Riston koirablogi

Tulosta tuloo

Perjantai 14.12.2018

Tosi-pentujen tuloslista on komistunut entisestään. Junkkarin jälkeen NUO 1- tulokseen ovat yltäneet Seppo ja Tosi-Oma sekä Jouni ja Tosi-Tazzi. NUO2- tulokseen Jukka ja Tosi-Terri sekä Jukka ja Tosi-Urho.

Eli neljä ykköstä ja kolme kakkosta, hurjasti onnea kaikille!

Piitu katsoi jo pentuvaiheessa, että aivan pitelemätön porukka.

Piitu_istuu.jpg

Karavaani kulkee!

Tosi-pennut_autossa.jpg

Piitun seuraavaan pentueeseen on muutamia hyviä urosvaihtoehtoja mutta mietintämyssy on vielä päässä.

Avainsanat: Piitu, Tosi-pentue, Onnittelut

Tosi-pennut Junkkarissa

Keskiviikko 24.10.2018

Tosi-pentue kokoontui Toholammelle peltotreeneihin viikkoa ennen Junkkaria.

Junkkaritreenit_Toholla_p.jpg

Olin tyytyväinen näkemääni. Kaikki koirat olivat heränneet riistalle ja esittivät riistalle pyrkivää hakua. Myös ohjaajat olivat tehneet kotiläksynsä kiitettävän hyvin. Treenipaikan isäntä Jarno avusti harjoituksissa ja totesimme yhdessä, että Junkkarista voi odottaa vaikka kuinka hyviä tuloksia, jos tuurit sattuvat kohdalleen. Olen aina korostanut noutokoulutuksen tärkeyttä. Kaikilla ei vielä ollut tarpeeksi jämäkkää ote koiristaan, joten noudon onnistumisesta ei ollut täyttä varmuutta.

Pentueen edesottamukset näyttivät siltä mitä Brunontytön Einon ja Uudenjoen Parta-Piitun pennuista uskalsin odottaa ja mitä blogiin kirjoitin pentuetta suunnitellessani: ”Yhdistelmästä on täysi syy odottaa syntyvän samaa käyttökoiratyyppiä, jota Uudenjoen kennelin koirat ovat aikaisemminkin edustaneet. Ainakin varhaiskypsiä ja liikkuvia pentuja luulisi tulevan. Molemmat vanhemmat ovat tervepäisiä ja hyväluonteisia, joten pennuista voi odottaa myös kotioloihin sopeutuvia. Kokonsa puolesta molemmat ovat sopusuhtaisia ja pienehköjä kiinteitä koiria. Minun silmääni molemmat näyttävät metsästyskoirilta.”Tässä koko blogikirjoitus.

Junkkari meni hienosti ja kasvattaja saa taas olla ylpeä ja kiitollinen aktiivisista kasvatinomistajista. Kiitos teille kaikille!

Tosi-Ruska, l. Mira

Mirap.jpg

Tosi-Tazzi

Tosi-Tazzip.jpg

Tosi-Oma

Omap.jpg

Tosi-Terri

Tosi-Terrip.jpg

Tosi-Varma

Tosi-Varmap.jpg

Tosi-Raju

Raju1p.jpg

Junkkarissa lauantain kova tuuli aiheutti vaikeat olosuhteet nuorille koirille. Jukka ja Tosi-Terri sekä Seppo ja Tosi-Oma oli arvottu samaan ryhmään, jonka edesottamuksia lähdin maastoon seuraamaan. Lintuja ei löytynyt, ne lymysivät jossakin tuulelta suojassa ja koirilta piilossa.

Tauko paikalla maastossa.

Seppo_Oma_p.jpg

JukkaTerri_maasto_p.jpg

Päivän hakuerien aikana ainoastaan yksi koira löysi linnut seitsemän koiran ryhmästä mutta valitettavasti sekin epäonnistui, eikä saanut seisontaa. Päivän päätteeksi siirryimme perinteiseen ”fasaanipankkiin”, josta lintuja löytyisi varmasti. Terri ja Jukka pääsivät kokeilemaan onneaan riistapellossa, josta pomppasi noin kymmenen fasaania siivilleen heti alkuvaiheessa, takajoukon vielä kolistellessa autojensa ovia kiinni. Säikähdin Terrin päivän päättyvän tähän mutta koirapa ei höntyillyt lintujen perään. Päinvastoin kuulimme kohta laukauksen ja näimme linnun siivittävän. Ajattelin, että olipa hieno suoritus nuorelta koiralta myrskytuulessa.

