Riston koirablogi

Piitu ja Erra elokuvatähtinä

Perjantai 30.10.2015 klo 10.48 - Risto

Täältä löytyy Korpi Makasiinin uusin video fasaaninmetsästyksestä

Mielestäni Pete ja pojat olivat saaneet tilanteet purkkiin selkeinä ja sellaisina kuin ne eteen tulivat. Iso kiitos vielä kaikille mukana olleille mukavasta tapahtumasta ja erityisesti asianomaisille, että pääsimme Piitun ja Erran kanssa mukaan kuvauksiin!

Koirien tiedotus mainitaan puheosuuksissa mutta emme siihen mitenkään pyrkineet, eikä tilanteissa tarvittu tiedotuksia. Toisaalta koiran paikallaanolon ilmoittava Ultrapointin Novus seisonnanilmaisimen ominaisuudet tulevat hyvin esille. Fasaaninmetsästys seisovalla koiralla saattaa olla monelle uusi metsästysmuoto. Fasaani on tärkeässä roolissa nuoren koiran koulutuksen kannalta, koska tilanteet tapahtuvat usein avoimella paikalla, jossa pääsee näkemään mitä koira tekee. Metsälintua ei koirankoulutuksessakaan saa unohtaa mutta esimerkiksi tänä vuonna näillä leveysasteilla ei kovin monta riistakosketusta olisi saanut kulkemalla pelkästään metsässä. Ultrapoint Novuksen merkitys korostuu peitteisessä maastossa ja varsinkin nuorilla tiedottamattomilla koirilla, joista ei vielä tiedä mitä ne tekevät tavatessaan riistaa.

Hieman joudun selittelemään Piitun ensimmäistä riistatyötä lehtokurpalle videolla. Tarkkaavainen katsoja saattaa havaita kärsimättömän ilmeeni nojaillessani koivun kylkeen, kun kuvausryhmä turisee minuuttitolkulla muutaman metrin päässä seisovan koiran takana. Itse asiassa pidän suurena ihmeenä, kurppa pysyi paikoillaan noin kauan, eikä paennut paikalta. Kurpan täytyi olla koiralla hyvin piikissä, kuten sanotaan siitä tilanteesta, jossa riittävän lähelle liikkumattomaksi jähmettynyt koira painaa linnun piiloonsa, josta se ei uskalla lähteä. Jälkitilannetta en nähnyt paikan päällä puskan takana mutta videolta voi havaita, että avanssi lähtee kuin tykin suusta ja kurppa meinaa jäädä koiran suuhun. Piitukin hiillostui pitkistä puheista sen verran, että jatkaa linnun perään ja olisi mahdollisesti mennyt paukkunoutoon asti, koska en osannut kieltää sitä puskan takaa. Onnekseni ampuja ei tiennyt, että kurpankin voi tiputtaa. Koiranohjaajana olin antanut tiputusluvan jo ennen avanssia, vielä siinä vaiheessa hyvin itsevarmana:-)

Videolta voi havaita kuinka nopeasti kurppa lähtee ja samalla päätellä miksi se on vaikea saada saaliiksi. Tästä voisi helposti jatkaa tarinointia mitä etua on piikkaavalla koiralla  saaliin saannissa. Nyt ei ehdi, mutta joskus toiste.

Avainsanat: Piitu, Erra

Totuuden hetki

Torstai 29.10.2015 klo 20.20 - Risto

Peteltä tuli viestiä, että Fasaanivideo on kohta nähtävissä Korpi Makasiinin sivuilla. Hieman jännittää!  Omista video-otoksista on helppo karsia epäonnistumiset ja näyttää vain parhaat palat. Korpi Makasiinin tositv:ssa joutuu katsomaan totuutta silmiin, koska tilanteet näytetään sellaisina kuin ne tapahtuivat, eikä uusintoja otettu.

Huomenna on tarkoitus ajella pohjoiseen muutaman päivän riekonpyyntireissulle. Siellä on vain oma kamera ja tilanteet voi kommentoida parhain päin:-)

Avainsanat: Piitu, Erra

Värillä on väliä

Keskiviikko 28.10.2015 klo 22.19 - Risto

Tämänhetkisissä suunnitelmissa Eri-Erran urosvalinnassa värillä on väliä. Etsinnässä on ominaisuuksiltaan sopiva uros, joka periyttää mahdollisesti tuota tavoiteltua ja parjattua valkoista väriä!

