Riston koirablogi
Avainsanat: Jalostus |
IlvesLauantai 25.2.2017 klo 20:35 - Risto Uusi lumi toi kaivatun avun ilveksenpyyntiin. Kovasta hangenpinnasta johtuen eläinten liikkeistä ei saatu pitkään aikaan varmaa tietoa, eivätkä koirien tassut kestäneet ajattamista. Kahden metsästysseuran välinen yhteisjahti toi lopulta tulosta ja molemmat kaatoluvat tulivat käytetyiksi. Olimme naapuripassimiehen kanssa onnekkaita ja pääsimme yhteistyössä kaatamaan toisen ilveksen. Kyseinen yksilö oli sopiva verotuksen kohde, koska se oli nälkiintyneen oloinen ja sillä oli toisessa takareidessä ruhje, joka oli mahdollisesti tullut autokolarista. Vamma oli ilmeisesti haitannut liikkumista ja ruoanhankintaa. Tappeluunkin se oli joutunut, koska nenä oli halki. Kuvan koirat eivät liity tapaukseen. Piitun ja Erran käytös ja peräpäät ovat otollisen oloisina mutta juoksuja täytyy vielä odottaa :-)
|
Avainsanat: Metsästys |
KVA-pannut ja pennutMaanantai 13.2.2017 klo 20:00 - Risto Mietin pitkään mikä olisi sopiva KVA-lahja Sänki-pentueen kolmelle käyttövalionartulle. Sain lopulta mielestäni hyvän idean ”ikuisesta” lahjasta, jolle myönnetään 25 vuoden takuu ja jolle on käyttöä erityisesti toimivan koiran omistajalla. Lisäksi kyseistä tuotetta on valmistanut perinteikäs valmistaja 1900-luvun alusta alkaen eli sattuvasti saman ajan mitä Uudenjoen koirien narttulinjan vaiheista tiedetään Suomessa. Narttulinjasta Ostin kolme valurautaista paistinpannua, joihin kaiverrutin saajiensa nimet! Tara ja Simo saivat omansa KVA-kekkereiden yhteydessä hiljattain mutta Siirin ja Riston sekä Sisnan ja Kaisun lahjat odottavat vielä juhlallista luovutustilaisuutta.. Uudenjoen Kennelissä on toiveita uudesta pentueesta, ja toivottavasti aikanaan uusista käyttövalioista, kunhan Piitu saa kohtapuoliin kehrättyä juoksut päälle :-) |
Avainsanat: Onnittelut, Jalostus |