Kritiikissä tuomari oli ylistänyt Tosi-Oman hakua. Totesin saman taidon päivällä, kun seurasin sen tuulta myötäilevää kuviohakua ja ihmettelin kuinka vaivattoman näköisesti Seppo ohjaa koiraansa. Ketään ei palkittu ryhmästämme, eikä Terrin riistatyötä hyväksytty riistatyöksi. Mahdollisesti tuomari ei havainnut ensikertalaisen KAER-koeosallistujan ilmoitusta seisonnasta, eikä nähnyt seisovaa koiraa.

Muut neljä Tosi-pentua ylsivät hienosti palkinnoille. Sokerina pohjalla kaksi ensikertalaista saksanseisojan omistajaa ja kokeissa kävijää räjäyttivät pankin. Jiri ja Tosi-Varma saivat NUO1-tuloksen ja parivaljakko palkittiin lauantain kovimmalla tuloksella, 93 pisteellä. Joonas ja Tosi-Raju saavuttivat myös NUO1-palkinnon. Jouni ja Tosi-Tazzi NUO2- ja Janne ja Tosi-Ruska NUO3-palkinnot. Pienestä jäivät kiinni ykköset Tazzilla ja Mirallakin.

Palkittujen ryhmäkuva alla ja ammattilaistasoiset yksilökuvat edellä ovat Jenni Hyytiäisen kuvaamia. Kiitos Jenni hienoista kuvista!

palkitut_p.jpg

Ulkomuotonsa osalta useampi Tosi-pentu saa vielä kehittyä. Varmalla on näyttelyistä serti ja muillekin niitä on jatkossa lupa odottaa, jos omistajat innostuvat asiasta ja perehtyvät näyttelyetikettiin.

Sain kunnian olla haastateltavana Koiramme-lehden 10/2018 Junkkaria käsittelevää juttua varten. Lehtikuvan ilmeestä voi päätellä, miten ylpeänä kennelin isäntä Lapualla esiintyi😊

Koiramme_Junkkari_2018_p.jpg

Kuvassa oikealta Seppo ja J-miehet, Joonas, Jouni, Janne, Jiri ja Jukka.

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Metsämestarit

Maanantai 3.9.2018 klo 19.01

Janne_ja_Mira_Niestassa_2.jpeg

Janne Väisänen ja Uudenjoen Tosi-Ruska eli Mira sijoittuivat hienosti kolmansiksi Niesta-kisassa Savukoskella tänään. Niesta on nuortenluokan metsämestaruuskisa, johon osallistui Miran lisäksi myös neljä muuta Tosi-pentueen koiraa. Joonas Riipan Tosi-Raju palkittiin lisäksi NUO3-palkinnolla. Muille tuli rutkasti kokemusta mutta ei onnistumisia vielä tällä kerralla.

Kuvassa viisi loppukilpailuun valittua koiraa. Kisan voitti Eräsissin Eve, om. Henri Tolppanen, toiseksi tuli Brunontytön Karolina, om. Mervi Kukkonen. Onnittelut!

Loppukilpailukoirat_2.jpeg

Metsäkoe on haastava koemuoto nuorille korille. Tämän kesän lämpimät kelit eivät ole mahdollistaneet täysipainoista harjoittelua ja juoksuttamista. Etelä-Suomesta Savukoskelle matkustaneella Mirallakin tämän syksyn ensimmäiset metsälintukosketukset tulivat vasta kisassa!

Kasvattaja saa olla tyytyväinen kisamenestyksen lisäksi aktiivisista pennunottajista. Jokaisen Tosi-pennun hakua on kehuttu koearvosteluissa hyväksi ja yhteyttä pitäväksi. Yhteydenpito on tärkeä ominaisuus peitteisessä maastossa.

Uudenjoen narttulinja sai uuden käyttövalion, kun Mikko Härkösen omistama ja ohjaama Korvanvaaran Brun-Hilla saavutti VOI 1-tuloksen metsäkokeessa viime viikolla. Hilla on Mikon oma kasvatti ja kolmas käyttövalio. Onnea Mikko!

Mikko_ja_Hilla_2.jpeg

Avainsanat: Piitu, Tosi-pentue, Onnittelut, Koulutus

Onnitteluja ja nouto-oppeja

Tiistai 8.5.2018 klo 0.27

Onnea 1-vuotiaille Uudenjoen Tosi-pennuille!