Viime viikonloppuna sisarukset Uudenjoen Sänki-Avatar (Tara) ja Sänki-Sisu starttasivat kokeissa. Onnittelut Simolle ja Taralle Keski-Pohjanmaan piirinmestaruudesta ja Rainelle ja Sisulle AVO 2-tuloksesta.

Ari kertoi Uudenjoen Metsän Haltian (Siirin) oppineen riistankäsittelyn metsässä ja tunturissa. Kuva kertoo samaa, kun saalistakin on jo saatu :-)

Siiri_ja_riekot.jpg

Avainsanat: Onnittelut

Niitä näitä

Perjantai 16.10.2015 klo 23.34 - Risto

Tällä viikolla koirat ovat päässeet juoksemaan vain pihamaalla ja tuleva viikko näyttää koirien kannalta yhtä turhauttavalta. Hirvenmetsästyksen myötä kiireinen syksy muuttuu vielä kiireisemmäksi, kun lauantait ja sunnuntait kuluvat hirvipassissa. Jos tulee saalista, kuten on tarkoitus, menee viikolla yksi pitkä ilta lihojen käsittelyssä. Koirien kanssa on sännättävä välittömästi maastoon, jos siihen tarjoutuu pienikin mahdollisuus. Joskus otan toisen koiran mukaani hirvimetsälle. Koirat tykkäävät nukkua autossa, josta saan ne nopeasti kaveriksi pienelle metsälenkille heti tilaisuuden koittaessa. Sopivia joutohetkiä tulee esimerkiksi silloin, kun hirvikoira kulkeutuu hirvien perässä kauas naapuriseuran puolelle.

Olen pitkään suunnitellut, että opettaisin koiralleni hirven verijäljen, koska huonon osuman seurausten selvittelyssä taitava jälkikoira olisi korvaamattomana apuna.  Pakastimesta löytyy nytkin opetusta varten varattuna palanen hirven nahkaa ja verta. Vielä en ole raaskinut aloittaa koulutusta yhdellekään koiralle, koska pelkään niiden innostuvan liikaa hirvistä. Tiedän pelon aiheettomaksi järjellä ajatellen mutta koulutus on kuitenkin vielä jäänyt. Tanskassa verijäljen opettaminen saksanseisojille oli aivan normaalia. He käyttivät opetuksessa apuna kenkää, jossa oli kantapään takana pidike veripullolle.  Tällainen kenkä jalassaan kävelevä jäljentekijä jätti veritipan aina astuessaan toisella jalalla. Samat välineet voivat olla Suomessakin käytössä jälkikoirilla mutta itse en ole törmännyt täällä vastaavaan. Hirven verijäljen opettamista ja kaadon tiedottamista sekä kaatuneen eläimen haukkumista käsitellään Sarparannan&Virkkusen oppikirjassa.

Kotisivuja on tarkoitus lähiaikoina hieman päivittää. Ajattelin kirjoittaa Piitusta ja Errasta. Sain palautetta siitä, ettei nykyisistä korista löydy vastaavia kuvauksia kuin Almasta ja Vimmasta.  Toinen kehityskohde on valokuva-albumi, jonne olisin halunnut tallentaa mm. lehtileikkeitä vuosien varrelta mutta siitä ei ole tullut vielä mitään teknisten ongelmien takia. Nyt Reetalla on kehitysidea, jonka avulla luulen saavani pikapuoliin aineistoa näkyville nykyistä helpommin.

Uroksia on kartoitettu ja jopa harkittu mutta valinnat ovat vielä vaiheessa.

Vielä kun ehtisi Lappiin riekonpyyntiin. Kuvassa Uudenjoen Sänki-Sisu ja Raine.

Sisu_Raine_ja_riekot.jpg

A/A-kerho

Perjantai 9.10.2015 klo 22.29 - Risto

Eri-pentueen kuuden koiran lonkat on kuvattu ja hyviksi todettu. Kaikkien lonkat olivat A/A.  Yksi koira on vielä kuvaamatta.

