Blogi | uudenjoen

Ruotsin reissu

Perjantai 4.9.2015 klo 20.47 - Risto

Ruotsin varhainen metsälinnunpyynnin aloitusajankohta houkutteli taas matkalle ja perinteiseksi muodostunut reissu on jo takana. Lähtömme viivästyi hieman kaverin koiran sairastelun takia. Koiran vatsassa todettu vierasesine tuli onneksi ulos luonnollista reittiä, eikä leikkausta tarvittu. Röntgenkuvassa näkynyt rengas osoittautui grillatun maissin tähkäksi, jonka Erä-Poju oli jostakin napannut suuhunsa. Tähkäongelma näyttää olevan yleinen.

Metsästimme metsämaastossa, jossa lintukanta oli vaatimattomampi kuin tuntureissa kuulostaisi olevan kaverien kertoman perusteella. Koirat saivat kokemuksia ja erityisesti kuntoa, vaikka lämmin sää rajoitti liikkumista aluksi. Onneksi juomavesipaikkoja oli sopivasti tarjolla. Aina sitä saa ihmetellä miten nopeasti nuoret koirat kuntoutuvat, kun pääsevät juoksemaan vapaina viettiensä vieminä.

Pidin yhtä koiraa kerrallaan haussa, toisen koiran huiliessa hihnassa ja odottaessa hakuvuoroaan. Näin voi liikkua sen mitä itse jaksaa, eikä koirien takia tarvitse pitää ylimääräisiä taukoja.

Ruotsiin kantautui mukavia uutisia! Kasvattajasta tuntuu aina mukavalta, kun kasvatit menestyvät tai ovat omistajilleen mieluisia ja tärkeitä. Ensikertalainen Virpi ja Uudenjoen Metsän-Tähti (”Dora”) olivat saaneet täydet pisteet NUO-luokan vesikokeessa Haapajärvellä. Samoin Juha ja Uudenjoen Parta-Pate AVO-luokassa samassa kokeessa. Nyt en voi pelkästään moittia - Onneksi olkoon molemmille!

Tauoilla pitää osata rauhoittua ja levätä, oltiinpa maastossa tai majoituksessa, muuten ei jaksa.

Avainsanat: Metsästys, Onnittelut

Sorsastusta

Sunnuntai 23.8.2015 klo 19.05 - Risto

Sorsanpyynti on jatkunut aktiivisena. Erra ja Piitu ovat saaneet noutokokemuksia aivan mukavasti. Olen pitänyt molempia pääsääntöisesti kiinni hihnassa, ettei kuumimmastakaan tilanteesta voi kehittyä paukkunoutoa, eikä minun tarvitse koko ajan tarkkailla koirien tekemisiä. Jonkin verran olen ottanut koiria vuorotellen vierelleni ilman hihnaa ja opettanut, ettei saa rynnätä, vaikka lintuja tippuisi. Paukkunoutomaisia tilanteita tulee silti väistämättä, jos noutosuorituksen aikana tulee uusia pudotuksia.

Annoin Piitun emälle Erä-Vimmalle jo nuorena vapauden olla irrallaan sorsametsällä. Armoitettuna sorsakoirana se ajeli lymyävät vesilinnut lentoon ja sai niitä usein noutaakin ilman erillistä noutokomentoa. Tästä ei ollut varsinaisesti haittaa muussa metsästyksessä mutta koiran nuoruusvuosina piti kauden ensimmäisissä riistatöissä muistuttaa, ettei enää olla sorsametsällä. Toivottavasti saan vielä samanlaisen sorsakoiran.

Kokenut koirakaverini mainitsee usein miten ennen vanhaan koirat tehtiin sorsametsällä. Sorsia oli paljon ja tilanteita tuli runsaasti, myös seisontoja. Raanakon etsintä vaatii sellaista sitkeyttä ja taitoa, ettei sitä saavuta kotioloissa tai tarhassa. Kävin tänään etsimässä haavoittuneita lintuja. Järvenrantakaislikkoa koirieni kanssa kahlatessani muistin kaverini sanat. Näissä hellelämpötiloissa pelkästään koiran peruskunnon tekeminen onnistuu parhaiten viileässä vedessä sorsan houkuttelevaa hajuvanaa seuraten.

Erra on hyvä näyttelijä. Oheisessa kuvassa se esittää olevansa pienempi kuin Piitu, vaikka oikeasti se on samankokoinen tai jopa hieman suurempi. Lisäksi Erra saa esitettyä oman saaliinsa suurempana kuin Piitulla, vaikka Erran sorsa on pienempi. Paten isäntä on tyytyväinen, kun koira kantaa komeasti itsensä kokoista saalista.

Avainsanat: Erra, Piitu

Näyttelykuulumisia

Sunnuntai 16.8.2015 klo 19.41 - Risto

Kasvateista ainakin Uudenjoen Parta-Patu ja Uudenjoen Eri-Elvis ovat käyneet hiljattain näyttelyissä. Patu sai ERI:n ja Elvis EH:n. Komeita poikia ovat molemmat, onnittelut!

Saimme Juhan kanssa Suonenjoen koiranäyttelyiden jälkeen opastusta koiran valokuvaamisessa. Kuvaamistamme seurannut henkilö totesi tilanteen toivottomuuden ja tuli lopulta itse avustamaan koiran esittämisessä ja valokuvan ottamisessa. Kiitos neuvoista!

Oppi kuvaajalle: Älä yritä kuvata seisaaltaan, ota kuva samalta tasolta missä koira on, siis polviltaan. Koiran esittäminen valokuvaa varten on kuin esittäisi koiraa näyttelytuomarille. Taitava henkilö osaa ja pystyy asettamaan koiran edustavaan asentoon, aivan sama katsooko koiraa kameran takaa vai tuomarin silmin. Taitamattomampi handleri toivoo koiran hakeutuvan itsenäisesti hyvään asentoon arvosteltaessa, tai pysyvän edes paikallaan, tai edes melkein paikallaan... Lisäksi, jos näyttäjältä puuttuu silmä sille, milloin koira näyttää hyvältä, ei lopputuloksesta muodostu paras mahdollinen.

Avainsanat: Näyttelyt, Onnittelut

Näyttelyissä

Sunnuntai 16.8.2015 klo 9.46

Sain houkuteltua Juhan ja Uudenjoen Parta-Paten viimeinkin näyttelyihin.