Piitun_perhe_poseeraap.jpg  

Onnitteluiden ohella vähän tarinaa yhdestä koirankoulutuksen kipupisteestä eli noudon opettamisesta. Iloisen ja varman noudon rakentaminen on haastava pala monelle koirakolle. Olen opastanut kasvattieni omistajia samoihin toimintamalleihin joilla koulutan omia koriani. Opastus on havainnollisinta silloin, jos on mahdollisuus näyttää mallia omien koirien avulla. Neuvominen on paljon hankalampaa sanallisesti tai kirjoittamalla. 

Aloitan noudon opettamisen pikkupennuille leikkimällä ja pelkästään kehumalla. Tämä leikkinouto säilyy toisena noutomallina koiran koko eliniän. Jossakin vaiheessa, omilla koirillani aika varhain, mukaan astuu pakko- eli koulutusnouto. Nykyisellään pakko tarkoittaa ainoastaan sitä, että koiran on pidettävä noutoesinettä suussaan, eikä sitä ei saa purra tai pudottaa. Edellinen tehdään silloin kun haluan ja valitsemallani noutoesineellä. Ei riitä, että koira suostuu pitämään jäniksenkarvalla vuorattua kapulaa hetken suussaan silloin kun siltä tuntuu. Teetän leikkinoutoja ja koulutusnoutoja aluksi toisistaan erillisinä siten, ettei koira edes huomaa kyseisten liittyvän samaan asiaan, noutosuoritukseen. Molemmille tavoille on aluksi omat noutoesineet ja erilliset käskyt. Näin toimien pyrin välttämään noudon totaalisen lukkiutumisen, jonka pakkomenetelmillä voi helposti saavuttaa ja josta on valitettavasti myös omakohtaista kokemusta.  

Ihmettelin ensimmäistä seisojaa kouluttaessani, miksi yleisesti puhutaan pakkonoudosta. Ihmettelin mihin sitä tarvitaan? Reilun vuoden ikäisellä Almalla oli mahtavan innokas ja varma nouto. Se nouti mielikseen ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti noutoesineet ja linnut, pihalla sekä maastossa. Olin kouluttanut Alman Saksanseisojan koulutusoppaan leikkien noutajaksi ohjeiden mukaisesti. Ihmettelin miksi oppaassa selostetaan pakkonoutoa sivutolkulla. Olimme lomamatkalla näihin aikoihin keväällä ja Alma oli mukana. Eräänä aamuna ajelin maastoon pientä noutoharjoitusta varten. Komensin pellonreunassa Alman sivulleni, nakkasin noutoesineen kuten aina ennenkin ja annoin noutokomennon. Alma lähti rivakasti noutoon, aivan kuten Piitu oheisissa videoissa mutta noutoesinettä lähestyessään se näki kauempana pellolla ilakoivat muuttolintuparvet. Samalla hetkellä siltä unohtui noutokäsky, noutoesine ja nouto. Seurasin riistaintoisen koiran etenemistä kohti lintuja ja käsitin mihin pakkoa tarvitaan noudossa. 

Ohessa vuosikkaille malliksi muutama Parta-Piitun noutovideo viime sunnuntailta. Pihanouto, rantanouto ja vesinouto.

Avainsanat: Piitu, Koulutus, Tosi-pentue

Aika-pennut kolme viikkoa

Lauantai 31.3.2018 klo 13.35

Pentulaatikko laajeni eilen huimasti, kun poistin siitä pentujen suojana olleet turvareunat. Kolmiviikkoiset pennut könköilevät jaloilleen ja myös laatikon etureunaa piti korottaa. Pennut ja emä voivat hyvin.
 
Pullukoiden vaalea karva on alkanut tummumaan.

paat_ja_karvaap.jpg

etup.JPG

puolivalip.jpg

takalaskitp.jpg

reunusp.jpg

Jessi_31.3p.jpg


Pentuja on mukava seurata mutta myös aikuisille koirille pitää järjestää aikaa. Piitu ja Erra pääsivät eilen maastoon, kun kävimme lisäämässä evästä riistaruokinnalle. Ilo tarttuu koirien touhuja seuratessa.

