Riston koirablogi
Hirvenpyyntiä ja tiedotuksiaSunnuntai 27.9.2015 klo 22:48 - Risto Hirvenmetsästys alkoi ja vei voiton koirakokeilta tänä viikonloppuna. Eskon Puumerkki oli pitkään harkinnassa mutta jätin sen kuitenkin väliin. Hieman tuo harmittaakin, koska Puumerkissä erityisarvossa oleva hyvä riistatyö olisi sujunut näyttävästi meiltäkin. Täytyy keskittyä viikon kuluttua pidettävään Riistakoira-kisaan. Junkkarin kiertopalkinnon kaiverrus jäi viime tinkaan mutta palkinto ehti Simon mukana tapahtumapaikalle ja luovutettavaksi huomenna valittavalle uudelle Junkkarille. Saimme saaliiksi naarashirven eilen ja tänään. Huolestuttavasti kummallakaan ei ollut vasoja! Kertookohan tuo puheena olleesta hirvikannan vääristymisestä ja urosten vähyydestä. Hirvikanta ei vaikuta kovin runsaalta. Hirvenpyynnin jälkeen ehtii vielä juoksuttamaan omia koiria, jos unohtaa kaikki muut hommat, kuten liian usein käykin. Olen viimeaikoina irrottanut Erran ja Piitun tiedottamaan aina kun se on ollut mahdollista. Tiedotuksen jälkeisessä riistatyössä koira kannattaa palkita saaliilla. Piitu tiedotti eilen mm. kuvan kurpat. |