Eilinen koiranäyttely Suonenjoella oli viimeisiä, joihin tänä syksynä voisi ehtiä, eikä Patekaan vielä tässä vaiheessa metsästyskautta vaikuttanut liian laihalta näyttelyitä ajatellen. Pate käyttäytyi ensimmäisissä näyttelyissään rauhallisesti ja edukseen. Tuloksena heti huimasti SERT ja ROP! Onneksi olkoon! Olimme Erran kanssa mukana tukihenkilöinä. Erra sai EH:n.

Pate loukkaantui vakavasti autokolarissa puolen vuoden ikäisenä. Hengenlähtö oli lähellä mutta niin vaan koira kuntoutui täydellisesti ja nykyisin se saa nauttia metsästyksestä mielin määrin. Kolarin seurauksena häntä jouduttiin amputoimaan ja toiseen kylkeen jäi karvaton alue.

Avainsanat: Näyttelyt, Onnittelut

Metsästyskausi alkoi

Tiistai 11.8.2015 - Risto

Metsästyskausi alkoi ja molemmat koirat pääsivät pitkästä aikaa noutohommiin. Vähäinen kokemus näkyy vielä työskentelyssä, mutta kaikki linnut löytyivät. Havaitsin taas käytännössä, kuinka kokemattomat koirat jäävät helposti etsimään pudonnutta riistaa liian lähietäisyydeltä. Suunnitelmissani oli opettaa käsimerkki, millä ohjata koira etsimään etäämmältä. Hyvä suunnitelma on aloittamista vaille valmis. No, kokemuskin opettaa. Yksi nouto pitkittyi sen verran, että tuin Erran työskentelyä näyttämällä suuntaa ja kävelemällä pudotuspaikalle päin, ennen kuin lintu löytyi vaikeasta maastosta. Sitkeästi Erra etsi ja olisi varmaan löytänyt ilman apuani, jos olisin malttanut odottaa. Sää oli lämmin ja tyyni, eikä tuulesta tullut hajuvinkkejä. Piitun noudoissa ei ollut isommasti huomautettavaa. Erran ote oli aluksi turhan kovasuinen mutta tilanne korjautui nopeasti koulutusnouto-opein.

Mukavia ja rauhallisia passikavereita olivat molemmat.

Avainsanat: Nouto, Piitu, Erra

Räminäpurkki

Keskiviikko 22.7.2015 - Risto

Kävi kuten arvelinkin eli en kiirehtinyt suotta vesityökokeisiin. Piitulla on nyt juoksuaika parhaimmillaan. Erran juoksut olivat ensiksi, silläkin sopivasti ennen metsästyskautta. Seuraavat juoksut ajoittunevat molemmilla sopivaan aikaan kevään 2016 pennutusta ajatellen.

Nivalassa järjestettiin viikko sitten koirankoulutustilaisuus. Eränkävijöiden majalle oli kokoontunut innokasta väkeä, joista suurin osa ilman koiraa, mutta koiraoppilaitakin oli mukana toistakymmentä. Kouluttajana oli Mika Harju. Oli mukava tutustua Mikaan ja kuunnella hänen ajatuksiaan. Tilaisuus todisti taas kerran, että aina voi oppia uutta, vaikka luulee tietävänsä jo kaiken J

Koulutuksen pääasiallisena teemana oli koiran hallinta. En ole vuosikausiin osallistunut koulutustilaisuuksiin, joten seurasin uteliaana mistä tänä päivänä puhutaan. Koulutus keskittyi lähinnä pentukoirien opettamiseen, oppilaskoirien ikärakenteesta johtuen. Mielestäni tärkein havainto omien pentuajan toimieni ja Mikan oppien välillä oli, ettei eroavaisuutta oikeastaan ole... Konstit ovat monet mutta samoja yksinkertaisia lainalaisuuksia opetuksessa joutuu noudattamaan, jos aikoo saavuttaa tuloksia. Koiria on koulutettu jo tuhansien vuosien ajan. Koulutuksessa käytetty terminologia ja konstit ovat muuttuneet tuona aikana. Silti koira saa perimässään alkuperäisen oppimiskyvyn, jonka varaan koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö rakentuu. Konstien paremmuudesta tai käytetyistä termeistä voi saada aikaan verisen väittelyn, vaikka itse asiassa puhutaan samasta asiasisällöstä. Esimerkiksi pennun hallintakoulutus kuvaa oikein hyvin tuohon ikäkauteen sopivaa iloista puuhailua. Itse saatan epähuomiossa käyttää termiä tottelevaisuuskoulutus, vaikka jo Sarparanta&Virkkunen tekivät oppaassaan selvän eron pentuajan koulutuksen ja myöhemmän tottelevaisuuskoulutuksen välille.

Kouluttajan taidot punnitaan koiranlukutaidon kautta. Se mikä käy yhdelle, ei käy kaikille. Mika osoitti taitonsa antamalla jokaiselle oppilaskoiralle yksilöllisesti sopivaa opastusta, vaikka koirat olivat hänelle pääasiassa entuudestaan vieraita! Mikan puheissa korostui motivaation tärkeys eli että pennun pitää olla motivoitunut tekemä se, mitä siltä vaaditaan. Olen samaa mieltä ja sama pätee myös varttuneemman koiran koulutuksessa. Aikuisen koiran pitää tehdä mitä siltä vaadin mutta en ole onnistunut koulutuksessa täysin, ellei koirani tee tehtäväänsä iloisesti ja mielellään. Pyrin antamaan kehut ja moitteet niin ilmeikkäästi, että koira tietää kummasta on kysymys. Pelkästään kehumalla tai moittimalla ei pärjää, molempia tarvitaan. Palautteen oikea ajoitus eli nopeus on tärkeää. Koira tekee oletettavasti mieluisammin sen mistä kehutaan.

En ole käyttänyt räminäpurkkia koirankoulutuksessa. Siis tyhjää tölkkiä, jonka sisälle on tiputettu muutamia kiviä, jotta purkki rämisee kun sitä heiluttaa. Totesin räminän tehokkaan vaikutuksen oppilaskoiriin, Mikan käyttäessä kyseistä koulutusvälinettä. Siitä huolimatta, ja vaikka omin silmin näin, ymmärsin räminän perimmäisen tarkoituksen vasta koulutustilaisuuden jälkeen. Koulutuksessa mietin ja taisin sanoa ääneenkin, että noitumisella saa saman vaikutuksen kuin räminällä mutta purkki sopii paremmin yleisötilaisuuksiin, jopa kaljapurkki. Kuulin räminäpurkista ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten kasvattini omistajalta. Naureskelin ja pidin asiaa aivan höpönä. Tuumasin, että vastaava ääni pitää tulla kurkusta, jotta se on aina tarvittaessa saatavilla. Taisin mainita myös, että jatkossa kun koirasi niskuroi pitkän luovin päässä metsällä, joudut heiluttelemaan 200 litran tynnyriä.