Erppa1p.jpgPiitup.jpg
 
Tosi-pentujen kanssa on pidetty pieniä pihasulkeisia. Jokainen koirakko on kehittynyt pentutapaamisen jälkeen myönteiseen suuntaan, vaikka murkkuikäiset koiranalut jaksavat aika sitkeästi kyseenalaistaa osaamansa 😊

hillaryhmap.JPGtazziterri_ja_ohjp.jpgseppo_ja_omap.jpgTazzipaap.jpg

Avainsanat: Yessy&Vico, Koulutus, Aika-pentue, Tosi-pentue

Odotusta ja koulutusta

Lauantai 17.2.2018

Penikointiin on noin kolme viikkoa aikaa. Jessi vankistuu päivä päivältä mutta se ei näytä vielä itse huomanneen pyylevöitynyttä olemustaan. Se ei enää saa juosta vapaana muiden koirien kanssa, eikä hypätä maasturin korkean takalaudan päälle, vaikka menohaluja olisi. Mammakoira vaikutti suorastaan hölmistyneeltä nostaessani sitä ensimmäisiä kertoja autoon.

Pidimme tänään koulutustilaisuuden muutaman koirakaverin kanssa. Oli taas mukava huomata koirien kanssa tehdyn työn vaikutus koirien osaamistasoon. Tosi-pentujen koulutuksen tärkeimmät painopisteet liittyvät tottelevaisuuteen ja noutoon. Tottelevaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, että koiran pitää kuunnella isäntää ja malttaa olla nätisti, vaikka vieressä olisi yhtä hölmö velipoika. Tosi-pennut ovat 9 kuukauden ikäisiä. Tässä iässä noutotekniikka on hiottu kuntoon viimeistä piirua myöten ja hyvistä suorituksista on aina palkittu makupaloilla ja kovalla kehumisella. Nyt koira ei enää halua tehdä sitä minkä se hyvin osaa! Kesken noudon koira kiinnostuu jostakin muusta ja riistan kanssa nouto menee pelleilyksi. Mitäs nyt?

Edellä kuvattu tilanne on tuttu useimmille. Nyt on päästy siihen, jolloin koiralta pitää vaatia se minkä se hyvin osaa. Koiran pitää tehdä osaamansa asia silloin kun ohjaaja sitä haluaa, ei pelkästään silloin kun se itse haluaa. Yksinkertaista mutta valitettavan monimutkaista kirjoittaa neuvoja ymmärrettävästi. Tästä syystä näytän mallia omilla koirilla. Nouto on herkkä laji, jossa koiran ja ohjaajan yhteistyö punnitaan. Tavoitteena on intoa pursuva kurinalainen suoritus.

Jessikin pääsi tänään noutamaan. Kuvassa sillä on suussaan uusi tuttavuus näätä, johon se suhtautui hyvin myötämielisesti.

koulutus17.2.2018hp.jpg

Avainsanat: Yessy&Vico, Koulutus, Jalostus, Jessi, Tosi-pentue

Kotipihakoulutusta

Tiistai 9.1.2018 klo 23.06 - Risto

Viime sunnuntaina oli ensimmäinen Tosi-pentujen koulutustilaisuus tässä meidän pihalla. Keskityimme aluksi vain muutamaan saksanseisojan koulutuksen tärkeimpään seikkaan, joita ovat tottelevaisuus, tottelevaisuus ja tottelevaisuus. Paikalla oli kolme kohta 8 kuukauden ikäistä iloista ja virkeää koiraa, joten edellä luetellut perusopit ovat hyvin tarpeellisia.

Olen opettanut koirilleni kevyehkön komennon, jolla saan ne makoilemaan rauhallisesti vieressäni tai missä vaan haluan. Periaatteessa kyse on samasta mitä maahanmenossa, mutta pehmeämmin ja ystävällismielisemmin. Suosittelin tämän opettamista kasvateillekin.

Noutokoulutukseen oli panostettu ja noudot sujuivat kaikilla ilahduttavan hyvin. Suoritukset olivat iloisia ja reippaita. Nyt kun noutotekniikka on kunnossa, kannattaa riista ottaa entistä enemmän mukaan noutoharjoituksiin ja vaatia samaa suoritustasoa.

Kuva todistaa, että opiskelijat pysyivät hetken aikaa paikoillaan.

Harkat_7.1.2018.JPG

Pidämme jatkossa koulutuksia kerran kuukaudessa. Mukaan mahtuu muitakin kuin omia kasvatteja. Ota yhteyttä, jos haluat tulla mukaan!

