Joulunpyhinä on ollut hyvää aikaa miettiä urosvalintoja ja kasvatusta ylipäätään.

Olen kasvattanut Uudenjoen Kennelin nimiin kuusi pentuetta. Kaikki alkoi Almasta, joka pääsi autuaille metsästysmaille 14 vuoden iässä. Vai alkoiko kaikki Almasta?

Moni on kuullut tai lukenut Mummelista eli Aino Kostamuksesta ja hänen ensimmäisestä koirastaan Donnasta. Mummeli oli yksi Saksanseisojakerhon perustajajäsenistä ja karkeakarvaisen saksanseisojan jalostajapioneereista Suomessa. Sain yllättäen pari vuotta sitten tietää Alman ja Uudenjoen narttulinjan polveutuvan suoraan alenevassa polvessa vuonna 1923 syntyneestä Donnasta. Eri-Erra edustaa 20. sukupolvea ja Parta-Piitu 19. sukupolvea Mummelin aloittamasta narttulinjasta. Mummelin von Westen-kennelnimen voi löytää muutaman muunkin suomalaisen kennelin narttulinjasta, kuten Eräopen, Ferhill´sin, Hanhiaavan, Laajanluovin ja Pitkän. Narttulinjalla tarkoitetaan sitä, että tytär jatkaa sukua äitinsä jalanjäljissä, seuraavaksi tyttärentytär ja niin edelleen. Narttulinjaa voi seurata lukemalla sukutaulun alinta riviä.

Alla Saksanseisojakerhon 70-vuotisjulkaisuun vuonna 2013 kirjoittamani artikkeli Uudenjoen kennelin narttulinjasta.

” Uudenjoen kennelin narttulinjassa 19 sukupolvea kotimaisia koiria

Risto Lassila

Karkeakarvaisten saksanseisojien kasvattajapioneeri Aino Kostamuksen von Westen-kennelin kantanartun Donnan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Risto Lassilan Uudenjoen kennelin narttulinjassa on 19 sukupolvea kotimaisia koiria, alkaen Donnasta.

Koirallani Uudenjoen Erä-Vimmalla (FIN35950/04A) oli ensimmäinen pentue keväällä 2010. Pidin tärkeänä saada narttupentuja sijoittumaan hyviin koteihin jalostustyöni jatkoa ajatellen, koska itselläni ei ollut mahdollisuutta jättää uutta pentua kolmen koirani Ampin, Vimpen ja Ompin rinnalle. Alma eli Amppi on Vimman äiti ja Uudenjoen Omelia eli Omppi on Vimman sisarpuoli.

Kaupittelin narttupentua puoliväkisin kantanarttuni Alman kasvattajalle Simo Hietalahdelle. Simo ei alkuun innostunut ajatuksesta, koska hänelläkin oli useita koiria sillä hetkellä. Jostakin päähäni pälkähti ajatus houkutella Simppaa sillä, että Vimman narttupennut polveutuvat emälinjassa hänen kantanartustaan Kitinevan Siinasta. Saatoin hyvällä syyllä maalailla uhkakuvaa, että tämä voisi olla Simon viimeinen mahdollisuus palata oman kantanarttunsa emälinjaan, koska muilla Erä-pentueen nartuilla ei vielä tuolloin ollut jälkeläisiä, eikä Alma voisi saada enää pentuja. Muistutin myös, ettei Simon nykyinen narttukoira ole samaa emälinjaa, vaikka onkin Vimman velipojan Uudenjoen Erä-Severin jälkeläinen.

Perehdyin itsekin siihen, mitä tärkeäksi pennunvalintaperusteeksi mainostamaani narttulinja tarkoittaa tutkimalla oman narttuni Erä-Vimman sukutaustaa tarkemmin. Yllätykseni oli melkoinen, kun havaitsin Vimman emälinjan alkupäässä monta sukupolvea von Westen- kennelin koiria. Kennelliiton Koiranetissä narttulinjan ensimmäinen koira on Rhea von Westen (SF00470/53) ja Saksanseisojakerhon tietokanta ulottuu vielä yhden sukupolven kauemmaksi, vuoteen 1950, josta löytyy Rhean äiti Erra von Westen SF02106/50.

Pyörittelin asiaa mielessäni. Kerhon jalostustoimikunta kantaa huolta kotimaisten vanhojen kantojen säilyttämisestä. Yllättäen oma narttulinjani osoittautui hyvin suomalaiseksi. Tarkastelin tietokannan pentuesuunnitelmista muiden kasvattajien narttukoirien taustoja ja havaitsin Eräopen, Hanhiaavan, Ferhill`sin, Pitkän ja Laajanluovin kenneleiden narttulinjoissa von Westen-kennelin koiria. Pääsääntöisesti kotimaisuus kuitenkin jatkuu vain muutaman sukupolven ajan.

Mietin mistä voisin saada tietoa narttulinjani koirista vuotta 1950 aikaisemmilta ajoilta. Muistin lukeneeni Saksanseisojakerhon 60-vuotisjulkaisusta karkeakarvaisen saksanseisojan kasvattajapioneerista, von Westen-kennelin emännästä Aino Kostamuksesta ja hänen koiristaan. Etsin kirjan käsiini ja löysin siitä Seppo Takamaan ansiokkaan artikkelin. Kiinnostukseni kasvoi entisestään, kun luin Mummelin uraa uurtavasta karkeakarvaisten saksanseisojien kasvatuksesta Suomessa, hänen ensimmäisestä koirastaan Donnasta (s. 1923) ja sen jälkeläisistä. Artikkeli ei tuonut täyttä selvyyttä Vimman emälinjan alkupäähän, joten päätin tiedustella lisätietoja Seppo Takamaalta.