Tajusin vasta koulutuksen jälkeen räminän hyödyt. Ulkopuolisen aiheuttama räminä sai ”kuuron” koiran turvautumaan epävarmana ohjaajaansa. Samalla koira unohti senhetkisen epätoivotun toiminnon, jota se itsepäisesti harjoitti. Ohjaajan ja pennun välinen yhteistyö ja luottamuksellinen suhde kehittyvät oikeaan suuntaan, kun pentu turvautuu ohjaajaansa.

Avainsanat: Koulutus

"Etsi" uudelleen

Sunnuntai 12.7.2015 klo 8.18 - Risto

Kirjoitin keväällä ”etsi”-käskystä. Blogikirjoitus hävisi ja korvautui toisella tekstillä, ilmeisesti jonkin teknisen ongelman takia. Kirjoitan nyt uudelleen samasta aiheesta ja tällä kerralla maltan jättää kopion omalle koneelleni.

Opetan pennuille etsi-käskyn heti kun nouto on kaikilta osin kunnossa. Noudon kunnossa ololla tarkoitan sitä, ettei pennulla saisi olla noudossa enää mitään perusvirhettä, jota se toistaa. Esimerkiksi, jos pentu pitää tapanaan tiputtaa noudettavan, ei luovutus ole kunnossa. Mikäli tässä tilanteessa toistaa noutoja (tai etsi-käskyä), vahvistaa samalla väärää toimintaa eli tiputtamista. Mitä pidempään väärää toimintaa vahvistaa ja opettaa, sen vaikeampaa siitä on päästä eroon. Lisäksi vaarana on pilata nouto muiltakin osin, jos komentelemalla yrittää saada noudon loppuosan eli luovutuksen kuntoon. Ainakin noudon iloisuus vaihtuu helposti alavireiseksi. Opetan luovutuksen erillisenä osasuorituksena, en noutosuorituksen jatkeena.

Tarkoitus oli kertoa etsimisestä ja miten olen sitä opettanut. Jätän pennun istumaan pihalle ja vien noutoesineen muutaman metrin päähän koirasta niin että se näkee koko toimituksen ja komennan ”etsi”. En mene lähettäessäni koiran vierelle, kuten noudossa, vaan jään koiran etupuolelle ja osoitan kädellä suuntaa noudettavaa kohti. Yleensä heti ensimmäisellä kerralla pentu suorittaa noudon. Seuraavilla kerroilla voi lisätä vaikeusastetta ja kävellä vaikka hieman katveeseen, niin ettei pentu näe noutoesineen jättämistä. Suunnan näyttäminen kädellä vahvistaa luonnollisesti suunnan opettamista ja samalla nopeuttaa mahdollisesti etsittävän löytymistä.

Aika nopeasti pennun voi jättää vaikkapa rakennuksen nurkan taakse istumaan ja laittaa sieltä pentu etsimään piilossa olevaa noutosesinettä edellä kuvatulla tavalla. Ensimmäisillä kerroilla saatan näyttää ja haistattaa noutoesinettä, jotta pentu tietää mitä etsitään. Varsinkin omalla pihalla mieluisia keppejä ja muuta noudettavaa löytyy yllin kyllin. Pyrin seuraamaan etsimistä eleettömästi ja ohjaamatta. Se ei ole aina helppoa. Kokenutta koiraa voin ohjata siitä syystä, että haluan opettaa ohjaamista. Pennulle haluan opettaa itsenäistä työskentelyä, hajuaistin hyödyntämistä ja sitkeyttä. Aluksi pentu saattaa unohtaa saamansa tehtävän, jos etsiminen pitkittyy, eikä noutoesinettä ala löytymään. Tällöin yllytän pentua jatkamaan ”etsi”-käskyä toistaen. Sitkeyden kehittymisen kannalta on tärkeää, että etsittävä löytyy jokaisella kerralla. Tätä varten kannattaa varata toinen noutoesine varalle, jonka voi tarvittaessa nakata helpottamaan suoritusta. Paikkaus tietenkin niin, ettei pentu näe heittoa.

Ohjauksesta pidättäytyminen on joskus yllättävän vaikeaa pennun toheltaessa väärällä suunnalla. Minulla on tapana pikkuhiljaa hivuttautua huomaamattomasti noutoesineen suuntaan ja samalla toivoa, että pentu sillä tavoin ohjautuisi oikealle alueelle. Pidän rintamasuunnan aina noutoesinettä kohti. En tiedä onko edellisistä apua muulle kuin itsehillinnälle. Kummasti helpottaa, kun ei näe koiran tuusaamista selän takana väärässä suunnassa. Ohjatessa huulet saa liikkua, mutta ääntä ei saa kuulua J

Voin harjoitella etsimistä myös maastossa. Koiran kehittyessä voin liittää ohjaamisen mukaan, kuitenkin loppuun saakka varoen, etten opeta koirasta kyselijää. Tarkoitan kyselijällä sellaista, joka vähän väliä pysähtyy anoen katsomaan ohjaajaa, että mitä nyt, mihin suuntaan jatketaan, vai jatketaanko. Mikäli tällaisia merkkejä ilmenee ja koira jää paikoilleen tuijottamaan apua kaivaten, pitää malttaa olla ohjaamatta, jotta suoritus jatkuisi oma-aloitteisena. Koirilla on yksilöllisiä eroja siinä miten järjestelmällisesti ne osaavat haravoida aluetta. Jotkut juoksevat samaa rataa useampaan kertaan, toiset osaavat hyödyntää tuulen ja maaston paremmin.

Käytän "etsi"-käskyn lähetysrituaalia suunnannäyttöineen myös lähettäessäni koiran hakuun metsällä ollessani, jos minulla on esimerkiksi näköhavainto maastossa lymyävästä riistasta, josta koiralla ei ole tietoa. Tässä tilanteessa voin ohjata koiraa voimakkaastikin oikean suunnan säilyttämiseksi, jos katson sen tarpeelliseksi. Juuri hakuun päässyttä koiraa on vaikeampi saada ohjattua, kuin opettaa siitä kyselijää.

Koiran työskentelyä ja etsimistekniikan kehittymistä on hauska seurata, ja harjoitus tekee mestarin tässäkin.

Avainsanat: "Etsi", Nouto, Koulutus

Vesityökokeet

Sunnuntai 12.7.2015 klo 8.04 - Risto

Kasvattien vesityösuorituksista on hiljalleen tippunut viestejä. Täysiä pisteitäkin on saatu. Onneksi olkoon!