Lonkkien laatu on yksi kriteeri, joka on huomioitava urosvalinnoissa. Uroksia on mietitty kovasti viimepäivinä.

Avainsanat: Erra, Eri-pentue

Korpi Makasiinin kuvauksissa

Tiistai 6.10.2015 klo 21.39 - Risto

Vieremän kokeiden yhteydessä Esa Marin pyysi minua ja koiriani mukaan Korpi Makasiinin fasaaninmetsästysvideon kuvauksiin Vesipuron Fasaanin maille. Ensimmäinen kuvauspäivä 7.9 oli sateinen, eikä sopivaa materiaalia saatu riittävästi videolle. Lupauduin mukaan toiseenkin kuvauspäivään, joka oli eilen, vaikka meillä Erran kanssa oli takit aika tyhjinä Riistakoirakisan jälkeen. Monta päivää kotona odotelleella Piitulla oli puolestaan intoa enemmän kuin tarpeeksi. Toinen kuvauspäivä onnistui hyvin, sää suosi ja lintuja löytyi.

Kuvauksiin osallistui useampia koria Piitun ja Erran lisäksi. Nyt saamme jännätä mitä Korpi Makasiinin kanava lähiaikoina esittää: http://www.korpimakasiini.fi/ 

Ainakin minä saan jännätä! Korpi Makasiinin kotisivuilla lukee: ”Koska kyseessä ei ole opetusvideo, näytämme tilanteet varsin realistisesti, myös ne arkipäivän hetket, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.”

Hieman juttua ja kuvia voi löytää myös Korpi Makasiinin Facebook-sivuilta.

Avainsanat: Piitu, Erra

Koepöytäkirja

Sunnuntai 4.10.2015 klo 7.35

Innostuin hirvimetsälle lähtiessäni tutkimaan Riistakoiran koepöytäkirjaa tarkemmin. Totesin tuomarien näkemysten vastaavan täysin kokeen kulkua riistatöiden osalta. Asioille on aina syynsä. Rajoitin ensimmäisenä päivänä Erran hakua siksi, koska yritin pitää sen pillinkuuloetäisyydellä myrskytuulesta huolimatta. Takaraivossa jyskytti vielä Nuorgamin Riistakoira 2008 samankaltaisessa säässä, jolloin ryhmätuomari arvioi Erran mummun Vimman haun liian laajaksi linnuttomilla mailla tunturissa :D Alma sijoittui silloin kakkoseksi.

Minulla olisi tullut tenkkapoo Nivalassa, jos en olisi tavoittanut koiraa pillillä. Voittajaluokassa ei lähdetä etsimään seisovaa koiraa, eikä Erran oma-aloitteiseen tiedotukseen voi vielä luottaa. Oma-aloitteinen tiedotus vahvistuu vielä Errankin kohdalla. Piitu tiedotti oma-aloitteisesti jo metsälinnuilla.

Blogi onkin hyvä paikka tuoda mielipiteensä esille. Enää ei tarvitse (pelkästään) soitella kavereille ja manata tapahtumien kulkua. 

Tekniset taidot eivät nyt riitä tämän parempaan esitystapaan pöytäkirjan osalta. En tiedä saako tekstistä selvää.

DSC_0108.JPG

Avainsanat: Mielipiteitä

Riistakoira 2. pv

Lauantai 3.10.2015 - Risto

Suomenmestaruuden voitti Martti Rissasen lkssn Miska. En yllättynyt Miskan suorituksesta, koska näin sen taidot ja varmuuden muutama viikko sitten Vieremän kokeessa. Onnittelut ylivoimaiselle voittajalle!

Miska.JPG

Uudenjoen kennel yritti laittaa kampoihin parhaansa mukaan. Kasvateista äiti ja tytär sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi. Eri-Erra oli toinen 78 pisteen VOI2-tuloksella ja Sänki-Sisna kolmas VOI3-tuloksella. Onnittelut Kaisulle!

Mitalistit.JPG

Hämärä kuva tuomareista ja mitalikolmikosta.