Avainsanat: Piitu, Koulutus, Tosi-pentue

Tosi-pentujen pentupäivä

Sunnuntai 26.11.2017 klo 14.46 - Risto

Eilinen Uudenjoen Tosi-pentueen pentupäivä innosti sivujen päivitykseen pitkästä aikaa ja tähän tarjoutui sopivasti myös hyvä mahdollisuus, koska vilustuin eilen enkä flunssaisena viitsinyt lähteä tänään hirvimetsälle.

Edellisestä päivityksestä on kulunut pitkä aika. Päivitystä seuraavana päivänä 20.8 alkoi sorsanmetsästys jota varten olin järjestellyt viikon loman. Käytin lomaviikon metsästäen sorsia ja treenasin samalla Yessy II vom Spanger-Forstia. Vesityöskentely elävän sorsan kanssa on tärkeässä roolissa Saksan Hegewald-kokeessa, johon osallistuimme syyskuussa. Jessin treenaaminen ja lähes kahden viikon saksanreissu toivat paljon uusia koira-ajatuksia ja kerrottavaa täällä blogissa. Lisäksi kasvattikoiran tämänsyksyisen Riistakoiravoiton jälkeen pohdin onko Uudenjoen narttulinjaan kytkeytyvien koirien huikea SM-menestys pelkästään hyvää tuuria. Näihin palaan mutta nyt siis eiliseen pentutapaamiseen.

Tällä kerralla pentupäivät pidettiin Erä-Ässällä Karstulassa. Halusin keskittyä pentujen ja ohjaajien edesottamuksiin ammattikouluttajien hoitaessa koulutuksen. Pelkäsin hieman ennakolta, maltanko olla hiljaa ja kehotinkin sitomaan minut puuhun kiinni, jos puutun koulutukseen häiritsevästi. Pidin suuni kiinni aika hyvin omasta mielestäni ja sain liikkua vapaasti.

Kiitos Mika Harjulle ja Paula Torrolle asiantuntevasta ja hyvin järjestetystä koulutuspäivästä. Opettajilla riitti koirasilmää ja juttua pimeästä pimeään mukavilla esimerkeillä ja huomioilla höystettynä. Tästä meidän on hyvä jatkaa.

Alemmassa kuvassa Mika näyttää miten koiraa voi opettaa houkuttelevan palkan avulla.

Paula_ja_Raju_p.jpg

Raju_ja_MikaH_p.jpg

Kasvatteja oli paikalla hienosti 8/10. Kaikille ajankohta ei aina sovi, se on selvä. Saan eilisen perusteella olla tyytyväinen aktiivisiin kasvatinomistajiin, hyvään osanottoon ja mukavannäköisiin yhteistyöhaluisiin koiriin. Panin merkille, että hieman yli puolivuotiaat pennut malttoivat virkeydestään huolimatta olla hiljaa odottaessaan vuoroaan autoissa ja muutenkin. 

Koulutuskeskustelu pentueen WhatsApp-ryhmässä on ollut vilkasta. Tämän lisäksi aloitan koulutusiltojen (tai päivien) pidon joka kuukausi ensi kevään ajan. Keskitymme aluksi tottelevaisuuskoulutukseen ja noutoon.

Alla kuvia pentupäiviltä satunnaisista tilanteista. Kiitos kaikille mukavasta päivästä. (Hoksasin vasta nyt, että ryhmäkuvan jäi kiireen keskellä ottamatta.)

porukka_p.jpgRajupaa_p.jpgOma_ja_sepe_p.JPGHilla_ja_MikaP2_p.jpg

Sako_ja_Jiri_p.jpgTerri_ja_Jukka_p.jpgTerri_p.jpgUrho_ja_Jukka_p.jpgUrhopaa_p.jpg

Tazzi_p.jpgTazzi_ja_Jouni2_p.jpgSako_tuo_fasua_p.jpgRaju_ja_Joonas2.JPGMikat_ja_Hilla_varis_p2.jpgOma_paa_p.jpgJanne_ja_Mira_p.jpgMira_p.jpgOma_ja_Seppo_p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Tosi-pentujen luovutus

Lauantai 19.8.2017 - Risto

Piitun pennut ovat olleet uusissa kodeissaan jo yli kuukauden ajan. Pennut pääsivät matsästäviin koteihin, joissa pentuajan koulutus on aloitettu aivan niin kuin pitääkin. Alla kuvat pentujen hakijoista ja pennuista 5 viikon ikäisinä.