Olimme viime viikon Kainuun Rastiviikolla. Erra ja Piitu olivat mukana nauttimassa mökkielämästä. Kainuussa oli paljon myyriä, ainakin metsäisellä mökkitontilla niitä vilahteli vähän väliä. Reissuviikon aikana koirat kehittyivät kovasti myyrien pyynnissä, muun hyödyllisemmän opin jäädessä vähemmälle.

Reissulta palattuamme starttasimme vesityökokeisiin Oulaisiin. Ilmoittauduin aivan viime tingassa ja kiitos vielä järjestäjille, että pääsimme mukaan hieman myöhästyneinä lentävällä lähdöllä. Halusin vesikokeet pois alta tässä vaiheessa, koska Erralla oli juoksu äskettäin ja ounastelin Piitun olevan samassa tilanteessa piakkoin.

Molemmat koirat selvittivät tehtävänsä hienosti ilman virheitä täysillä pisteillä.

Avainsanat: Erra, Piitu, Vesityö, Onnittelut

Tikusta asiaa

Maanantai 29.6.2015 klo 21.38 - Risto

29.6.2015

Vesi- ja jälkityöharjoitukset ovat sujuneet aivan mukavasti tähän saakka. Koirat eivät ole vielä lähellekään valmiita, mutta koska mitään perusongelmaa ei ole ollut korjattavana, niin suoritusten vaikeusastetta on voinut lisätä pikkuhiljaa.

Metsässä ja hakkuuaukolla jäljen seuraaminen luonnistuu paremmin kuin pellolla, jossa homma karkaa liian vauhdin myötä turhan yläpäiseksi hauksi, vaikka lintu toki löytyy silläkin tyylillä. Olen tehostanut laahausjäljen hajuvanaa laittamalla narunnokkaan jälkieläimen lisäksi viimesyksyisten saalislintujen nahkoja, joista irtoaa lisähajusteeksi mm. verta. Tällaista konstia en aikaisemmin ole käyttänyt mutta nyt kokeilin, kun huomasin pakastimessa pussin perkuujätteitä, jotka olin varannut supiloukun syöteiksi. Aluksi lisätehoste voi olla tarpeen, jotta koira sisäistää nenän käytön ja jäljen seuraamisen kunnolla. Jälkityön opettaminen ensimmäiselle seisojalleni Almalle tuntui aluksi työläältä. Aina kun löysäsin koiran jäljelle, se nosti nokkansa ja säännöllisellä hakukuviolla etsi saaliin, jonka toi minulle iloisena kehumista ja palkintoa odottaen. Minulla loppuivat konstit väärän tekniikan kitkemiseen mutta tuuri tuli avuksi. Kyyhkysen metsästys oli jo alkanut ja päätin uhrata yhden saaliiksi saamani linnun jälkieläimeksi. Lintu ehti riippua arveluttavan kauan lämpimässä säässä ja kun vedin sillä jäljen, niin huomasin selkeän höyhenvanan myös irronneen linnusta. Tästä jäljestä tuli ensimmäinen, jonka Alma suoritti jälkivainuisesti. Jatkossa suoritukset paranivat, kun idea oli oivallettu.

Jotkut treenaavat jälkeä jo pentukoirille ja tämä on käsittääkseni aivan hyvä ajatus. En usko siitä ainakaan mitään haittaa olevan, vaikka sellaistakin joskus kuulee sanottavan, koska pelätään koiran oppivan liiaksi nuohoamaan maajälkiä. Itselläni ei ole kokemusperäistä tietoa asiasta. Olen opettanut jäljen vasta kun se on tullut ajankohtaiseksi koiran noustessa VOI- luokkaan. Aika on rajallista, joten yleensä joudun keskittymään vain oleellisina pitämieni asioiden opettamiseen tai ongelmien korjaamiseen. Koiran metsästyskelpoiseksi saaminen on minulla aina tavoite numero 1. Todellisen jälkityön eli haavakkoeläimen jäljityksen koirat oppivat käytännön kautta.

Vesitöistä ei ole sen kummempaa kerrottava tässä vaiheessa. Koirieni hienoisesta tyylierosta veteenmenossa voi saada osviittaa oheisista kuvista :)

Ihmettelin tänään Piitun pahanhajuista hengitystä. Suuta tarkastellessani huomasin kitalaessa tikun, joka oli juuttunut poikittain ylähampaiden väliin. Jäljistä päätellen tikku oli ollut suussa jo jonkin aikaa, enkä olisi huomannut sitä vieläkään ilman outoa hajua.

Tällaisesta voi kehittyä paha tulehdus ajan kanssa.

Kaikkea voi sattua.

Avainsanat: Koulutus, Jälki, Piitu, Erra

"Yli vaan"

Sunnuntai 7.6.2015 - Risto

7.6.2015

Lomareissun jälkeen paluu Suomen kesään tuntuu tylyltä. Mittari on nyt illalla 7 astetta lämpimän puolella ja päivä oli märkä sekä kylmä. Kylmyys tai sade vielä menettelee mutta molemmat samanaikaisesti ovat turmiollisia linnunpoikasille, jotka ovat parhaillaan kuoriutumassa näillä leveysasteilla. Pitää kovasti toivoa, että säätyyppi muuttuisi pian lämpimäksi ja kesäiseksi.

Kävimme illalla Piitun ja Erran kanssa harjoittelemassa vesitöitä. Noutolintuina oli kaksi pakastettua tavia, jotka olin päivällä ottanut sulamaan tätä tarkoitusta varten. Menimme helppoon paikkaan, jossa on lyhyehkö uintimatka ja vastarannalla sopivasti näkyvyyttä. Tuuli kävi suotuisasti sivulta rannan suuntaisesti ja se auttoi koiria löytämään noutolinnut helposti. Molempien koirien suoritukset onnistuivat lähes moitteettomasti tällä kerralla.

Piitu ja Erra ovat vasta-alkajia VOI- luokan vesitöissä. Pyrin harjoittamaan niille aluksi vain perusrutiinin eli että ne uisivat määrätietoisesti vastarannalle ja jaksaisivat työskennellä siellä riittävän sitkeästi. Perusnouto pitäisi olla kunnossa tässä vaiheessa, koska muuten tulee liikaa muuttujia ja epävarmuustekijöitä. Koira on vastarannalla tavoittamattomissa ja mahdollisesti näkymättömissä, joten olosuhteet eivät ole otolliset perusnoudon opettamisen kannalta.