Erra on vielä kovin nuori, joten sijoitukseen täytyy olla tyytyväinen. Eilen myrskytuulessa monella koiralla oli vaikeuksia, eikä Errakaan onnistunut kahdessa riistatyössään paikallistamaan lintuja parhaalla mahdollisella tavalla. Tänään olisi sääolosuhteiden puolesta ollut hyvät mahdollisuudet parantaa eilisiä suorituksia, jos olisi löytynyt lintuja. Tämän päivän ainoa riistatyö oli hyvä mutta yhdellä riistatyöllä ei pidemmälle pötkitä, vaikka omasta mielestä rahkeissa olisi ollut varaa parempaankin :-)

Hienostihan kisa meni kaiken kaikkiaan. Kiitos järjestäjille.

Avainsanat: Onnittelut, Erra, Sänki-pentue

Tiedotuksen pikakuuri

Lauantai 3.10.2015 - Risto

Tiedotuksen pikakuuri on hieman himmentänyt Erran riistatöitä. Olen ottanut tiedotuksen pillillä lähes jokaisesta tilanteesta tämän syksyn aikana. Mielestäni tässä on syy hienoiseen varovaisuuden lisääntymiseen riistan otossa nuorella koiralla. Itse asiassa tämänkaltainen varovaisuus on juuri se syy, jonka takia en enää pitkään aikaan ole vaatinut pentukoiralta tiedotuksia ennen kuin olen tyytyväinen sen rohkeuteen lähestyä riistaa ja hakeutua seisontatilanteeseen. Olen päinvastoin rohkaissut pentua tekemään ratkaisut oma-aloitteisesti. Käytännössä rohkaiseminen on helppoa ja minulle oikein sopivaa, koska ei tarvitse tehdä mitään. Saa olla vaan hiljaa ja seurata koiran työskentelyä katseella.

Riistatyöstä ei muodostu paras mahdollinen, jos koira seisoo, vaikka ei tarkalleen tiedä missä lintu on. Epävarman hännänheilutusseisonnan jälkeen se ei osaa kohdistaa avanssia suoraan lintuun, jos ylipäätään avansseeraa. Kun koira osuu, on piikissä olleeseen lintuun helpompi osua haulikollakin myöhemmin. Kokemusteni mukaan luontainen peräänmenohalu on vähäisempää koiralla, joka seisoo lintua, eikä linnun hajua. Nämä tosin ovat omia näkemyksiä ja makuasioita, joista on turha kiistellä. Jokainen taaplaa tyylillään. Myös koiran perimällä on vaikutusta siihen miten tai minkälaisella koulutuksella voi edesauttaa sen työskentelyä.

Avainsanat: Koulutus, Tiedotus

Riistakoira 1. pv

Perjantai 2.10.2015 klo 20.41

Suomenmestaruuskilpailu Riistakoiran ensimmäinen kisapäivä on takana. Myrskyinen ja sateinen sää näkyi koirien suorituksissa tänään. Aamulla maastoon lähti 18 koiraa, joista jatkoon huomiselle päivälle selvisi ainoastaan 5 koiraa. Rankasta karsiutumisesta johtuen normaalisti kolmipäiväinen kisa ratkaistaankin jo huomenna.

Loppukilpailuun selvisi kaksi Uudenjoen Kennelin koiraa, Sänki-Sisna ja Eri-Erra. Kolmas kisaan osallistunut Uudenjoen koira Sänki-Avatar (Tara) oli yksi huono-onnisista. Ryhmätuomari kehui Taran työskentelyä päivällä ja jatkopaikka olisi ollut selviö, jos jälkieläin olisi löytynyt mutta kun ei niin ei. Simo saa jännätä Taran sijasta oman kasvattinsa Hietasiinan Jytkyn suorituksia huomenna.

Riistakoira_2015.jpg

Simo jaksaa olla positiivinen, vaikka paremminkin olisi voinut mennä.

Starttaamme Kaisun kanssa aamulla vesitöihin klo 8.00. Saapa nähdä miten käy. Riistakoirassa jatkoon selvinneet: http://riistakoira2015.com/?page_id=81

Avainsanat: Erra, Sänki-pentue