Tosi-Elmo lähti Tommi Stedtin mukana Lapinlahdelle.

Tosi-Elmo.jpgTommi_Stedt_p.jpg

Tosi-Uuno lähti Ristaniemien perheeseen Vantaalle.

Ristaniemet_p.jpgTosi-Uuno.jpg

Tosi-Seita lähti Mika Pyykkösen metsästyskaveriksi KajaaniinMika_Pyykkonen_p.jpg

Tosi-Seita.jpg

Tosi-Ruska muutti Väisästen luokse Vantaalle.

Vaisaset_p.jpg

Tosi-Ruska.jpg

Jiri Tromperi otti ja vei Tosi-Varman Isoonkyröön.

Jiri_Trompari_p.jpg

Tosi-Varma.jpg

Tosi-Raju lähti Kälviälle Riippojen perheeseen.

Riipat_p.jpg

Tosi-Raju.jpg

Tosi-Urho on Soinissa Leppälän Jukan kaverina.

Jukka_Leppanen_p.jpg

Tosi-Urho.jpg

Raija ja Seppo Ylivainioilla on nyt Tosi-Oma Lestijärvellä.

Ylivainiot_p.jpg

Tosi-Oma.jpg

Tosi-Tazzi lähti Vantaalle Seppästen perheeseen.

Seppaset_p.jpg

Tosi-Tazzi.jpg

Tosi-Terri jäi Haapajärvelle Pirisen perheeseen.

Piriset_p.jpg Tosi-Terri.jpg

Avainsanat: Jalostus, Piitu, Tosi-pentue

Piitun pennut 5 viikkoa

Tiistai 13.6.2017 klo 22.10 - Risto

Tänään 5 viikkoa täyttävät pennut voivat hyvin. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, ettei päivityksiin ole riittänyt aikaa eikä tarmokkuutta. Alla olevat pentukuvat otettiin jo kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pentujen ollessa 3,5 viikon ikäisiä. Kyseisenä viikonloppuna valokuvauksen pääkohteena oli kuitenkin nuorin neljästä tyttärestämme, joka valmistui vuorollaan ylioppilaaksi.

Kuvan siskokset ovat tottuneita koiranpentujen hoitajia.

yo_2.jpeg

Piitu on hoitanut vauvojaan mallikkaasti. Tässä näyte pystybaarista.

pystybaari_p.jpg

Pentueesta tulee Tosi-pentue, siis ainakin nimeltään. Pentujen varaajat miettivät nimiehdotuksia etuliitteen jatkoksi. Tässä porukka tosi nälkäisenä tänään...

ruokailu_2p.jpg

...ja tässä tosi väsyneenä syönnin jälkeen.

nukkujat_2p.jpg

Pennut poseeraavat 3,5 viikon ikäisinä.

1u

IMG_3769_2p.jpg

2u

IMG_3776_2p.jpg

3n

IMG_3790_2p.jpg

4n

IMG_3796_2p.jpg

5u

IMG_3783_2p.jpg

6u

IMG_3786_2p.jpg

7u

IMG_3800_2p.jpg

8u

IMG_3808_2p.jpg

9u

IMG_3811_2p.jpg

10u

IMG_3817_2p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Piitun pennut 2 viikkoa

Sunnuntai 28.5.2017 klo 12.37

Pentulaatikossa elämä on vilkastunut huomattavasti pentujen täytettyä 2 viikkoa. Ääniin reagoidaan jo selvästi ja silmät ovat hieman raollaan. Pientä haukahtelua ja keskinäistä nujakointia on jo havaittavissa nukkumisen ohella. Muutama horjuvin jaloin otettu kävelyaskel päättyy vääjäämättä kellahtamiseen aika nopeasti.

Piitu suhtautuu hoitoapulaisiin hyvin luottavaisesti.

hoitoapua_p.jpg

Alla pentukuvat kahden viikon iässä.

1u

1u_2p2.jpg

2u

2u_2p2.jpg

3n

3n_2p2.jpg

4n

4n_2p2.jpg

5u

5u_2p2.jpg

6u

6u_2p2.jpg

7u

7u_2p2.jpg

8u

8u_2p2.jpg

9u

9u_2p2.jpg

10u

10u_2p2.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Piitun pennut 12pv

Sunnuntai 21.5.2017 klo 11.12

Pentulaatikkon kuulumiset ovat hyvin samanlaisia mitä viime päivityksessä. Piitu on ollut huolehtivainen äiti ja pennut ovat olleet tyytyväisiä. 