Koiran saaminen uimalla vastarannalle, ilman että se näkee siellä mitään kiinnostavaa, on VOI- luokan vesityösuorituksen lähtökohta. Tätä tarkoitusta varten olen opettanut koirilleni käskyn ”yli vaan”. Pennusta saakka maastossa liikkuessamme, kuivia tai vetisiä ojia ylittäessämme, olen näyttänyt kädellä suunnan ja sanonut/komentanut ”yli vaan”. Olen myös saattanut nakata noutokohteen kapean vesiväylän taakse pennun nähden, antanut noutokomennon ja hokenut ”yli vaan”.

Nakkelen NUO- luokkaa kokeneemmalle koiralle noutoesineitä veteen vain harvoin. Jos vesinoutoja toistaa liikaa, maalta noudon kustannuksella, saattaa rannalta noudon sisäistäminen tuottaa koiralle vaikeuksia. Se saattaa hölmönä jäädä uimaan ja pyörimään noutoesinettä vedestä turhaan etsien ja lumpeenlehtiä käännellen. Vedenylityskäskystä on tässäkin tapauksessa apua.

Vaikka pyrin aluksi toistamaan pelkkää perusrutiinia, tulee lähes joka kerta mukaan jonkinlainen yllätystekijä, josta selviäminen monipuolistaa harjoitusta. Esimerkiksi koira voi saada uintiosuudella kiinnostavan hajun tai näköhavainnon sivulta, vaikkapa sorsapoikueesta, jota kohti se väkisinkin pyrkii uimaan. Ohjaaja pyrkii pitämään koiran nokan kohti vastarantaa pelkän äänen avulla, ilman että vesi menee kenkiin ja sukat kastuvat. Näissä tahtojen taisteluissa ohjaajan ei joka kerta parane jäädä toiseksi jatkoa ajatellen. Joskus sukat voivat kastua ja verenpaine nousta mutta silti vesityöhön kuuluva noutosuoritus pitää pysyä iloisen näköisenä ja koiran kannalta mieluisana.

Toinen lintu kannattaa olla mukana siltä varalta, jos varsinaista noutokohdetta ei ala löytymään, kuten meille kävi tänään. Huomasin vesityöpaikalta pois lähtiessäni, että varalle ottamani toinen tavi jäi muovipussiin pienelle saarekkeelle, josta olin lähettänyt koirat. Lähdin jo kävellen hakemaan pussia, kun hoksasin että onhan minulla apulainen. Laitoin viimeksi vesityön tehneen ja mukanani olleen Piitun hakemaan varalintua. Piitu ui saarekkeeseen innolla mutta sorsaa ei alkanut löytymään. Saari juostiin ristiin rastiin ja välillä uitiin. Harjoitus vaikeutui, koska jouduin ohjaamaan koiran toistuvasti pois vedestä takaisin saareen. Tajusin lopulta, ettei Piitu haista tiiviiseen muovipussiin käärittyä lintua, eikä se pidä pelkkää muovipussia sille osoitettuna noutoesineenä. Harjoituksen kannalta ei ole hyvä, jos lintu jää löytymättä. Paras vaihtoehto ei ole sekään, jos koira tuo noutoesineen sijasta jotakin muuta mukavaa, kuten muovipussin. Onneksi minulla oli taskussani toinen tavi, eli alkuperäinen noutolintu. Heitin sen saareen niin ettei Piitu nähnyt heittoa. Tavi palautui nopeasti käteeni ja harjoitus päättyi tältä päivältä.

Avainsanat: Vesityö

Osta auto

Lauantai 30.5.2015 klo 9.51 - Risto

Koirien treenaus ei ole vielä sillä tasolla mitä se tässä vaiheessa kesää pitäisi olla. Piitu ja Erra alkavat kohta olla todellisessa kesäkunnossa :-) Toisaalta kesäkin on antanut odottaa itseään, eikä koleus ole lisännyt intoa hakeutua vetten äärelle. Olemme harjoitelleet jälkeä vasta kahdesti ja vesitöitä kerran. Selityksiä löytyy ja aika ei riitä. Saatan olla kohta selitysten mestari mutta en muuta, koska vanha totuus pätee eli harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Vedin viime kerralla kaksi jälkeä rehupellolle (heinäpellolle) molemmille koirille. Ensimmäiset jäljet vein valjaissa ja toisille jäljille päästin koirat laiskuuttani vapaiksi. Sorsat löytyivät ja nouto onnistui molemmilla koirilla kummallakin kerralla, vaikka pentumaiselta haparoinnilta homma näyttää vielä tässä vaiheessa, kuten arvata saattaakin. Erran suoritus oli paremmin jälkeä hyödyntävä ja Piitun oli vauhdikkaampi. Piitun suoritus jäi vaivaamaan mieltäni, koska sorsa löytyi ilmavainun avulla. Piitu ajautui loppumatkasta pois jäljeltä tuulen alle noutoeläimestä katsottuna. Pidän suoritusta erityisen huonona jäljen kouluttamisen kannalta, koska saatuaan vainun ilmasta Piitu löysi sorsan nopeasti nokka pystyssä.

Jälkeä harjoittaessani yritän opettaa koiralle, että saalis löytyy jäljen päästä eli että jälkeä kannattaa seurata. Pidän oppimisen kannalta arvokkaana sellaista suoritusta, jossa koira hyödyntää jälkeä juuri silloin, kun se löytää kohde-eläimen. Mitä koira oppii, jos se etenee tarkasti jälkeä hyödyntäen pitkän matkan mutta kun mitään ei löydy, se nostaa nokkansa ja heti tärppää?

Osasin ennakoida lopputuloksen, kun havaitsin Piitun ajautuvan pois jäljeltä tuulen alle. Olisin kokeneemman koiran kyseessä ollessa mahdollisesti katkaissut suorituksen luoksetulokutsulla ja laittanut sen uudelleen jäljelle paremman suorituksen toivossa. Piitu on kuitenkin vielä niin noviisi, että ajattelin kokonaisuuden kannalta olevan parempi, jos annan sen hoitaa homman loppuun asti oma-aloitteisesti, enkä sekoita suoritusta keskeyttämällä tässä vaiheessa. Näin tein tällä kerralla. Jälki vaatii koiralta oma-aloitteisuutta. Koirasta saa helposti kyselijän, jos puuttuu liikaa suoritukseen jälkeä harjoittaessaan, varsinkin vähemmän itsenäisen koiran kyseessä ollessa. Vesi- ja jälkitreenit alkavat todenteolla viikon kuluttua.

Oulussa sijoituksessa oleva kasvattini Siiri (Uudenjoen Metsän Haltia) oli meillä hoidossa hiljattain. Siiri on iloinen ja reipas koira, kuten kuvasta voi päätellä sen taistellessa tasavertaisesti vuotta vanhempien sisarpuoltensa kanssa.

