voi sattua. |
"Yli vaan"Sunnuntai 7.6.2015 - Risto 7.6.2015 Lomareissun jälkeen paluu Suomen kesään tuntuu tylyltä. Mittari on nyt illalla 7 astetta lämpimän puolella ja päivä oli märkä sekä kylmä. Kylmyys tai sade vielä menettelee mutta molemmat samanaikaisesti ovat turmiollisia linnunpoikasille, jotka ovat parhaillaan kuoriutumassa näillä leveysasteilla. Pitää kovasti toivoa, että säätyyppi muuttuisi pian lämpimäksi ja kesäiseksi. Kävimme illalla Piitun ja Erran kanssa harjoittelemassa vesitöitä. Noutolintuina oli kaksi pakastettua tavia, jotka olin päivällä ottanut sulamaan tätä tarkoitusta varten. Menimme helppoon paikkaan, jossa on lyhyehkö uintimatka ja vastarannalla sopivasti näkyvyyttä. Tuuli kävi suotuisasti sivulta rannan suuntaisesti ja se auttoi koiria löytämään noutolinnut helposti. Molempien koirien suoritukset onnistuivat lähes moitteettomasti tällä kerralla. Piitu ja Erra ovat vasta-alkajia VOI- luokan vesitöissä. Pyrin harjoittamaan niille aluksi vain perusrutiinin eli että ne uisivat määrätietoisesti vastarannalle ja jaksaisivat työskennellä siellä riittävän sitkeästi. Perusnouto pitäisi olla kunnossa tässä vaiheessa, koska muuten tulee liikaa muuttujia ja epävarmuustekijöitä. Koira on vastarannalla tavoittamattomissa ja mahdollisesti näkymättömissä, joten olosuhteet eivät ole otolliset perusnoudon opettamisen kannalta. Koiran saaminen uimalla vastarannalle, ilman että se näkee siellä mitään kiinnostavaa, on VOI- luokan vesityösuorituksen lähtökohta. Tätä tarkoitusta varten olen opettanut koirilleni käskyn ”yli vaan”. Pennusta saakka maastossa liikkuessamme, kuivia tai vetisiä ojia ylittäessämme, olen näyttänyt kädellä suunnan ja sanonut/komentanut ”yli vaan”. Olen myös saattanut nakata noutokohteen kapean vesiväylän taakse pennun nähden, antanut noutokomennon ja hokenut ”yli vaan”. Nakkelen NUO- luokkaa kokeneemmalle koiralle noutoesineitä veteen vain harvoin. Jos vesinoutoja toistaa liikaa, maalta noudon kustannuksella, saattaa rannalta noudon sisäistäminen tuottaa koiralle vaikeuksia. Se saattaa hölmönä jäädä uimaan ja pyörimään noutoesinettä vedestä turhaan etsien ja lumpeenlehtiä käännellen. Vedenylityskäskystä on tässäkin tapauksessa apua. Vaikka pyrin aluksi toistamaan pelkkää perusrutiinia, tulee lähes joka kerta mukaan jonkinlainen yllätystekijä, josta selviäminen monipuolistaa harjoitusta. Esimerkiksi koira voi saada uintiosuudella kiinnostavan hajun tai näköhavainnon sivulta, vaikkapa sorsapoikueesta, jota kohti se väkisinkin pyrkii uimaan. Ohjaaja pyrkii pitämään koiran nokan kohti vastarantaa pelkän äänen avulla, ilman että vesi menee kenkiin ja sukat kastuvat. Näissä tahtojen taisteluissa ohjaajan ei joka kerta parane jäädä toiseksi jatkoa ajatellen. Joskus sukat voivat kastua ja verenpaine nousta mutta silti vesityöhön kuuluva noutosuoritus pitää pysyä iloisen näköisenä ja koiran kannalta mieluisana. Toinen lintu kannattaa olla mukana siltä varalta, jos varsinaista noutokohdetta ei ala löytymään, kuten meille kävi tänään. Huomasin vesityöpaikalta pois lähtiessäni, että varalle ottamani toinen tavi jäi muovipussiin pienelle saarekkeelle, josta olin lähettänyt koirat. Lähdin jo kävellen hakemaan pussia, kun hoksasin että onhan minulla apulainen. Laitoin viimeksi vesityön tehneen ja mukanani olleen Piitun hakemaan varalintua. Piitu ui saarekkeeseen innolla mutta sorsaa ei alkanut löytymään. Saari juostiin ristiin rastiin ja välillä uitiin. Harjoitus vaikeutui, koska jouduin ohjaamaan koiran toistuvasti pois vedestä takaisin saareen. Tajusin lopulta, ettei Piitu haista tiiviiseen muovipussiin käärittyä lintua, eikä se pidä pelkkää muovipussia sille osoitettuna noutoesineenä. Harjoituksen kannalta ei ole hyvä, jos lintu jää löytymättä. Paras vaihtoehto ei ole sekään, jos koira tuo noutoesineen sijasta jotakin muuta mukavaa, kuten muovipussin. Onneksi minulla oli taskussani toinen tavi, eli alkuperäinen noutolintu. Heitin sen saareen niin ettei Piitu nähnyt heittoa. Tavi palautui nopeasti käteeni ja harjoitus päättyi tältä päivältä. |
|
Avainsanat: Vesityö |