Löysin Sepon sähköpostiosoitteen vuodelta 2007, jolloin tapasimme Lapuan Riistakoirassa, hänen tehdessään kisajuttua Koiramme-lehteen. Tiedustelin lähinnä 1940-luvun alkuun ajoittuvista von Westen-kennelin pentueista. Seppo kertoi vastausviestissään hauskasta sattumasta kysymykseni ajankohtaan liittyen, koska hän oli parhaillaan kirjoittamassa Mummelin kasvatustyöstä uuteen kirjaansa ”Lintukoirissa vara parempi ja lohikaloissa…”.  Vaihdoimme muutamia sähköposteja ennen kuin saatoin varmistua narttulinjani polveutumisen Mummelin ensimmäisestä koirasta Donnasta. Omat mahdollisuuteni taustojen selvittämiseen rajoittuivat julkisiin tietokantoihin, joten Sepon tiedot ja hänen keräämänsä aineisto olivat korvaamattoman tärkeässä roolissa. Kiitän Seppoa omasta ja harrastajakuntamme puolesta arvokkaasta työstä Suomen karkeakarvaisten saksanseisojien historiantutkijana ja tallentajana.

Suomen karkeakarvaisten saksanseisojien osalta keskustellaan usein suosivatko kasvattajat liikaa ulkomaalaisia jalostusuroksia kotimaisten koirien kustannuksella. Valistuneimmissa kannanotoissa huomioidaan genetiikan lainalaisuudet ja jalostuspohjan laajentaminen, kun rajoittuneimmat näkemykset perustuvat koiran väritykseen.

Urosvalinta voi olla kasvattajalle askel tuntemattomaan. Ulkomaisten koirien taustojen selvittäminen ei ole nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassakaan yksinkertaista, ja epämieluisat ominaisuudet osataan salata niin ulkomailla kuin Suomessa. Toisaalta on sanottu, että harkittu ulkomaisten urosten käyttö voi pelastaa vanhat kotimaiset linjat liiallisen sukusiitoksen vaaroilta. Koiranjalostusta voi verrata arpapeliin, jonka lopputulosta parhainkaan pelaaja ei voi tarkasti ennakoida. Varmat vihjeet eli vanhempien ominaisuudet pettävät, kun pennut saavat perintötekijöitä esi-isiltään. Tytär saattaa olla hyvinkin erilainen kuin emänsä, mutta emän ominaisuudet voivat pulpahtaa uudelleen esiin tyttären jälkeläisissä. Urosvalintakin vaikuttaa. Harkitsevalla kasvattajalla ja pennunottajalla riittää päänvaivaa arvaillessaan syntyvien pentujen ominaisuuksia.

Koiranjalostus on aaltoliikettä: väliin tulee onnistumisia, sitten taas aallonpohjia, ja epäonnistumisen hetkellä tulee herkästi mieleen vaihtaa narttulinjaa. Mutta muuttuvatko asiat miksikään narttulinjaa vaihtamalla, vai olisiko sittenkin hyvä ajatus jatkaa samalla sukulinjalla ja korjata mahdollisia ongelmia tarkalla urosvalinnalla?

Pitkästä kotimaisesta linjasta ja siitä kertyneestä tiedosta saattaa olla apua. Suomalainen kasvattaja tuntee paikallisen riistan käyttäytymisen ja luonnonolosuhteet ulkomaalaista kasvattajaa paremmin ja osaa siten jalostusvalinnoissaan tavoitella Suomen olosuhteisiin soveltuvia hyvältä koiralta vaadittavia käyttöominaisuuksia. Näkemyseroja esiintyy tosin siitäkin, millainen hyvä koira on, eikä makuasioista voi kiistellä. Pitkästä kotimaisesta kehityskaaresta voi ainakin päätellä, että vuosikymmenestä toiseen narttulinjan koirien omistajat ovat pitäneet koiriaan olosuhteisiimme sopivina ja jalostuskelpoisina, koska ovat teettäneet niillä pentuja. Erä-Vimman narttulinjassa urosvalinnat ovat olleet pääosin ulkomaalaisia koiria, kuten oheisesta taulukosta voi havaita. Jäin miettimään kuinka suuri vaikutus vieraalla verellä on ollut linjan säilymisen kannalta.

Mummelin ensimmäisen koiran Donnan syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna tasan 90 vuotta ja kuin juhlavuoden kunniaksi Donnan aloittama suomalainen narttulinja saa taas jatkoa. Vimman pentu Uudenjoen Sänki-Sisna on astutettu Boss vom Weissen-Moorin kanssa ja Vimman toiseen ja samalla viimeiseen pentueeseen syntyi ainokaisena narttupentuna Uudenjoen Parta-Piitu.

Oheisina kuvat kantanarttu Donnasta ja saman emälinjan jälkeläisestä Uudenjoen Sänki-Sisnasta 19. sukupolvea myöhemmin.

Suomalainen karkeakarvaisten saksanseisojien jalostustyö jatkuu! ”