Osta auto! Autokuume iski ja lopputuloksena Toyota Land Cruiser on myytävänä Nettiautossa, ID 7075522, http://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/7075522.

Auton kehtaa myydä tutullekin, koska se on erinomaisessa kunnossa ja kaikin puolin moitteeton. Näillä ajetaan pitkään.

Maasturilla voit helposti päästellä paikkoihin, joihin muilla ei ole asiaa ja joista sinunkin on vaikea päästä pois :-)

Avainsanat: Koulutus, Jälki

Jälki

Tiistai 19.5.2015 klo 20.46 - Risto

Sain tänään uutta vahvistusta sille olettamukselle, että en vielä ole koiranäyttelyiden paras asiantuntija, kuten edellisessä blogikirjoituksessa itsekin epäilin :-)

Kasvattajakaveri tiedusteli saiko Erra näyttelyissä erinomaisen vai erittäin hyvän kuten kirjoitin. Oikaisuna edelliseen kirjoitukseeni, Erra sai erinomaisen ja varasertin. Hyvä Erppa!

Kävin sunnuntai-iltana pikaisesti harjoittelemassa jälkityötä ensimmäisen kerran nykyiselle koirakalustolle. Pikaisuus johtui lähinnä jääkiekon MM-loppuottelusta, joka oli juuri alkamassa. Vedin molemmille koirille kaksi noin 100 metrin jälkeä.

Aikaisemmat koirani Alma, Vimma ja Ome ovat suorittaneet jälkityön yleensä hyväksytysti mutta kaikilla on ollut liikaa vauhtia. Ne ovat tukeutuneet lähinnä ilmavainuunsa, jota hyödyntäen jälkieläin on löytynyt kyllä yleensä nopeasti, mutta ei aina aivan tyylipuhtaasti täysillä pisteillä. Kovassa vauhdissa pienikin haksahdus voi aiheuttaa turhan pitkän harhailun ennen kuin haju taas löytyy.

Aikaisemmin opettaessani olen laskenut koirat vapaasti jäljelle mutta nyt vein Erran ja Piitun valjaissa koko jäljen linnulle asti. Erra meni rauhallisemmin ja tarkasti jälkeä hyödyntäen. Piitun touhu näytti tutummalta ja vauhtia oli välillä enemmän kuin järkeä.

Palataan asiaan.

Avainsanat: Jälki, Koulutus, Näyttelyt

Nouto-oppeja pikkupennulle

Lauantai 16.5.2015 klo 23.33 - Risto

Juteltiin tänään näyttelyissä noudon opettamisesta ja nouto-ongelmista. Tästä tuli mieleeni, että kirjoitin taannoin pikkupentujen omistajille noudon alkeita käsittelevän sähköpostin.

Koska en pitkään aikaan ole kirjottanut mitään koulutuksesta, lainaan laiskuuttani hieman alle 3 kuukauden ikästen pentujen omistajille lähettämääni sähköpostia:

" Nyt kun pentu kantelee tavaroita mielellään, olisi otollista saada se tuomaan niitä teille (oikeaoppisesti luovuttaen).

Opetus on palapelin palasten etsimistä ja palasten yhdistämistä toisiinsa.

Kun olen opettanut pennulle luoksetuloa ja istumista erillisinä asioina, niin yhdistän opit toisiinsa ja otan luoksetulossa pennun aina istumaan eteeni. Luoksetulokäskynä on aluksi pennun nimi. Jos kutsun pentua muuten vaan, enkä edellytä eteen istumista, niin kutsun sitä jollakin muulla sanalla kuin nimellä. Yleensä lempinimillä tai höpöttelen mitä sattuu. Alma oli amppi, Vimma oli vimppe, Ome(lia) on omppi, Piitu on ..!...pilli ja Erra on erppa.

Siis, jos kutsun oikealla nimellä tai "tänne", niin silloin istutaan eteen. Muilla käskyillä riittää, kunhan minut noteerataan ja tullaan samaan kinkeripiiriin missä olen.

Jatkoa ajatellen teidän kannattaa pyrkiä narraamaan pentu luovuttamaan istualtaan. Ymmärrettävää on, että asiassa auttaa, jos se pentu on tottunut jo aikaisemmin istumaan luoksetulossa eteenne.

Sitten kun pentu luovuttaa istualtaan luontevasti, noudosta puuttuu enää vain lähtö sivulta istuen. Ja istuahan se jo osaa, joten palapelistä puuttuu vain sivulle meno-palanen. Se opetetaan tietenkin omana palana, ei noudon yhteydessä.

Tuuppa näyttään! Yritän houkutella pentua, jotta se tulisi näyttämään minulle oma-aloitteisesti suuhun ottamaansa ja kantamaansa esinettä. Tilanteissa, joissa se tulee oma-aloitteisesti tai pyynnöstä näyttämään minulle kantamaansa esinettä, otan sen suusta vain hetkeksi ja palautan. En välttämättä (ainkaan aluksi) vaadi edes istumista.

Mitään kiirettä Teillä ei vieläkään ole koulutuksen kanssa mutta opetus on nyt helppoa, jos osaatte suhtautua siihen niin kepeästi, että pennun häntä heiluu aina iloisesti! Oleellisinta on iloisuus, se kuuluu tähän ikäkauteen. Mustat pilvet eivät näyttäydy vielä. Aurinko paistaa. "

Avainsanat: Koulutus, Nouto

Piitulle kolmas Serti

Lauantai 16.5.2015 klo 21.46 - Risto

Lupasin kirjoitaa kun on kirjoitusintoa ja sopiva aihe mielessä. Viime aikoina ei oikein ole ollut kumpaakaan. En työmatkojen ja muiden kiireiden takia ole ehtinyt puuhaamaan koirieni kanssa isommasti mutta nyt on pakko kirjoittaa Piitun ja Erran näyttelymenestyksestä, vaikka omakehuksihan tämä taas menee.

Näyttelypuoli ei oikein ole ollut minun juttuni. En vieläkään ole alan paras asiantuntija tai mukavuusalueellani näyttelyissä, mutta oikeansuuntaista kehitystä huomaan tapahtuneen. Kävin viime keväänä kaksi kertaa Nivalan Eränkävijöiden järjestämissä näyttelytreeneissä, joissa kokenut Arvo Kumpumäki opetti perusasioita ymmärrettävällä tavalla. Aivan sama kouluttaako koiraansa näyttelyitä vai kokeita (metsästystä) varten, pitää ymmärtää mihin pyritään ja mitä hyvä suoritus tarkoittaa, ennen kuin osaa ottaa askeleita oikeaan suuntaan.