Työpäivisin pentulaatikon asukkaat viettävät laatuaikaa omalla porukalla radiota kuunnellen. Piitun ruoka-ajoista ja tarpeilleen pääsystä pitää tietysti huolehtia. Pennut kasvavat ja pentulaatikon laajennus alkaa olla kohta ajankohtaista.

Piitu_imettaa12pv.jpg

Massut täynnä on mukava ottaa pikku tirsat.

pennut_keralla.jpg

Piitu lähtee välillä tuulettumaan, jos seura käy liian tutuksi.

IMG_3479_3p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Piitun pennut 4 pv

Sunnuntai 14.5.2017 klo 14.52 - Risto

Hyvää äitienpäivää!

Pentulaatikosta kuuluu tyytyväistä tuhinaa ja lutkutusta. Otimme eilen valokuvat 4 vuorokauden ikäisistä pennuista. Yllättäen narttuja löytyikin vain kaksi ja yksi uros oli tullut lisää!

Pentulaatikon pohjan suoja-alustasta näyttää irtoavan vaaleaa töhnää, jota näkyy joidenkin pentujen karvassa.

1. uros

1u_2p.jpg

1us_2p.jpg

2. uros

2u_2p.jpg

2us_3p.jpg

3. narttu

3n_2p.jpg

3ns_2p.jpg

4. narttu

4ns_2p.jpg

4n_2p.jpg

5. uros

5u_2p.jpg

5us_2p.jpg

6. uros

6u_2p.jpg

6us_2p.jpg

7. uros

7u_2p.jpg

7us_2p.jpg

8. uros

8u_2p.jpg

8us_2p.jpg

9. uros

9u_2p.jpg

9us_2p.jpg

10. uros

10u_2p.jpg

10us_2p.jpg

Suursyyllinen:-)

P_2p.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue

Parta-Piitun pennut

Keskiviikko 10.5.2017 - Risto

Penikointiin on noin kolme viikkoa aikaa. Jessi vankistuu päivä päivältä mutta se ei näytä vielä itse huomanneen pyylevöitynyttä olemustaan. Se ei enää saa juosta vapaana muiden koirien kanssa, eikä hypätä maasturin korkean takalaudan päälle, vaikka menohaluja olisi. Mammakoira vaikutti suorastaan hölmistyneeltä nostaessani sitä ensimmäisiä kertoja autoon.

Pidimme tänään koulutustilaisuuden muutaman koirakaverin kanssa. Oli taas mukava huomata koirien kanssa tehdyn työn vaikutus koirien osaamistasoon. Tosi-pentujen koulutuksen tärkeimmät painopisteet liittyvät tottelevaisuuteen ja noutoon. Tottelevaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, että koiran pitää kuunnella isäntää ja malttaa olla nätisti, vaikka vieressä olisi yhtä hölmö velipoika. Tosi-pennut ovat 9 kuukauden ikäisiä. Tässä iässä noutotekniikka on hiottu kuntoon viimeistä piirua myöten ja hyvistä suorituksista on aina palkittu makupaloilla ja kovalla kehumisella. Nyt koira ei enää halua tehdä sitä minkä se hyvin osaa! Kesken noudon koira kiinnostuu jostakin muusta ja riistan kanssa nouto menee pelleilyksi. Mitäs nyt?

Edellä kuvattu tilanne on tuttu useimmille. Nyt on päästy siihen, jolloin koiralta pitää vaatia se minkä se hyvin osaa. Koiran pitää tehdä osaamansa asia silloin kun ohjaaja sitä haluaa, ei pelkästään silloin kun se itse haluaa. Yksinkertaista mutta valitettavan monimutkaista kirjoittaa neuvoja ymmärrettävästi. Tästä syystä näytän mallia omilla koirilla. Nouto on herkkä laji, jossa koiran ja ohjaajan yhteistyö punnitaan. Tavoitteena on intoa pursuva kurinalainen suoritus.

Jessikin pääsi tänään noutamaan. Kuvassa sillä on suussaan uusi tuttavuus näätä, johon se suhtautui hyvin myötämielisesti.

koulutus17.2.2018hp.jpg

Avainsanat: Piitu, Jalostus, Tosi-pentue