Sorsanpyynti on jatkunut aktiivisena. Erra ja Piitu ovat saaneet noutokokemuksia aivan mukavasti. Olen pitänyt molempia pääsääntöisesti kiinni hihnassa, ettei kuumimmastakaan tilanteesta voi kehittyä paukkunoutoa, eikä minun tarvitse koko ajan tarkkailla koirien tekemisiä. Jonkin verran olen ottanut koiria vuorotellen vierelleni ilman hihnaa ja opettanut, ettei saa rynnätä, vaikka lintuja tippuisi. Paukkunoutomaisia tilanteita tulee silti väistämättä, jos noutosuorituksen aikana tulee uusia pudotuksia.

Annoin Piitun emälle Erä-Vimmalle jo nuorena vapauden olla irrallaan sorsametsällä. Armoitettuna sorsakoirana se ajeli lymyävät vesilinnut lentoon ja sai niitä usein noutaakin ilman erillistä noutokomentoa. Tästä ei ollut varsinaisesti haittaa muussa metsästyksessä mutta koiran nuoruusvuosina piti kauden ensimmäisissä riistatöissä muistuttaa, ettei enää olla sorsametsällä. Toivottavasti saan vielä samanlaisen sorsakoiran.

Kokenut koirakaverini mainitsee usein miten ennen vanhaan koirat tehtiin sorsametsällä. Sorsia oli paljon ja tilanteita tuli runsaasti, myös seisontoja. Raanakon etsintä vaatii sellaista sitkeyttä ja taitoa, ettei sitä saavuta kotioloissa tai tarhassa. Kävin tänään etsimässä haavoittuneita lintuja. Järvenrantakaislikkoa koirieni kanssa kahlatessani muistin kaverini sanat. Näissä hellelämpötiloissa pelkästään koiran peruskunnon tekeminen onnistuu parhaiten viileässä vedessä sorsan houkuttelevaa hajuvanaa seuraten.

Erra on hyvä näyttelijä. Oheisessa kuvassa se esittää olevansa pienempi kuin Piitu, vaikka oikeasti se on samankokoinen tai jopa hieman suurempi. Lisäksi Erra saa esitettyä oman saaliinsa suurempana kuin Piitulla, vaikka Erran sorsa on pienempi. Paten isäntä on tyytyväinen, kun koira kantaa komeasti itsensä kokoista saalista.