Alla pitkästyneitä näyttelykävijöitä.

lesti_16.5.2015.jpg

Olemme Piitun ja Erran kanssa osallistuneet näyttelyihin neljä kertaa vajaan vuoden aikana. Tuloksena Piitulle 3x Sert ja 3 x Rop eli muotovalion arvon näyttelyvaatimukset ovat kasassa! Tänään Lestijärvellä Piitu sai kolmannen Sertin ja sijoittui 7/8-ryhmien ryhmäkehässä kolmanneksi.

Tuomari Raimo Louhio arvioi Piitun tänään seuraavasti: ”Runsaat 2v. narttu, joka on erinomaista tyyppiä. Virheetön hyvä nartun pää. Erinom. kaula, selkä & häntä, samoin runko. Mainiot raajat ja liikkeet. Erinom. karva.”

Erra täydensi hienoa näyttelymenestystä saavuttaen laatuarvostelussa erittäin hyvän ja SA:n. (Korjaus: Erra sai erinomaisen ja varasertin. Hyvä Erppa!)

Louhio arvioi Erran seuraavasti: ”Runsaat 2v narttu, joka on erinomaista tyyppiä. Oikealinjainen hyvä nartun pää. Hyvä kaula, selkä & häntä. Kevyehkö rintakehä. Olkavarsi voisi olla voimakkaammin kulmautunut, muuten mainiot raajat. Liikkuu hyvin. Peitinkarva saisi olla kovempaa ja karkeampaa.”

Kuvassa palkitut ja palkinnot.

lestijarvi_16.5.2015.jpg

Jatkossa keskitymme Piitun ja Erran kanssa näyttelyiden sijasta vesi- ja jälkitreeneihin. Palataan tähän tai muihin koulutusasioihin lähiaikoina.

Huomasin ”Etsi”-blogikirjoituksen korvautuneen toisella tarinalla. Pitääpä mainita asiasta kotisivukoneelle, jolla epäilen olevan osuutta asiassa.

Avainsanat: Näyttelyt, Piitu, Erra, Onnittelut

Hakuoppeja

Keskiviikko 29.4.2015 klo 22.54 - Risto

Jututtelin äskettäin kokeneen saksanseisojaharrastajan kanssa haun opettamisesta. Hän kertoi laittaneensa aikuisen koiransa haun kuntoon treenaamalla kuviohakua metsässä, koska haku oli ollut hänen mielestään liian epämääräistä. Tiedän hänen arvostavan hyvää säännöllistä hakua ja olevan siinä asiassa itseäni kriittisempi. Kaveri kertoi haetuttaneensa aluksi aina samaa maastoa, kunnes hakukuvio ja yhteydenpito olivat tyydyttäneet häntä. Tämän jälkeen hän kertoi siirtyneensä uuteen maastoon, jossa oli taas kuljettu niin kauan kunnes homma oli alkanut toimimaan. Lopulta oli vaihdellut maastoja ja kulkenut uusia, todeten homman pelaavan joka paikassa!

Minulle tuo oli uutta ja mielenkiintoista. Olen aina ollut vähän siinä luulossa, että hakukuvio perustuu luontaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteydenpitoon ja tuulenkäyttöön, joita ei niinkään voisi opettaa. Kaverini puhui kuitenkin muuta omien kokemustensa perusteella ja kaiken lisäksi kyseessä oli aikuisen koiran opettaminen. Sanojensa vakuutena hänellä on muutama itse kouluttamansa käyttövaliokoira.

Hyviä neuvoja voi saada monelta suunnalta mutta varsinkin kokemattoman harrastajan kannattaisi kuunnella ensisijaisesti heitä joilla on omia näyttöjä kyseisestä asiasta. Eräs kasvattajakaverini manasi kerran, että hänen kasvattinsa omistaja kyseenalaistaa häneltä saamansa neuvon ja toimi toisaalta saamansa ohjeen mukaisesti. Kaveri kertoi lopulta tiedustelleensa kasvattinsa omistajalta, että ”montako käyttövaliota toisella neuvojalla on tarhassa”.

Nyt alan siis opettamaan metsähakua kuviolla, saamieni ohjeiden mukaisesti. Mielenkiintoista nähdä mitä se vaikuttaa. Varsinkin itsenäisempi ja omapäisempi Erra joutuu kuviohakukouluun, vaikka se on mielestäni luontaisesti hyvä tuulenkäyttäjä ja hakija. Piitu pitää metsässä hyvin yhteyttä mutta kouluun sekin joutuu. Jännä miten sitä aina innostuu, kunnes taas lannistuu…

Opetan haun alkeet kulkemalla pennun kanssa aina vastatuuleen. Aluksi avoimessa maastossa, josta ei oletettavasti löydy riistaa sekoittamaan pennun päätä. Esimerkiksi joen jäältä tai turvesuolta voi löytää sopivia riistavapaita paikkoja. Erra ja Piitu aloittivat haun opettelun pellolla, jossa en juuri itse juoksentele mutta kävelen siihen suuntaan (sille puolelle), johon haluaisin koirani menevän ja osoitan suunnan kädellä. Aina kun koira ohittaa minut niin käännyn päinvastaiseen suuntaan sivutuuleen.

Viheltelen maastossa vain sen verran, että pentu oppii vihellysten merkistykset, kuten luoksetulon, sunnanvaihdon tai maahanmenon ja että saan sen tottelemaan itseäni. Otan pillin käyttöön vasta siirtyessäni maastoon, kotikoulutus tapahtuu suuvihellyksin siihen saakka. Käytän pilliä säästäväisesti. Ainakin aikaisemmat koirani ovat kehittyneet sellaisiksi, että voin ohjata niitä käsimerkin lisäksi ottamalla askeleen tai pari siihen suuntaan, johon haluan niiden menevän, vaikka ne olisivat kauempanakin.

Vaatimustaso kasvaa. Kääntymiseen pitää riittää yksi vihellys, korkeintaan vielä toinen mutta jos sitäkään ei uskota, tulee piiitkä vihellys ja maahan meno. Välillä patistan koiran käymään jossakin maastonkohdassa tai suunnassa johon haluan sen menevän. Osoitan suuntaa ja moitin, jos koira ei älyä mennä oikeaan suuntaan ja vaikenen heti kun suunta on oikea. Puurtamiseen annan lyhyttä pip pip pip vihellystä, kuten muihinkin asioihin, joista joudun torumaan. Vihellysten lisäksi juoksen puurtavaa koiraa kohti ja hätistän sen liikkeelle, jos pääsen perille asti. Tätä ei tarvitse toistaa kovin monesti.

