Riston koirablogi
Onnittelut ja sairaskertomusKeskiviikko 13.4.2016 klo 21.42 - Risto Onnittelut äskettäin 3-vuotta täyttäneille Eri-pentueen koirille omistajineen! Erppa onnittelee Utsjoella otetun kuvan välityksellä. Erralla oli Utsjoen reissun jälkeen ensimmäisen kerran elämässään vatsa sekaisin oikein kunnolla. Ennen kotimatkalle lähtöä oli havittavissa löysää ulostetta mutta ei sen kummempaa, ja ruokakin vielä maittoi. Kotimatkalla piti pysähdellä yhtenään. Tarpeet tulivat ulos vetisinä ja paineen kanssa. Loppumatkasta tuli oksennus. Kotona ruoka ei maistunut muutamaan päivään mutta vettä Erra onneksi joi jonkin verran, vaikka sekin tuli välillä ulos myös oksentamalla. Öisin herättiin vähän väliä ulkoilemaan ja ulosteelle. Lääkkeitä, kuten maitohappobakteereita, oli huono antaa kun oikein mikään ei kelvannut. Keitin riisiä ja annoin pelkästään keitinvettä ruoaksi muutaman päivän ajan. Canikuria sai lisäksi. Kuudentena sairauspäivänä tuli ruokahalua ja keitetty riisi alkoi pysymään sisällä. Helpotus oli suuri. Ihminen voi nauttia yllättävän paljon koiranpaskasta, nähdessään ensimmäisen kiinteän ulosteen huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Parhaista kaveraista saa paljon iloa, mutta joskus saa myös suuren huolen. |
Avainsanat: Eri-pentue, Onnittelut |