Koirani ovat maastossa vapaina vain haussa ollessaan. Muun ajan pidän niitä komentoni alla tai hihnassa, joten liikettä ja iloa riittää, kun ne pääsevät hakuun.

Opetan koirille ”ei mene kauas” -käskyn, jonka turvin ne voivat kulkea irrallaan muutaman metrin etäisyydellä mutta komennossani. Yhtenään saa muistuttaa, ettei liian kauas mennä mutta helpottaa se silti maastossa liikkumista taluttimessa pitoon verrattuna, vaikka välillä joutuu komentamaan koiran odottamaan paikoilleen tai tulemaan luokse. Erralle ja Piitulle olen opettanut seuraamisesta vasta alkeita. Vaadin seuraamisen aika jämptisti, joten sen valvominen on rasittavaa minulle, eikä ole mukavaa koirille. En halua kiusata seuraamisella koiriani tai itseäni kuin muutaman askeleen verran, varsinkaan maastossa, jossa käytän seuraamista lähinnä rangaistusluonteisesti.

Maastossa pitää olla mukavaa. En lähde maastoon pitämään tottelevaisuuskoulutusta pelkän äkseeraamisen takia mutta tottelevaisuutta tarvitaan, koska riista on haastavin häiriötekijä.

Avainsanat: Koulutus

Kasvattajapalkinto

Maanantai 27.4.2015 klo 22.22 - Risto

Osallistuin Saksanseisojakerhon vuosikokoukseen viime lauantaina Jyväskylässä. Vuosikokouksessa palkittiin perinteiseen tapaan edellisen vuoden menestyneimpiä kasvattajia ja koiria. Kokouksen jälkeen tuntui siltä, että jos haluaisin lopettaa koirankasvattajan hommat huipulla niin nyt olisi siihen sopiva aika.

Uudenjoen Eri-pentue sai karkeakarvaisten saksanseisojien kasvattajataulun, josta kerroin blogissa jo aiemmin pentueen syntymäpäiväonnittelujen yhteydessä. Eri-pentueen koirat ovat osoittautuneet riistaintoisiksi ja varhaiskypsiksi, josta koetuloksetkin osaltaan kertovat. Pentue menestyi upeasti Junkkarissa. Viidestä osallistuneesta koirasta neljä saavutti NUO 1-palkinnon ja lunasti paikkansa loppukilpailussa. Koska vielä kaksi pentua täydensi pistesaldoa Junkkarin jälkeen, sain pokata kasvattajataulun lauantaina kokouksessa. Kävimme taulusta tiukan kilpailun Brunotytön Kennelin E-pentueen kanssa, päätyen lopulta tismalleen samoihin pisteisiin. Taulun paikka ratkesi iän perusteella nuoremman Eri-pentueen eduksi. Onnittelut vielä kerran Brunontytön Kennelin kasvattajalle upeasta pentueesta. E-pentue on jatkanut menestyksekkäästi myös avoimessa luokassa, samoin kuin Eri-Erra, joka saavutti AVO 1-palkinnon ja nousi voittajaluokkaan.

Kiitän kasvattien omistajia ja Kaisua, kenelle Eri-pentueen emä Uudenjoen Sänki-Sisna siirtyi pennutuksen jälkeen sijoitussopimuksen mukaisesti. Onnittelut myös Esalla ja Eri-pentueen isälle Bossille, joka palkittiin vuosikokouksessa kultaisella käyttöjalostuspalkinnolla.

Uudenjoen Parta-Piitu esitti Junkkarissa parastaan ja voitti koko kisan. Tästä ei sen enempää, mutta jokainen voi kuvitella miten hienolta tuntuu saada tuo arvostettu palkinto omalla kasvatilla.

Parta-Piitun emälle Uudenjoen Erä-Vimalle myönnettiin vuosikokouksessa hopeinen käyttöjalostuspalkinto.

Lisäksi sain iloita kasvattini käyttövalioplaketista, jonka Erä-Vimman pentu Sänki-Siiri sai viime vuoden ansioiden perusteella. Onnittelut kaimalle Kuopioon.

Hurja vuosi kasvateilla, yritä siinä sitten pysyä vaatimattomana :)

Kuvissa Junkkarissa menestyneitä Uudenjoen pentuja omistajineen ja pari kuvaa vuosikokouksesta.

Avainsanat: Eri-pentue, Sänki-pentue, Erra, Piitu, Vimma, Onnittelut

Kahden pennun loukussa

Keskiviikko 22.4.2015 klo 18.16 - Risto

Keväällä 2013 Uudenjoen kenneliin syntyi kaksi pentuetta. Halusin jättää Erä-Vimmasta pennun narttulinjani jatkajaksi ja helmikuussa syntyikin Parta-pentue, johon tuli vain yksi narttupentu. Hermoilua riitti koko synnytyksen ajan, koska Piitu syntyi vasta urosten jälkeen!

Huhtikuussa sijoitukseen luovuttamani Uudenjoen Sänki-Sisna sai pentueen, johon syntyi yllättäen 5 valkopohjaista pentua, kolme narttua ja kaksi urosta. Pentueen nimen etuliite kertoo osaltaan tästä yllättävästä eri-värisyydestä. Valkoinen väri ei ole ollut tavoitteenani, vaikka tiedän joidenkin arvostavan koiran valkoisen ulkoasun hyvin korkealle. Ainutkertainen mahdollisuus saada valkoinen koira omasta narttulinjasta alkoi tuntua kiehtovalta. Aloin harkita toisen pennun ottamista, vaikka tiesin ettei kahden pennun kouluttaminen samanaikaisesti ole kovin järkevää tai helppoa. Järkeilin toisen pennun kaksinkertaistavan mahdollisuuteni onnistua jalostusnartun saannissa, ainoana narttuna syntyneen Piitun rinnalla.

Luovutusikäisestä pennusta ei kukaan voi tietää kehittyykö siitä jalostuskelpoinen yksilö vai ei. Mikäli pennunottajina olisimme tyytyväisiä saadessamme hyvän metsästyskoiran, voisimme kokea enemmän positiivisia yllätyksiä kuin suuria pettymyksiä.

Lopputuloksena taloon tuli Eri-Erra Parta-Piitun kaveriksi ja jäin kahden pennun loukkuun. Tästä alkoi pentujen kouluttaminen, joka jatkuu vieläkin ja josta kerron jatkossa tarkemmin.

Avainsanat: Piitu, Erra

"Etsi"

Sunnuntai 19.4.2015 klo 11.48 - Risto